Laura Poitrasin elokuva Citizenfour kulkee kuin vakoojatarina. Se alkaa salaperäisellä yhteydenotolla. Citizenfouriksi itseään kutsuva lähde kertoo dokumentaristille Kansallisen turvallisuusviraston (NSA) valtavasta tarkkailukoneistosta, joka ei erittele kohteitaan. Hän kertoo myös työskennelleensä kyseiselle taholle.
Viiden kuukauden viestittelyn jälkeen, kesäkuussa 2013, Poitras ja Guardianin toimittaja Glenn Greenwald matkustavat Hong Kongiin tapaamaan lähdettä. Citizenfour paljastuu 29-vuotiaaksi mieheksi. Hänen nimensä on Edward Snowden.
– Minulla oli alusta alkaen vahva tunne, että tietovuotaja on aito. Varmaksi tiesin sen vasta, kun hän lähetti ensimmäisen todistusaineistonsa, vähän ennen kuin matkustin Hong Kongiin, kertoo nykyään Berliinissä asuva dokumentaristi Poitras.
Uran pelottavin elokuva
Helsinkiläinen dokumenttielokuvafestivaali DocPoint esittelee useita poliittisesti latautuneita elokuvia. Citizenfour on niistä profiililtaan merkittävin. Yhdestä viime vuosien tunnetuimmasta tietovuotajasta kertova dokumentti sai tammikuun puolessavälissä Oscar-ehdokkuuden. Se on ohjaajan toinen.
Poitras uskoo, että hänen saamansa journalistipalkinnot sekä Oscar-ehdokkuudet tarjoavat jonkinasteista suojaa näkyvämmän aseman muodossa. Se on tarpeen, sillä Citizenfour on dokumentaristin sanojen mukaan pelottavin elokuva, jonka hän on tehnyt.
– Tiesimme, että valtion korkeimmat tahot eivät tulisi olemaan tyytyväisiä. Olen työskennellyt konfliktialueilla, mutta siellä riskeistä oli aina jonkinlainen käsitys. Tiedustelupalvelujen kanssa toimimiseen taas kuuluu, että riskejä on mahdoton arvioida, Poitras kertoo.
– On kuitenkin tärkeää, että journalistit ja elokuvantekijät jatkavat työtään.
Poitras valmistautui Hong Kongin -matkaan konsultoimalla lukuisia asianajajia – Washington Postin asianajajan neuvo esimerkiksi oli pysyä kotimaassa. Ohjaaja ei kuitenkaan ollut naiivi seurausten suhteen. Dokumentaristi oli jo muuttanut Berliiniin pystyäkseen leikkaamaan materiaaliaan ilman pelkoa takavarikoista.
Vuodesta 2006 alkaen Poitras otettiin kuulusteluun aina, kun hän ylitti Yhdysvaltain rajan. Syynä olivat hänen aiemmat dokumenttinsa, irakilaisten elämästä Yhdysvaltain miehityksen alla kertova My Country, My Country (2006) ja Guantanamo Bayn vankileiriä sivuava The Oath (2010). Citizenfour päättää niiden aloittaman 9/11-trilogian.
Vainoharhaa hotellissa
Dokumentti seuraa jännittyneitä tapaamisia hongkongilaisessa hotellihuoneessa. Tilassa on hetkittäin niin vainoharhainen tunnelma, että se naurattaisi ellei tietäisi olosuhteita.
Ohjaaja itse ei näy kuvissa. Kirjeenvaihdon alkaessa oli epäselvää, näyttäisikö Citizenfourkaan koskaan kasvonsa. Poitras olisi tehnyt elokuvan joka tapauksessa.
– Olin tekemässä dokumenttia aiheeseen liittyen jo ennen Snowdenin yhteydenottoa. Minulla oli paljon materiaalia. Ilman hänen kasvojaan siitä olisi tosin tullut hyvin erilainen elokuva.
Citizenfourissa päättäväinen Snowden kertoo, ettei halua piilotella, eikä aio hiljentyä pelottelun edessä. Poitras uskoo, että esiin tulemalla hän suojeli myös läheisiään.
– Snowden uskoi tutkimusten johtavan häneen joka tapauksessa, eikä hän halunnut ihmisten kärsivän siinä prosessissa.
On niitä – Yhdysvaltain hallitus mukaan lukien – jotka pitävät Snowdenia rikollisena ja maanpetturina. Nähtäväksi jää, millaisena hänen tekonsa nähdään tulevaisuudessa.
– Olen ajatellut tätä paljon. Luulen, että Snowdenille käy kuten Daniel Ellsbergille, jota syytettiin aikanaan vakoilusta, mutta jota nyt pidetään tärkeänä väärinkäytösten paljastajana.
Ellsberg vuoti vuonna 1971 muun muassa New York Timesille asiakirjoja, jotka paljastivat hallituksen kyynisen käsityksen Vietnamin sodasta. Häntä syytettiin varkaudesta ja vakoilusta, aivan kuten Snowdenia nyt.
Verrattuaan Snowdenia Ellsbergiin Poitras huokaa.
– En tiedä, kuinka kauan siihen menee, että hänet nähdään samoin.
DocPoint 27.1.–1.2. Helsinki. Ohjelma: docpoint.info
uutiskirje 
