Ville Andersson uhkuu eleganssia kuten hänen monisävyinen ja -tulkintainen taiteensakin. Mikäs taiteilija se tämmöinen kerubi oikein on, jonka teoksetkin ovat häpeilemättömän kauniita kuin mitkäkin korskeat mainokset.
Mutta ei Anderssonin silmää hivelevä taide pelkkää estetiikkaa ole. Eikä tämä syvämietteinen taitelija päästä katsojaa lainkaan helpolla. Mystiset teokset flirttailevat kiinnostavasti poikkitaiteellisin viittauksin taiteen historian, filosofian ja psykologian usvaisilla, usein unimaailmaan hakeutuvilla assosiaatioilla.
– Haluan kuvata aistein havaittavan maailman taakse kätkeytyviä näkyjä ja mielikuvia, Andersson opastaa. Objektiivisuuden ja tieteellisyyden hän julistaa pannaan.
Kauniin pinnan alla piilee universaaleja kertomuksia ihmisen osasta ja ympäristöstä.
Kuvataiteen pariin Loviisassa 1986 syntynyt ja Pernajassa kasvanut Andersson ajautui mielikuvituksen saattelemana.
– Asuin lapsuuteni maalla, jossa aktiviteetteja ei liiallisissa määrin ollut tarjolla. Oli käytettävä luovuutta ja omaa mielikuvitusta hyväkseen. Olen aina viettänyt aikaani taiteen parissa, muodossa tai toisessa. Perheeni kanssa kävimme usein mu-seoissa, ja taidekirjojen selailu on ollut tapa haaveilla asioista. Fiktiiviset hahmot noissa kirjoissa ovat muovanneet identiteettiäni enemmän kuin oikeat ihmiset.
Erinomaisesti toteutetussa näyttelykirjassa Andersson muistuttaa, että kulttuurissamme suurin osa informaatiosta työnnetään syrjään äärimmäisen nopealla pikakelauksella.
– Olemme omaksuneet sen normiksi. Minulle asioiden sisäistäminen ja merkitysten luonti vaativat aikaa ja tilaa.
Ja se toden totta näkyy useita yksityisnäyttelyitä pitäneen ja monissa ryhmänäyttelyissä mukana olleen Anderssonin taiteessa.
Tampereen taidemuseon palkintonäyttely on koottu hänen piirustuksistaan ja maalauksistaan sekä erittäin hienoista, vinksahtaneesta maailmastamme kertovista, lavastetuista valokuvistaan. Teknisesti Andersson on suvereeni, hänellä on varaa leikitellä monilla eri kuvataiteen tekniikoilla. Kaiken kukkuraksi hän on pläjäyttänyt teostensa oheen kirjoittamiaan kryptisiä tekstejä, joissa hieman koketeeraa selvästi monipuolisella sivistyksellään ja härnää katsojaa.
– Toivon että teoksiani ei katsota ainoastaan niiden toteutustavan kautta vaan myös sen kautta, mitä tuntemuksia ne herättävät.
Runous kuvien muusana
– Minulle paras self help -opas taiteenlajeista on laadukas kaunokirjallisuus, Andersson yllättäen kertoo.
– Se laajentaa ymmärrystäni ihmisenä olon mahdollisuuksista ja maailmasta ympärilläni, samalla antaen vastakaikua hyvin syville ja monimutkaisille tuntemuksille. Hämmennyksen tilassa taitavasti kirjoitetut sanat ovat saattaneet antaa vastauksen jollekin, mitä en itse ole osannut aikaisemmin millään tasolla määrittää.
Ennen tätä haastattelua Andersson kertoo lukeneensa Edith Södergranin ja T. S. Eliotin runoja.
– Heillä on taito valita ja asetella sanoja tiettyyn järjestykseen, jotka kuvastavat täsmälleen jotain tiettyä tunnettani, jota en ole itse osannut sanallistaa. Luen muutenkin paljon runoutta. Se on vaikuttanut hyvin voimakkaasti työskentelyyni. Pyrin sisällyttämään eräänlaista visuaalista runoutta teoksiini. Edellisen näyttelyni yhteydessä luin paljon haiku-runoja ja uskon, että se myös näkyi tavassa miten pelkistin kuviani.
Liiallisen rationalismin ja maallistumisen maailmassa Ville Andersson toivoo, että hänen kuvansa pystyisivät tarjoamaan suojapaikan, jossa olemassaolon ahdistus sekä unelmien ja todellisuuden, hengen ja aineen ristiriidat saisivat hetkellisen levon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välinpitämättömyyttä todellisuutta kohtaan.
– Kuvaan asioita, joilla on henkilökohtainen relevanssi itselleni. Pyrin kuitenkin työskentelemään myös niin, että yksityisestä tulisi yleistä, jotta se olisi relevanttia myös muille, yhteiskunnallisestikin. Olen osa ympärillä olevaa maailmaa. Luonnollisesti sillä on merkitys myös omaan työskentelyyni. Omat tuntemukseni siitä, miten näen nykymaailman vaikuttaa myös siihen mitä luon. En kuitenkaan halua instrumentalisoida teoksiani jonkin tietyn yhden asian äänitorveksi vaan sisällytän kommenttini mieluummin teosteni rivien väliin. Tyylilleni sopii paremmin ehdottaminen ja pohtiminen.
Taiteen voimaa
Suomen nykyinen kulttuuri-ilmasto ja poliittinen tilanne mietityttävät nuorta taitelijaa.
– Jos leikkaamme sivistyksestä sotavarustelun mahdollistamiseksi, voimme kysyä, minkä puolesta me siinä tapauksessa ylipäätään taistelemme?
Andersson uskoo taiteen voimaan. Hänen teostensa kauniin pinnan alla piilee universaaleja kertomuksia ihmisen osasta ja ympäristöstä.
– Taide antaa pehmentävän heijastuspinnan, joka auttaa tuskallistenkin asioiden käsittelyssä. Se palauttaa paikoitellen uskoni ihmiseen, Ville Andersson toteaa juhlallisesti. Eikä arkaile kehottaa kanssaihmisiään hiljaiseen suuruuteen, stoalaiseen tyyneyteen. Sillä kaikessa, myös kauneudessa on olemassa traagiset ulottuvuutensa: kärsimys, kaipuu ja tragiikka.
Ville Andersson: Vuoden nuori taiteilija 2015 Tampereen taide-museossa 23.8. saakka ja Turun Aboa Venus & Art Novassa 11.9.–1.11.2015.
uutiskirje 
