Matti Mäkelä uskoo Suomen kunnaiden vetovoimaan
Suomen noin 5,2, miljoonan asukasmäärä on suurin piirtein saman verran kuin keskikokoisessa eurooppalaisessa pääkaupungissa, kuten Madridissa, Berliinissä tai Roomassa, joita johtavat pormestari ja kaupunginvaltuusto.
Suomessa kourallinen asukkaita pyörittää alueellista ja kansallista valtiota eduskunnan, hallituksen, armeijan, maailmanlaajuisten suurlähetystöjen ja konsulaattiverkostojen voimin. On oma lentoyhtiö, kuljetusverkosto sekä raja tulleineen jne…
Näin toteaa vuodesta 1986 Suomessa asunut saksalainen tv-tuottaja ja ohjaaja Roman Schatz kirjassaan ”Suomesta, rakkaudella” (Johnny Kniga).
Suomen maapinta-ala on 304 500 hehtaaria, eli Suomessa on 60 hehtaaria maata asukasta kohti. Sen lisäksi löytyy yksi järvi tai metsälampi 20 asukasta kohti. Ilman vakituista asutusta on kolmannes maapinta-alasta. Autioitumisuhan alaisia neliökilometrejä on 21 200, joiden asukkaat ovat yli 50-vuotiaita, kerrottiin HS:ssa (3.7.)
Suomessa on 470 000 kesämökkiä, joiden omistajien keski-ikä on 59-vuotta. Vuosien 1990–99 maaseutukunnat menettivät 58 000 asukasta. Vuoteen 2010 odotetaan muuttavan vielä 68 000 asukasta.
Lähiaikoina Joensuusta 30 kilometrin päässä olevaan Hammaslahden kylään muuttava kirjailija Matti Mäkelä ei halua vaipua synkkyyteen maaseudun tulevaisuuden suhteen. Viime syksynä hän julkaisi räväkän maaseutua puolustavan pamfletin ”Suomen kunnaat” (Maahenki Oy). Hän kysyykin, miksi Suomi rakennetaan 30 vuoden välein uudelleen.
– Monet meistä ovat rauhallisen elämänsä aikana jättäneet taakseen vähintään kaksi kylmenevää kotiliettä sille Suomen kartalle, jota edelleen Suomeksi kutsutaan. Tapahtuma on aika dramaattinen, vaikka siitä puhutaan huomattavasti vähemmän kuin sotien aikaisesta kotien taakse jättämisestä. Evakot jättivät jälkeensä yleensä vain yhden kodin, Mäkelä kirjoittaa.
Verrattuna 60–70-luvun tilanteeseen, nykyinen ”kehitys” ei koske enää vain sodan jälkeen syntyneitä syrjäkyliä vaan kokonaisia kuntakeskuksia, erityisesti niitä, jotka sijaitsevat pitkän matkan päässä aluekeskuksista.
Reformistiset utopiat
Mäkelä listaa, että Etelä-Suomessa kasvukauden pituus on 180 vuorokautta, Lapissa enää 130 vuorokautta. Keski-Euroopassa sama luku on 280 vuorokautta, sata kasvun päivää pitempi. Pelkällä maanviljelyksellä ei maaseutu asuttuna pysy. Luonnonläheisyys yhdessä nykyaikaisen tietoteknologian kanssa voisi olla maaseudun valtti, joka mahdollistaisi erilaisia elämäntapakokeiluja.
Olisiko maaseudulla ryhdyttävä rohkeisiin utooppisiin elämäntapakokeiluihin, kuten Matti Kurikan Sointulassa aikoinaan? Mäkelä vastaa, että ehdottomasti.
– Olen jo kauan kummastellut sitä, miksi utopioiden pitää olla aina niin äärimmäisiä, että muuta mahdollisuutta ei ole kuin takaisin kivikauteen palaaminen tai puhdas taivaskuvitelma vailla ristiriitoja. Miksi utopioita ei voisi kehitellä reformistisesti, moniarvoisesti? Laajassa mielessä EU:n reuna-alueiden tukeminen ja asuttuna pitäminen on puhdasta idealismia. Eli EU saattaa ollakin reuna-alueiden ainoa todellinen poliittinen toivo aikana, jolloin kaiken pitää kannattaa taloudellisesti. Miksi yhteiskuntapolitiikkaa ei voitaisi harjoittaa eri muodoissa?
Puuhailu kunniaan
Yksilön kehityksen kannalta Mäkelä näkee maaseudun merkittävänä paikkana, jossa hänellä on mahdollisuus käyttää ja muokata ympäristöään kahdella kädellä.
– Työn itseisarvon sijasta voitaisiin puuhailu nostaa tasavertaiseksi palkkatyön kanssa. Muistakaamme, että suurin osa ns. tuottavasta työstä on yhteiskunnan taholta tuettua työtä! Pelkästään palkkatyöhön perustuva yhteiskunta on kaksijakoinen: Joko työtä on tai ei. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, että maaseudun ”naapuriapu” voitaisiin muuttaa siten, että niistä tulisi työpaikkoja, kuten ranskalaisella maaseudulla on asian laita. Sieltä löytyy vielä veitsenteroittajienkin ammattikunta.
Mäkelän mielestä ihminen on sangen yksipuolisesti määritelty työn tai sen puutteen kautta. Se, mistä piti päästä, eli työn ikeestä, nyt se määritteleekin elämän sisällön. Käsien ja pään välistä on häviämässä arvokasta tietoa, kun työ määritellään näin kapeasti palkkatyöksi. Ihmisen pitää pystyä toimimaan ja rakentamaan ympäristöään, vaikka hänellä ei palkkatyötä olisikaan. Ja maaseutu tarjoaa siihen paremman tilan kuin ahdas kaupunkiympäristö.
Yhteiskunnallisten roolien
oltava tasapainossa
Mäkelä ei suostu hyväksymään näkemystä, että ihminen on maapallolla pelkkä riesa.
– Uskon siihen, että kun keksimme ihmiselle järkeviä ratkaisumalleja, miten voimme toimia ja elää yhdessä, silloin ihminen myös käyttäytyy järkevästi ja etsii esimerkiksi ekologisia ratkaisumalleja. Ei ihmistä ole tarkoitettu asumaan kellariloukussa. Todennäköinen maaseudun tulevaisuus on, että alueita, jotka eivät ole tiestöjen lähettyvillä, jää kehityksen varjoon.
Hän kehottaa tutustumaan professori Yrjö Sepänmaan Joensuun yliopistossa vetämän työryhmän aineistoon, jossa käsitellään mm. pellon-, veden- ja maan estetiikkaa.
– Olen varma, että teossarjasta tulee tietynlainen uusi Maamme-kirja, joka ei pohjaudu maakuntahenkeen enempää kuin nationalismiinkaan, vaan opettaa rakastamaan ympäristöä muuten kuin isänmaan hengessä.
Itsensä Mäkelä määrittelee talonpoikaisdemokraatiksi.
– Minulla on talonpoikaistausta ilman 30-lukulaista sävyä. Uskon, että yhteiskunnallisen kehityksen kannalta demokratia on elinvoimaisin asia, jolla elämänlaatua voidaan kohentaa ja onnellisuutta lisätä. Minusta jokainen on osaltaan osavastuussa yhteiskunnan kehityksestä samalla, kun hänen on voitava olla itsellinen kansalainen. Pitää muistaa, että yrittäjän itsenäisyys on vain yksi itsellisyyden laji. Ihmisen kaikissa yhteiskunnallisissa rooleissa olisi vallittava tasapaino.
lehti 