Daniela Krienin (s.1975) esikoisromaani Vielä joskus kerromme kaiken on poikkeuksellisen monitahoinen murrosajan rakkaustarina. Kertoja on 16-vuotias Maria, joka elää poikaystävänsä kodissa Itä-Saksan unohdetulla maaseudulla. Koulu ei tyttöä juuri kiinnosta, mutta lukemiseen riittää intohimoa: Karamazovin veljekset kulkee kassissa mukana – ja sen henkilöhahmoihin tyttö samastuu oudon kypsälläkin tavalla.
Marian koko elämä on muutenkin myllerryksessä. Oma isä on siirtotyöläisenä Neuvostoliitossa ja menossa naimisiin 19-vuotiaan venäläisen kaunottaren kanssa. Äiti asuu lähistöllä, mutta riutuu yksinäisyydessään.
Eletään vuotta 1990. DDR-nimisen valtion kuolinkellot lyövät, rajat ovat jo auki ja ensimmäiset vaikutelmat lännestä leviävät pian joka puolelle maata. Pikkukylässä vielä uinutaan, mutta suunnitellaan silti uuttakin elämää.
Loppu-ratkaisu on karmea.
Eräänlaista pysähtyneisyyttä edustaa outo naapurin mies Henner, joka asuu yksin hevostensa ja koiriensa kanssa. Mutta Maria näkee Hennerin sisimpään: nelikymppinen mies on myös hellänkarhea rakastaja, lukutoukka ja syvällinen keskustelija. Syntyy hurjan himokas rakkaustarina, joka ei kysy ikärajoja.
Salata suhde kuitenkin täytyy ja Maria kietoutuu pikku hiljaa yhä pahemmin valheidensa verkkoon. Valokuvausta intohimoisesti harrastava poikaystävä Johannes ei kuitenkaan epäile mitään, vaikka Maria käy yhä etäisemmäksi.
Tarina etenee kohtauksittain kuin hyvin leikattu jännitysfilmi tai salapoliisikertomus. Lähellä paljastumista ollaan vähän väliä. Väistämättä mieleen tulee ainakin kaksi klassikkoa, joihin Vielä joskus kerromme kaiken -romaani vertautuu: Lolita ja Lady Chatterlyn rakastaja. Kuten niissäkin, myös Daniela Krienin kirjassa kieli on eroottisen uskaliasta, mutta kaukana pornosta. Krien, joka on itsekin maalta kotoisin, tavoittaa hienosti niin uinuvan ja ahdistavan kylämiljöön kuin nuoren Marian tunne-elämän salat ja aivoitukset.
Suomentaja Ilona Nykyri on löytänyt taidokkaan ilmaisun juuri erikoisen rakkaussuhteen ja kyläyhteisön ummehtuneen ilmapiirin kuvaamisessa. Toisaalla hehkuu luonto, romahtaa valtio ja jossakin odottaa kenties kaivattu vapaus….
Epäsuhtaisen parin rakkaus ja tunteet ovat ilmeisen molemminpuolisia, mutta kypsempi osapuoli Henner näkee myös tilanteen mahdottomuuden. Henner on se, joka tekee lopulta päätöksensä, koska umpirakastunut Maria ei siihen pysty.
Loppuratkaisu on karmea. Valtion murenemista seuraa ihmismielen romahdus. Vai menikö se päinvastoin? Ainakin outo tarina voisi hyvin olla totta. Niin kummallinen se on.
Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. Suomentanut Ilona Nykyri. Gummerus 2014. 200 sivua.
uutiskirje 
