Tammisaarelaistytöt eivät tyytyneet omaan huoneeseen, he halusivat oman linnan
Taksi jättää meidät luontopolun alkuun ja me astumme satuun. Vihreää, vihreää kaikkialla ja ilma kosteaa ja tuoksuvaa. Lehtometsän puiden täytyy olla hirveän vanhoja, niin korkealle niiden latvat kurottavat.
Me emme tiedä, kuinka pitkä matka määränpäähämme on. Suunta on kuitenkin oikea, sen kertoo lyhtypylvääseen liimattu tarra.
Valkoinen silta vie yli veden, jonka ylle kaartuu suuria puunrunkoja. Näky on rehevä kuin Amazonilla, mutta me olemme Suomessa, Tammisaaressa, astumassa Ramsholmenin saarelle.
Miksi tyytyä omaan huoneeseen, kun voi rakentaa linnan?
Pian puiden takaa pilkottaa jotain värikästä: Flickornas Slott, Tyttöjen Linna.
Itse tehty linna
Oikeastaan linna on tyhjillään oleva kioskirakennus vapaapalokunnan tanssipaviljongin vieressä. Kahdeksan 16-vuotiaan tytön, rakennuslevyjen, maalien ja mielikuvituksen voimin se on kesän ajaksi muutettu Tyttöjen Linnaksi. Linna toimii installaationa, näyttelytilana, kahvilana sekä paikkana erilaisille tapahtumille.
Idean äiti on taiteilija Heidi Lunabba.
– Olen ollut tässä taiteellisena johtajana, mutta ilman tyttöjä Linnaa ei olisi.
Lunabba halusi tehdä tyttöjen kanssa nimenomaan rakennusprojektin.
– Rakentamalla luo omaa todellisuutta. Samalla rikottiin tekemisen sukupuolistereotypioita.
– Aika usein miehet tai pojat ovat ottamassa sen vasaran tyttöjen kädestä. Siksi oli tärkeää, että tämä oli vain tytöille tarkoitettu projekti. Nyt kaikki käyttävät työkaluja tosi hyvin, mutta alussa epäonnistumisen pelko oli suuri.
Linna herättää mielikuvituksen ja on siksi Lunabban mukaan kiitollinen rakennettava.
– Linna liittyy satuihin ja siksi siitä voi vapaasti tehdä juuri sellaisen kuin haluaa.
Paitsi konkreettinen rakennustavoite, Tyttöjen Linna on ollut myös työkalu, jonka avulla tytöt ovat käsitelleet monenlaisia teemoja: kotia, identiteettiä, satuja, sukupuolta, valtaa.
Valta omiin käsiin
– Linna liittyy vahvasti valtaan, sekä omassa elämässä että yhteiskunnassa. Vallan oletetaan kiinnostavan enemmän poikia, sanoo Heidi Lunabba.
Nuorten tyttöjen elämässä vallasta ei keskustella; tyttöjen ei oleteta olevan niitä, jotka tulevaisuudessa päättävät, miltä yhteiskunta näyttää.
Tyttöjen Linnassa valta on otettu omiin käsiin muun muassa feministinen itsepuolustus -työpajassa.
– Nej! Nej! Nej!, huutavat tytöt videolla vuorotellen, katsovat tiukasti suoraan kameraan ja ovat iskevinään sitä nyrkillä.
– Siinä otetaan valta itselle ja päätetään itse, mitä ihmiset saavat ja eivät saa itselle tehdä, Lunabba kuvailee kurssia. Fyysisen itsepuolustuksen lisäksi kurssilla harjoitellaan puolensa pitämistä myös verbaalisesti.
Sisaruus-työpajassa on opiskeltu feminismiä ja toisten tukemista. Naisesikuvat ovat olleet läsnä läpi projektin ja osa heistä on päässyt Linnan seinälle helmiteoksina. Tarja Halonen on rakennettu keltaisista ja violeteista, Frida Kahlo punaisista, vihreistä ja mustista helmistä, kuningatar Kristiina on työn alla.
