Toimittaja Heikki Saari on kirjoittanut Jacob Södermanin elämästä mainion teoksen.
Tehtävä on ollut varmasti sekä kiitollinen että vaativa. Kiitollinen siksi, että Jacken – niin kuin ystävät ovat tottuneet kohdehenkilöä kutsumaan – elämä on sisältänyt useita dramaattisia vaiheita, jotka ovat kuljettaneet häntä moniin erilaisiin tehtäviin. Tehtävä on ollut vaativa siksi, että Jacke on terävä ajattelija ja sanankäyttäjä eikä hänen älyllinen huumorinsa aina kovin helposti avaudu.
Ei se tainnut avautua Kekkosellekaan valtiosääntöuudistuksesta puhuneen Jacken tokaistessa ohi kirjoitetun tekstinsä, että ”eihän tasavallan presidenttiä tarvita välttämättä”. Hän puhui hallituksen muodostamisesta ja paikalla ollut nokkela Hesarin toimittaja sai oivan skuupin laventaen lausuman tarkoittamaan koko presidentti-instituution asemaa.
Eihän tasavallan presidenttiä tarvita välttämättä.
Jacken elämän alkua varjosti isän menehtyminen saksalaisten pommittaessa Färsaarten edustalla laivan, jolla hän oli tuomassa polttoainetta Liinahamarin kautta Suomeen. Elettiin välirauhan aikaa 1941.
Myöhemmin Thorshavnin hautausmaalla paljastettiin menehtyneiden muistoa kunnioittamaan muistomerkki. Pohjoismaiden ministerineuvoston kokouksen osuessa samaan ajankohtaan olin läsnä, kun ystävämme laski kukkalaitteensa isänsä paadelle. Hetki oli liikuttava ja samalla se avasi uuden näkökulman Suomen sotien ajan historiaan.
Monena mies: lakimiehenä kuntien palveluksessa, osastopäällikkönä ministeriössä, kansanedustajana, oikeusministerinä, sosiaali- ja terveysministerinä, maaherrana, oikeusasiamiehenä ensin Suomessa ja sitten EU:n ensimmäisenä oikeusasiamiehenä.
Euroopasta paluun jälkeen hän ehti vielä olla Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajana ja kansanedustajana.
Väliin mahtuu vielä dramaattinen vaihe: syyttäjänä toimiminen valtakunnanoikeuden Kauko Juhantalo -jutussa. Vaiheissa riittäisi aineistoa useampaankin kirjaan.
JSN:n perättäiset puheenjohtajat
Tiemme kohtasivat useassakin vaiheessa. Olimme samaan aikaan maan hallituksessa, olimme molemmat (joskin eri aikaan) valtiosääntökomiteassa ja perustuslakivaliokunnassa, hoidimme tahoillamme maaherran tehtäviä ja toimimme peräjälkeen JSN:n puheenjohtajina.
Pohtiessani ehdokkuuttani Keski-Suomen maaherran virkaan kävin kysymässä Jackelta, onko hankkeessa mieltä. Jacke rohkaisi. Niinpä sitten lähdin ”leikkiin” ja sain kokeakseni melkoisen mediamyrskyn – samanlaisen kuin Jacke oli vähän ennemmin saanut ollessaan ehdolla Vaasan läänin maaherraksi. Uudellamaalla Jacke antoi läänintason edunvalvonnalle kasvot, kokosi alueen kansanedustajia yhteen, ja työn jälki näkyi hyvissä tuloksissa.
JSN eli murrosvaihetta Jacken ryhtyessä sitä johtamaan. Hänen keskeisesti ideoimana syntyi suunnitelma JSN:n uudistamiseksi. Siihen asti JSN:n puheenjohtaja oli rekrytoitu journalistikunnan ulkopuolelta. Menettelyllä oli haluttu turvata suuren yleisön luottamus neuvostoon poistamalla epäilyt siitä, että ammattikunta puolustaisi ratkaisuissa omia kollegojaan. Uudistussuunnitelma lähti siitä, että johdossa voisi olla myös emerituspäätoimittaja ja että hänen asemansa vahvistettaisiin pelkästä luottamustehtävästä puolipäivätoimiseksi mediavaltuutetuksi Ruotsin malliin.
Ehdotus sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton Journalistiliitossa. Kun keskeinen neuvostoa ylläpitävä taho vastusti, ei ehdotus toteutunut. Niinpä Jacke katsoi parhaaksi luopua puheenjohtajuudesta.
Kun uudistussuunnitelma kariutui, kysyttiin minua vanhan malliseen puheenjohtajan luottamustehtävään. Pari päivää mietittyäni päätin siitä kieltäytyä. Siksi en tullut kääntyneeksi Jacken puoleen kysyäkseni hänen lähtönsä taustasta tarkemmin.
Muutamaa päivää myöhemmin kannatusyhdistyksen silloinen puheenjohtaja soitti minulle ollessani matkalla. Hän puhui kanssani koko Toijalaan suuntautuneen matkamme ajan kestäneen puhelun ja taivutteli minut ottamaan tehtävän vastaan. Kun päätös tehtiin heti seuraavana päivänä, toimittajat tietenkin ottivat yhteyttä ja tivasivat kantaani uudistussuunnitelmiin, joista en siinä vaiheessa vielä mitään tiennyt. Tämä tietenkin antoi aihetta hyvinkin pahansuopiin juttuihin. Monelta piikiltä olisi säästynyt, jos olisin ottanut yhteyttä Jackeen siitä huolimatta, että tarkoitukseni oli kieltäytyä.
Aikanaan JSN:n uudistaminen toteutui. Kokemukset ovat osoittaneet, että uudistukseen liittyneet epäilyt olivat aiheettomia.
Myönteisesti
Himasen raportista
Jackella on usein tapana yllättää – ja vielä hyvällä tavalla. Hänelle on ominaista asioiden filosofinen pohdiskelu. Niinpä hän pohdiskeli muun muassa Georg Henrik von Wrightin käsityksiä maailman menosta. Ei ehkä olekaan yllättävää, että hän on positiivisesti kiinnostunut myös nuoremman filosofin Pekka Himasen käsityksistä.
Himasen ja hänen tutkijaryhmänsä tekemä työ Suomen tulevaisuuspolitiikasta sai liikkeelle lähtiessään aikaan mediamyrskyn. Se kohdistui kuitenkin vain hankkeen rahoitukseen ja työn sisällön osalta korkeintaan hanketta esittelevään esijulkaisuun.
Tapansa mukaan Jacke on perehtynyt varsinaiseen raporttiin, joka onkin lukemisen arvoinen. Sen kansainväliset vertailut ovat kiinnostavia ja Suomen tulevaisuuden pohdinnat antavat runsaasti ajateltavaa.
Jacken pohtiva asenne näkyy myös hänen Himasen työryhmän esityksiä koskevissa kommenteissaan. Toivottavasti ne saavat aikaan kiinnostusta myös projektin tuottamaan sisältöön.
Kirja päättyy kaunokirjallisesti ansiokkaaseen kuvaukseen Jacken polkupyörämatkasta hänen lapsuutensa maisemissa. Heikki Saaren teos kuuluu epäilemättä aikalaisista kirjoitetun elämäkertakirjallisuuden valioihin.
Heikki Saari: Jacke. Jacob Södermanin elämä. Siltala 2014. 335 sivua.
uutiskirje 
