Kristityt, jesidit ja muut vähemmistöryhmät ovat joutuneet viime aikoina terroristien ahdistelemiksi Lähi-idässä, mutta suurin uhka vähemmistöille kautta maailman ovat yhä edelleen valtiot, arvioi Minority Rights Group International.
Hallitukset, joiden on määrä suojella vähemmistöjä, ovat käyneet niiden kimppuun niin Sudanissa, Myanmarissa, Kiinassa kuin Venäjälläkin, sanoo järjestön johtaja Mark Lattimer.
Järjestön vuotuisen Kansat uhan alla -tilaston kärjessä on nyt Syyria. Siviiliväestöön kohdistuvat uhkat kasvoivat voimakkaasti myös Jemenissä, Egyptissä, Libyassa, Libanonissa, Irakissa ja Afganistanissa.
Listan nousijoihin kuului myös Keski-Afrikan tasavalta, jossa 850 000 ihmistä eli lähes viidesosa asukkaista oli joutunut jättämään kotinsa ennen viime vuoden loppua.
Myös Kiinassa tilanne heikkeni vakavasti uiguurien kiihdytettyä itsenäissyystaisteluaan Xinjiangissa. Terrori-iskuissa kuoli yli 200 henkeä ja tuhansia pidätettiin.
Venäjällä muukalaisviha sekä ulkomaalaisia että kaukasialaisia kohtaan kasvaa. Pohjois-Kaukasuksella kiihtyvät yhteenotot Venäjän joukkojen ja islamististen separatistiryhmien välillä.