– Historiallisia naishahmoja olen käyttänyt projekteissani aikaisemminkin ja nuoret ovat olleet tosi yllättyneitä, kun eivät ole tienneet näistä naisista aikaisemmin mitään.
Parta ja porakone
Tyttöjen Linna -ryhmä kokoontui Heidi Lunabban ja sosiaalipsykologi ja tyttöryhmäohjaaja Jenny Öhrmanin johdolla ensimmäistä kertaa jo vuosi sitten. Suuria ja vaikeitakin teemoja on vuoden aikana käsitelty leikin, keskustelun ja erilaisten työpajojen avulla.
– Ehkä mielenkiintoisinta on ollut drag-kurssi, koska mitään sellaista en ollut aikaisemmin tehnyt, kertoo Miriam Flemmich.
Tytöt pukeutuivat pojiksi, kokeilivat kävelemistä, asentoja; miten pojat puhuvat, miten syövät.
– Se oli myös noloa, menimme pizzeriaan ja tämä on pieni paikkakunta…
– Poikina me tarvitsimme paljon tilaa, kädet pidettiin ruuan ympärillä, Flemmich kuvailee.
Tuona viikonloppuna Heidi Lunabba huomasi mielenkiintoisen asian: Tytöt syyttävät yleensä itseään epäonnistumisesta, mutta parrakkaina virheet laitettiin herkemmin työkalun piikkiin: Ihan paska porakone.
– Näkee sen, miten helposti pelkän parran avulla voikin olla ihan poikana. Että sukupuoli todellakin on vain rooli.
Kahvia ja kavereita
Kolmena päivänä viikossa Tyttöjen Linna toimii kahvilana ja on samalla Miriam Flemmichin ja Julia Reinikaisen kesätyöpaikka.
– Koko tämä Linna-juttu on vienyt yllättävän paljon aikaa, mutta on ollut hauskaa, sanoo Reinikainen.
Hauskuus näkyy myös videokoosteessa, jota Linnassa esitetään. Pitkin vuotta tytöt ovat dokumentoineet Linna-projektia videolle ja valokuviin ja videokuvaaja Katja Turpeinen on koonnut materiaalista elokuvan.
– Alussa meillä oli vaan seinänpalasia, joita oli tehty toisessa paikassa. Oli mahtavaa nähdä tämä sitten valmiina, kun kaikki oli saatu paikalleen, tytöt kertovat.
– Parasta on se, että meistä on kaikista on tullut tosi hyvä kavereita. Alussa minäkin tunsin vain Julian, sanoo Flemmich.
– Se näkyy tässä videollakin, miten meistä tulee koko ajan parempia kavereita.
Flickor kan bygga!
Tyttöjen Linna on kalustettu kierrätyshuonekaluilla, loput on itse tehtyä, muffinsseista televisiossa pyörivään videoon ja pinsseistä tapetteihin. Ne ovat uniikkeja, paikkaa varten suunniteltuja ja piirrettyjä.
– Jokaisessa on oma ideansa, tuossa on prinssejä ja prinsessoja, toisessa miehet tekevät sitä mitä naiset yleensä ja toisinpäin, Flemmich ja Reinikainen esittelevät. Heidän mielestään Linna on erikoisen, mutta oman näköinen.
Tapetin tikku-ukoilla on käsissään imurit, tikkuakoilla sahat ja grillimakkarat.
Katossa kiemurtelee rimpsu rintaliivejä.
– Rintsikoita ei tarvitse piilottaa, ne voivat olla esillä.
Ideat ovat syntyneet leikkien ja keskustelujen tuloksena.
– Ja olemme käyttäneet tähän paljon aikaa, sanoo Miriam Flemmich.
Seinille on kirjoitettu ideoita, ajatuksia, iskulauseita: Flickor kan också bygga. Ja toivomuksia siitä, millaista toimintaa Linnassa voisi olla: Att ma får måla graffiti. Lukee siellä myös ”haista paska”.
– Se on kirjoitettu drag king -viikonloppuna, siis poikana.
lehti 