Jo vuosia on valiteltu miten maamme talous ei kestä suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymistä. Ei ole riittävästi rahaa, laitospaikkoja eikä hoitajia.
Samanaikaisesti kirjoitetaan yhä enemmän siitä miten ”Eutanasian pitäisi olla jo nykypäivää.” Samoin on patisteltu poliitikkoja avaamaan jo silmänsä ja ryhtymään suunnittelemaan lakia, joka sallisi aktiivisen lääketieteellisen kuolinavun.
Väitetään myös, että lähes 80 prosenttia suomalaisista kannattaisi asiaa. Toisaalta on myös esitetty miten eutanasian sijaan pitäisi keskittyä ennemmin parempaan kipulääkitykseen ja saattohoitoon.
Eutanasian kannattajat viittaavat häpeilemättä suoraan vanhustenhuollon vaikeuksiin, dementoituneiden määrään ja yhteiskunnan taloudellisiin resursseihin. Kuoleman jouduttamisesta on puhuttu ja kirjoitettu jo satoja vuosia, ja aina sairaiden kärsimysten lisäksi kyse on ollut henkilön yhteiskunnalle aiheuttamasta taakasta.
Tietysti tekopyhästi luvataan, ettei ketään saisi painostaa eikä pakottaa tekemään eutanasiapäätöstä, sekä miten sen edellytyksenä olisi aina potilaan suullinen tai kirjallinen toivomus. Mielestäni jatkuva puhuminen eutanasiasta on sellaisenaan jo, ellei painostusta, ainakin johdattelua.
Koska lääkärin etiikka lähtee elämän ja ihmisarvon kunnioittamisesta, suhtautuvat sekä Suomen lääkäriliitto että Maailman lääkäriliitto eutanasiaan kielteisesti. Voisiko sellaista yhteiskuntaa, joka alkaisi ”hoitaa” vanhuksiaan eutanasian avulla, enää kutsua sivistysvaltioksi?
Toisaalta kyynikko voisi tietysti esittää myös sellaisen radikaalin ja karmean ajatuksen, että mikäli yhteiskunta kerran sallii puolustuskyvyttömän sikiön poiston, niin miksei se voisi myös sallia puolustuskyvyttömän vanhuksen lopettamisen.
uutiskirje 
