Taloustieteilijä Joseph Stiglitzin mielestä Yhdysvaltojen pitää auttaa Kreikkaa. Eurooppa ei hänen mielestään maan tilannetta pysty parantamaan.
Stiglitzin mielestä Yhdysvaltain keskuspankki voisi järjestellä kahdenkeskistä valuuttateknistä apua. Lisäksi Stiglitz näkee keskuspankin jopa Kreikan viimeisenä lainoittajana, jos Kreikka ei muuten selviä.
Lisäksi maa voi tehdä muutakin.
Siitä huolimatta Saksa kieltäytyy edes keskustelemasta Kreikan velkahelpotuksista
”Kreikka tarvitsee ehdotonta humanitaarista apua. Yhdysvaltalaisten pitää ostaa kreikkalaisia tuotteita, mennä sinne lomalle ja osoittaa solidaarisuutta, jota eurooppalaiset kumppanimme eivät ole Kreikalle osoittaneet”, Stiglitz kirjoittaa Time-lehdessä.
Stiglitzin mukaan Kreikka on loputtomassa taantumassa, jos Euroopan tiukka talouspolitiikka jatkuu.
”Kreikka on tehnyt, mitä heiltä on vaadittu. Se on leikannut paljon ja nostanut veroja.”
Velat leikattiin ja annettiin Marshall-apua
Stiglitz muistuttaa, että Yhdysvallat kohteli aikoinaan solidaarisesti pahoissa veloissa ollutta Saksaa, jonka velkoja leikattiin. Lisäksi Yhdysvallat jakoi Marshall-apua myös Saksalle maan jälleenrakentamiseksi.
”Siitä huolimatta Saksa kieltäytyy edes keskustelemasta Kreikan velkahelpotuksista”, Stiglitz ihmettelee.
Stiglitzin mukaan Kreikan lähteminen eurosta ei olisi maailmanloppu.
”Euro on 16-vuotinen kokeilu. Se on suunniteltu toimimaan huonosti”, toteaa Nobelin saanut yhdysvaltalainen.