Oululainen toimittaja Petri Laukka taitaa olla maan ensimmäinen ja ainoa Hurriganes-tohtori. Hänen väitöskirjastaan muokkaama Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa ei olekaan taas kerran kerrottu bändin sinänsä hienoa tarina eikä fanikirja, vaan tieteellinen tutkimus rock-yhtyeestä 1970-luvun Suomessa, jolloin rock and roll oli pirun harvinaista muuallakin kuin Pihtiputaalla.
Kun muu Suomi vannoi neuvostoystävyyden nimiin, oli Hurriganes avoimesti kaupallinen ja käytti USA-symboliikkaa. Sen se teki samassa levy-yhtiössä, Love Recordsissa, kuin poliittisen laululiikkeen johtavat voimat Agit-Propista KOM-teatteriin.
Vaikka kirjan nimessä puhutaan Hurriganesista, on se eniten kuvaus päällikkönsä Remu Aaltosen tinkimättömästä asenteesta, jolla tämä nosti ensin bändinsä tuntemattomuudesta suursuosioon ja käytti sitten asemaansa kaikkien bändien työolosuhteiden parantamiseen.
Remu katsoi hyysäämi-sen tekevän ihmisestä velton ja saamat-toman.
Mielenkiintoisella tavalla Laukka osoittaa, että Remua ajoi eteenpäin kapitalismin teoreetikon Max Weberin esittämä kapitalismin henki. Weberiläisittäin Remu ei ollut pikavoittojen perässä, vaan hänestä hahmottuu kuva vastuulliseen markkinatalouteen kuuluvasta sopimuksista kiinni pitävästä porvarista. Kun bändi oli vielä tuntematon, Remu sai Hurriganesille keikkoja tasaamalla riskin järjestäjien kanssa. Jos väkeä ei tule, keikkapalkkiota voi pienentää.
Hurriganes tunnettiin myös kovasta työmoraalistaan, mitä Weber piti luonteenomaisena kapitalistisen kulttuurin sosiaalietiikalle.
Mä sanoin jätkille: tää on niinku metsätyömiehillä. Puu ei kaadu ennen ku ukot heiluu. Ei tää oo mitään moottorisahasysteemiä.
Lapsena äitiään pimeän viinan kauppaamisessa avustaneella Remulla oli luontaista liikemiesvaistoa, mutta ammattiylpeys edellytti, että asiakas myös saa rahalle vastinetta.
Jos joku maksaa 25 markkaa ja tulee kattoo meiän bändiä, niin me tehdään omilla tempuillamme sille semmonen fiilis, että se tosiaan on saanu sen rahan edestä.
Laukan kuvausten mukaan Remua voi pitää jopa varhaisena uusliberalistina, sillä hän katsoi jokaisen olevan oman onnensa seppä. Margaret Thatcher pääsi vauhtiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun Remu jo katsoi hyysäämisen tekevän ihmisestä velton ja saamattoman.
20. 12. 1974 muutti suomalaisen rokin. Hurriganesin Get On voitti silloin kahdeksan eurooppalaisen yleisradioyhtiön järjestämän äänilevykilpailun European Pop Juryn. Siitä ja Roadrunner-levyn menestyksestä alkoi Hurriganesin ilmiömäinen voittokulku, joka jäi verraten lyhyeksi, kun punk jyräsi vanhan liiton rokkibändin. Hurriganesista ja kaikista sen keskeisistä soittajista tehdyt kirjat, ja nyt Laukan väitös, kuitenkin pitävät yhtyeen lippua yllä. Ehkä se on sittenkin kaikkien aikojen suurin suomalainen alallaan.
Tämän puolesta puhuvat myös kymmenet aktiiviset Hurriganes-cover-bändit. Lopuksi ilmainen vihje: Suomen kesässä on satoja tapahtumia, mutta Hurriganesia soittavien bändien SM-kisa puuttuu.
Petri Laukka: Remu & Hurriganes Kekkoslovakiassa. Into 2014.
255 sivua.
uutiskirje 
