Sirpa Kähkönen tunnetaan historiallista romaaneistaan ja tietokirjastaan, jotka kuvaavat sodan varjoja ja seuraamuksia siviilien näkökulmasta. Hänen sukunsa, erityisesti hänen isoisänsä kohtalo kirvoittivat avaamaan uusia näkökulmia monilta osin vaiettuun menneisyyteen. Kähkösen isoisä Lauri Tuomainen oli sisällissodassa hävinneiden punaisten ja Neuvostoliiton kätyreiksi epäiltyjen kommunistien pakkotyölaitoksessa Tammisaaressa poliittisena vankina yli seitsemän vuotta.
Kähkösen lapsuudessa isoisä vaikeni vankilassa olostaan ja muista vaiheistaan. Mutta Sirpa aavisti jo varhain siipeensä saaneen miehen lyijynraskaat kokemukset tämän olemuksesta. Kirjassaan Vihan ja rakkauden liekit (Otava 2010) Kähkönen antaa äänen isoisälleen ja muille 1930-luvun poliittisille vangeille. Sille, kuinka aatteensa kautta vapautta etsinyt nuori työläissukupolvi nujerrettiin. Suomessa heidän kohtalonaan oli vankila, useimmilla Neuvostoliittoon paenneilla vielä julmempi kohtalo.
Tähän aihepiiriin Kähkönen palaa uusimmassa romaanissaan Graniittimies (Otava 2014).
– Isoisäni oli katkera, ja täynnä sellaista surua, jota ei voinut ilmaista. Nekin asiat, joita ei sanottu ääneen kulkevat mukanani.
Punaisten kohtaloista kirjoittaminen on Kähköselle tärkeää.
– Se on merkityksellistä, sillä se on sukuni kautta osa aineetonta perintöäni, eräänlaista ”taakkasiirtymää”, kuten psykoanalyytikot asian ilmaisevat. Noita tapahtumia ja asioita on ollut erittäin mielekästä käsitellä, vaikka kirjani eivät kaikkia miellytäkään. Eikä tarvitsekaan, sillä miellyttäminen ei ole kirjailijan tehtävä, vaan tärkeistä asioista kirjoittaminen.
Vallankumous syö lapsensa
Graniittimiehessä Kähkönen kuvaa Neuvostoliittoon kasvukipuja 1900-luvun alun kuumeisesti sykkivässä Leningradiksi kehkeytyvässä Petrogradissa, toiveiden ja pettymysten kaupungissa. Sinne, uuden uljaan yhteiskunnan rakentajiksi rantautuneiden suomalaiskommunistien vaiheita Kähkönen kuvaa koskettavasti ja todentuntuisesti.
Hän limittää Thomas Moren Utopian tekstin kiinnostavasti päähenkilöidensä edesottamuksiin.
– Sehän on yksi vanhoista perusteksteistä renessanssiajalta, jolla on selkeitä yhteyksiä muun muassa työn ihannoinnin kautta vasemmistolaisen työväenliikkeen ideologiaan ja tiukat siteet myös kristilliseen ajatteluun askeesin ja tulevan hyvän ihannoinnissa. Kaikki vallankumoukselliset rakennelmat ovat jollain tavoin utooppisia ja lähes aina päättyvät tuhoon.
Riipaisevasti ja rehellisesti Kähkönen kuvaa myös Petrogradin katulapsia. Eri puolilta valtakuntaa Pietariin ajautuneiden katulasten laumat olivat olennainen osa tuolloista Leningradia. Aikalaiskirjailijat ja toimittajat Walter Benjaminista alkaen kuvasivat teksteissään noita hylkiöitä. He olivat myös pakkovallan uhreja, kun maaseudulta pakko-otettiin viljaa ja karjaa ja valtiota teollistettiin pikavauhtia.
Lapset näyttelevät tärkeää osaa Kähkösen tuotannossa.
– Se on tietoinen ratkaisu, sillä nuo yhteiskunnan pienimmät rakentajat ja heidän kohtelunsa paljastavat selkeästi sen, kuinka kulloinenkin yhteiskunta toimii. Muutenkin lasten kuvaaminen on kiinnostavaa, ovathan he tavattoman filosofisia olentoja, joilla on aivan oma todellisuutensa.
Sirpa Kähkösen laajempi haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 24. lokakuuta. Osta näköislehti.
Sirpa Kähkönen
Syntynyt 1964 Kuopiossa.Kirjailija, toimittaja.Opiskeli historiaa ja kirjallisuustiedettä.Työskennellyt kustannustoimittajana. Käsitellyt romaaneissaan Suomen historiaa yksilöiden kohtaloiden ja arjen kautta.Kuusiosainen Kuopio-sarja kuvaa 1930–1940-lukujen kriisiaikoja pikkukaupungin asukkaiden kautta, painottuen erityisesti siviilien sotakokemuksiin.Kirjallisuuden valtion-palkinto 1992, Savonia-palkinto 1999, Kuopion Taitelijaseuran Minna Canth -tunnustuspalkinto 2003, Kiitos kirjasta-mitali 2007, Veijo Meri -tunnustuspalkinto 2012.Lakanasiivet oli vuonna 2007 sekä Finlandia- että Savonia-palkintoehdokas. Lakanasiivet on myös dramatisoitu näytelmäksi. Vihan ja rakkauden liekit oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2010.
uutiskirje 
