Elektroniikan näkymätön valtakunta peittää todellisen maailman tosiasiat. Myös käyttäytymisestä on tullut kauko-ohjattua toimintaa samaan tapaan kuin marionettinukkeja vedellään naruista.
Harry Forsblomin (s. 1943) romaani Frendien kerho on hieman vaikeasti avautuva teos, toisin sanoen sen kuvaamaan maailmaan on työlästä päästä sisään, koska se kuvaa sisäpiiriläisyyttä, arkikielellä tiede- ja kulttuurimaailman hovimaista sisäsiittoisuutta:
”Yksi ratkaisu oli siis eriytyminen omiin piireihinsä, myös seurapiireihin. Sepon ja Katrin kutsut olivat seurapiirikutsut.”
Romaanin päähenkilöt, ikääntyvä 60-lukulainen tutkijapariskunta Seppo ja Katri järjestävät bileet Sepon väitöskirjatyön valmistumisen kunniaksi. Tapausten kertojana toimii lähinnä Aarne-herra. Puheiden ja tajunnanvirran kohteena on enimmäkseen akateeminen maailma, tai tarkemmin ilmaistuna akateemisessa maailmassa harhailevat henkilöt:
”Tosin tieteen luonteen tähden siansaksateoriat olivat aina toisiin siansaksateorioihin nojautuvia, monesti syystäkin vakuuttavia, nerokkaita, oli asianmukaista todeta, ja perustuivat jonkin verran käytäntöönkin, empiriaan. Pieneltä osaltaan tätä psykometrista praksista edustivat myös Sepon kutsut ja niiden koejärjestelyt, jo mainittu Koe-eläinpuisto. Ainakin sen verran että sanomaan pääsi.”
Akateemista sontaa
Professori Pertti Haaparanta nimitti huhtikuussa blogissaan akateemista siansaksaa akateemiseksi sonnaksi. Se on normaalisti tutkimusraportti, jonka tekijä uskoo tuotoksensa edistävän totuuden selville saamista. Tuotos on akateemista sontaa, kun se on kirjoitettu niin, että sen sanomaa ei saa kovasti yrittämälläkään selkeäksi (”unclarifiably unclear”).
Yhtenä testinä sille, että akateeminen raportti on sontaa, on muuttaa raportin lauseet negaatioiksi. Jos raportissa väitetään, että “maailma on aasin siivet”, muutetaan tämä lauseeksi “maailma ei ole aasin siivet”. Jos mielessämme ei mikään värähdä muutoksen myötä, niin lause ja sitä myöten raportti on sontaa.
Joudumme tekemään yhä kummitusmaisempia töitä, ja muutumme itsellemme ja toisillemme vieraiksi kummituksiksi, kummajaisiksi. Aavemaiset kummitustyöt muokkaavat ihmisistä outoja, irrallisia elämässä sinne tänne kuljeskelijoita, jotka kuvittelevat vapautuneensa aineellisesta todellisuudesta ja liitelevät vapaasti tietotaloudessa ja virtuaalitodellisuudessa.
Tämä ”jälkiteollinen yhteiskunta” haiskahtaa todella suurelta emävalheelta, jota ryyditetään pöhöttyneillä superlatiiveilla. Tietotyön varjolla työstä on puristettu pois viimeinenkin järjellisyys ja mieli, koska suurimmalla osalla työn tuotteista ei ole ihmisten todellisten tarpeiden kanssa mitään tekemistä.
Akateemisessa maailmassa tämä näkyy erittäin selvästi. Koska tieto on pääomaa, älyllinen työ keskittyy yhä vähälukuisammalle eliitille ja enemmistön töistä kekseliäisyys eliminoidaan. Työn alennustila on johtamassa ajattelun alennustilaan. Vain käsistään kätevä osaaja on aidosti vapaa, kuluttaja on vain halujensa ja osaamattomuutensa vanki.
Tätä kuvataan myös Frendien kerhossa. Jokaisen on näyteltävä tietävänsä ja osaavansa olla jokapaikan asiantuntija, bessewisser, vaikka väkisin.
Tiedemaailman kilparata
Moniarvoisuus ja avoimuus -puheilla peitellään se, että kyseessä on moniarvoinen arvottomuus ja toiseus tarkoittaa sitä, että ainoastaan samanmieliset sietävät toisiaan, maailma supistuu ympärillämme, henkiset näköalat tulevat entistä ahtaammiksi kapitalismin rautahäkissä, yhteiskunnallinen keskustelu on tuomittu kadotukseen pienten samanmielisten facebookkaavien klaanien puristuksessa.
Sepolla on vielä mielipiteitä ja tietoja asioista arvoista. Siksi häntä pidetään ympäristölleen rasittavana eikä uraputki ole toivotulla tavalla edennyt, vaikka kukaan ei kunnolla tiedä, missä näissä tiedemaailman turnajaisissa mennään.
Informaatiota tulee ja menee, mutta tietämättömyys ja epävarmuus sen kuin syvenee. Todellisten auktoriteettien puuttuessa ja synnin liuetessa pelkäksi kulutukseksi ja ylipainoksi, jokainen joutuu valitsemaan ja päättämään itse, vaikkei tietäisi, mitkä ovat vallinnan tai tietämisen kohteet.
Seppo pohdiskelee, kuka akateemisessa maailmassa on kuka, koska oli niin monta rooliinsa naamioitunutta hämähäkkimiestä ja Kabulin kirjakauppiasta? Kilpailua käydään habituksesta, imagon rakentamisesta, sanalla sanoen jokainen kantaa kaunaa kaikkia ja kaikkea kohtaan:
”Jonkinlainen elämän kilparata tai kuten sanottu gladiaattoriareena, mahdollisesti turnajaisrata, keskiajan mukaan hieraistaksemme, tämä oli, mutta saavuttamiseen vai luopumiseen tähtäävä?”
Vapaamielisyyden puute syntinä
Kyvyt ja tarpeet eivät kohtaa. Liberaaleina intellektuaaleina vieraat etsivät silmä kourassa ja suomalais-protestanttiseen eli sekulaariseen tai näennäisesti uskonnosta vieraantuneeseen eli sekulaariseen tyyliin masokistisesti kaikkialta syntiä, myös ja etenkin media apunaan. He tulevat siihen tulokseen, että oli syntiä ja frendeille sopimatonta vapaamielisyyden puutetta mikäli joku ei kannattanut eutanasiaa.
Forsblomin kahden vuoden takainen romaani ”Lasitalo” liikkui journalismin maailmassa, nyt siis liikutaan postmodernisti tiedemaailmassa. Aika kaukana biletetään tieteen virallisesta määritelmästä, eli järjestelmällisten ja yhtenäisen yleispätevistä ja varmojen tietojen kokonaisuudesta, joka mahdollistaa suunnitelmallisen toiminnan.
Pikemminkin lähestytään tieteen moraalista pohjakosketusta. Postmoderni kuvaus suomalaisesta tiedemaailmasta on sen verran harvinaista herkkua, että se sietäisi jatkoa ja vielä syvemmälle sukeltamista.
Harry Forsblom: Frendien kerho
ntamo 2013
uutiskirje 
