Mark Twainin näkemyksen mukaan huumorin salainen lähde on surussa eikä ilossa. Taivaassa ei ole huumoria, ja Raamatusta huumori puuttuu täysin. Huhtikuun 1. päivänä 86 vuotta täyttävä tsekkiläis-ranskalainen älykkökirjailija Milan Kundera puolestaan katsoo pienoisromaanissaan Merkityksettömyyden juhla (Siltala 2015), että oma aikamme on kadottanut huumorintajunsa. Hyväntuulisen huumorin tilalle on tullut alinomainen syyttely, syyllistäminen ja tuomiolle vetäminen.
Huumoria ei ole ilman hyväntuulisuutta ja ystävyyttä, eikä mikään pilaa kunnon romanssia niin pahasti kuin naisen huumorintaju, Kundera piikittelee.
Kirjan neljän ystävyksen mielenkiinnon kohteena on merkityksettömyyden ja hyväntuulisuuden saavuttamisen lisäksi naisen syvin olemus. Kävellessään kesäkuun aurinkoisena aamuna Pariisin kadulla yksi esseeromaanin päähenkilöistä, Alain, panee merkille, että useilla nuorilla tytöillä on napa paljaana hyvin matalien housujen ja varsin lyhyen paidan välissä. Näky lumoaa hänet samalla kiehtoen ja kiusaten:
”Aivan kuin naisten viehätysvoima ei enää olisikaan keskittynyt sääriin, pakaroihin tai rintoihin, vaan tuohon pieneen pyöreään koloon keskelle kehoa.”
Eeva, ensimmäinen nainen ei syntynyt vatsasta vaan luojan oikusta. Hänellä ei siis vielä ollut napaa. Vasta Eevan synnyttämällä jälkeläisellä oli napa, maailman ja ihmiskunnan ensimmäinen napa. Navan ympärille monessakin mielessä Kundera palaa tuon tuostakin ranskalaista sivistyneistöä ja neuvostokommunismia ristivalottavassa ja päähenkilöiden elämän kautta kuvaamassaan kulttuurianalyysissä.
Ikäeron näköalatornit
Kiireellisyys on kyvyttömyyden näkyvimpiä muotoja. Kiireinen ihminen on yliarvioinut kykynsä, ja pikkutärkeilevä puuhakkuus viestii merkityksettömästä joutavan jäljillä juoksemisesta. Kiireiseltä ihmiseltä puuttuu hyväntuulisuus, joka on välttämätön vitsin ymmärtämisessä.
Kun kukaan ei enää kaiken kiireen keskellä tiedä, mikä on vitsi, silloin Historian uusi aikakausi ilmoittaa tulostaan. Kun unohdetaan, mikä on vitsi, alkaako silloin hauskuuden metsästys vai pelkkä kyllästymisen ja tympääntyneisyyden poistaminen? Kirjan Ramon toteaa enteellisesti, että pilojen auringonlaskun aikaan pilat ovat tätä nykyä vaarallisia.
Historian eri kohtiin sijoittuvista havaintopisteistään puhuessaan ihmiset ovat kykenemättömiä ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja kokemuksia. Alain miettii nuorta ystävätärtään ja hoksaa, että jopa tosi rakastavaisten vuoropuhelu on vain kaksi toisiinsa kietoutuvaa monologia, mikäli heidän ikäeronsa on liian suuri.
Kirjan kaverukset, nuo ranskalaisälyköt puhua pulputtavat taukoamatta.
Kokemukset eivät periydy sukupolvelta toiselle. Ramon toteaa Charlesille sukupolvien eroista: ”Elämässä ihmiset kohtaavat, juttelevat, kiistelevät ja riitelevät tajuamatta puhuvansa toisilleen kaukaa, kukin omasta tornistaan, jotka on pystytetty eri kohtiin ajassa.”
Merkityksettömyys avain viisauteen
Entä, mihin Kundera viittaa Stalinin ja hänen kumppaniensa yöllisten illallisten kuvaamisella ja tarinalla Stalinista ja 24 peltopyystä? Siihenkö, että ihmiselämässä on niin vähän iloja, että metsästäminenkin luetaan vapaa-ajan huveihin? Villieläimet eivät koskaan tapa urheillakseen. Ihminen on ainoa josta hänen kaltaistensa luontokappaleitten kiduttaminen ja tappaminen on itsessään huvittavaa.
Cocktail-kutsut ovat eräänlainen hienostunut metsästysrituaalin areena, niin myös tässä romaanissa. Myös kutsuilla vaanii merkityksettömyys samoin kuin kauhuissa, verisissä taisteluissa ja pahimmissa onnettomuuksissa.
Vitsi, jolle kukaan ei naura, on murhattu utopia. Meitä ympäröivän merkityksettömyyden tunnistaminen on avain viisauteen ja hyväntuulisuuteen.
Kunderan kaksi vuotta sitten ranskaksi ilmestynyt pienoisromaani on lämminhenkisen viisas ja ironinen kertomus ystävyyden merkityksestä siitä, miten se tuo iloa ja hyväntuulisuutta elämään. Ystäville ei voi murjottaa, mutta valehdella, liioitella tai peitellä tosiasioita aivan surutta. Merkityksettömyys tuo itsensä näkyvästi esille tuoden elämään kaunista turhuutta. Ei Merkityksettömyyden juhla Kunderan tuotannon parhaimmistoon kuulu, mutta kyllä hänen älyllinen kirkkaus, pureva ironia ja kirjoittamisen taito ovat edelleen tallella.
Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla. Suom. Ville Keynäs. Siltala 2015.
uutiskirje 