Keinutuolifilosofiaa osa 20
Jos uskonpuhdistajiksi tituleerattujen Martti Lutherin ja Jean Calvinin elämäntapoja ja luonteenpiirteitä tarkastelee tämän päivän myönteisen terveyskeskeisen elämäntapakulttuurin valossa, on ristiriita melkoinen.
Jos he toimisivat tänä päivänä kirkon piirissä samoissa tehtävissä kuin 500 vuotta sitten, niin mitenköhän heidän uskonpuhdistustyönsä otettaisiin vastaan?
Luther on jäänyt historiaan kiivasluonteisena, peräänantamattomana, tässä seison enkä muuta voi miehenä. Sen kirjoitin minkä kirjoitin, ja piste, riviäkään ei pyyhitä yli, koska totuus ja vain totuus seisoo kirjoittamissani sanoissa.
Lutherin kiivaus johtui myös hänen lukuisista tuskallisista sairauksistaan. Hänen tanakka ja roteva talonpoikainen ruumiinsa oli kärsinyt parantumattomia vaurioita hänen luostarissa oloaikanaan harjoittamistaan liioitelluista itsekidutuksista.
Hänellä oli tapana maata vilusta hytisten kovalla vuoteellaan ilman peittoa ja pehmikkeitä. Näiden ”väkisinmakuukausiensa” aikana hän laihtui niin, että lopulta hänessä oli jäljellä pelkkä luu ja nahka.
Luther tunsi parannuksen ja pelastuksen viime hetkien olevan käsillä. Tämä ns. nopean, ellei peräti lentävän lähdön odotus ja sen vaatimat lähtövalmistelut tekivät hänen elämänsä niin rauhattomaksi, levottomaksi ja kiihkeän kiireiseksi, ettei hän ehtinyt kunnolla lepäämään saati nukkumaan.
Jo nelikymppisenä Luther oli nykytermein ilmaistuna täysin loppuun palanut mies. Tutuksi tulivat ruoansulatushäiriöt sekä monet maha- ja suolistotaudit. Sydämen rytmihäiriöt aiheuttivat unettomuutta ja ankaraa päänsärkyä. Näiden lisäksi riesana oli kihti, selkäkivut, munuaiskivet, katarrit sekä monenlaiset tulehdukset.
Omien sanojensa mukaan aika ajoin hänen päänsä suhisi ja humisi, joskus hän kuuli kellojen kuminaa. Pään humina johtui korkeasta verenpaineesta ja kellojen kumina univajeen aiheuttamasta stressistä. Hän sai usein huimauskohtauksia, jolloin hän saattoi mennä tajuttomaksi.
Luther kertoi 46-vuotiaana kirjeessään ystävälleen kärsivänsä ukkoiän heikkoutta ja tunsi ”saarnanneensa saarnattavansa.” Hän vertasi itseään vanhaan kanaan, joka ei enää pysty munimaan.
Luther kuoli 1546 ankarissa ruumiin ja sieluntuskissa 63-vuotiaana.
Lutherin seuraaja sveitsiläinen Jean Calvin kirjoitti 26-vuotiaana teoksen Instituutio, jonka hän katsoi sisältävän ihmiskunnalle ainoan oikean pelastuksen tien. Koska teos oli Jumalan omaa oppia, jokainen teoksen arvostelija asettui vastustamaan Jumalaa. Tällainen poikkiteloin asettuja ansaitsi tämän puoleisessa elämässä vankeuden, kidutuksen ja kuolemantuomion ja sen jälkeen ikuisen kadotuksen.
Tämä äärimmäisen pingottunut luonne vaati kantajaltaan veronsa. Calvin tärveli terveytensä jo nuorena lukemalla yötä päivää ja paastoten ankarasti. Hän kärsi vatsa- ja rintavaivoista sekä poti kihtiä ja sappikivivaivoja. Häntä vaivasi myös miltei jatkuva ankara päänsärky, joka koetteli hänen entisestäänkin kireitä hermojaan. Vähäisestäkin mielipahasta hän saattoi pyörtyä, jolloin hänelle nousi kova kuume. Omasta mielestään hän ei voinut koskaan erehtyä eikä hän sietänyt pienintäkään vastustusta keneltäkään. Kuollessaan 1564 Calvin oli 55-vuotias.
Paremmin ei mennyt terveydellisesti vastauskonpuhdistuksen organisoijalla ja jesuiittajärjestön perustajalla espanjalaisella Ignatius Loyolalla. Hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1556 tehdyssä ruumiinavauksessa havaittiin, että ankaran askeesin ja paastoamisen jäljiltä mahalaukku ja suolet olivat melkein kokonaan kuivettuneet, maksa oli käpertynyt kokoon ja lisäksi löytyi kolme suurta sappikiveä.
Loyolan kerrottiin parantaneen riivaajien vallassa olleita ihmisiä ja jopa herättäneen kuolleitakin. Tämän ihmeitä tekevän voiman ansiosta hänen katsottiin eläneen 62-vuotiaaksi, vaikka Veikko Huovista mukaillen Loyolan sisuskumi oli pykinyt täysin puhki jo kauan ennen kuolinhetkeä..
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa tarkastellaan maailman menoa keinutuolifilosofian perspektiivistä.
uutiskirje 
