24. huhtikuuta vietettiin Vaatevallankumousta, joka on kansainvälinen teemapäivä vaatetuotannon eettisyyden puolesta. Tapahtumalla muistettiin vuonna 2013 Banglandeshissa sattunutta globaalin vaateteollisuuden vakavinta onnettomuutta, jossa noin 1 100 työntekijää kuoli ja yli 2 500 loukkaantui tehdasrakennuksen romahduksessa. Rana Plazan kahdeksankerroksinen tehdas sortui työntekijöiden päälle lainvastaisesti sijoitettujen tuotantogeneraattoreiden painosta.
Suomi oli yksi Vaatevallankumouksen aktiivisimmista maista 50 tapahtumalla. Martat järjestivät Garderobi-tuunauspajoja, joissa vähennettiin jätettä korjaamalla ja uudistamalla vaatteita. Lahden pääkirjastossa yli sata naista ja miestä ompeli itselleen pipon vanhasta trikoopaidasta. Helsingin Kierrätystehtaalla tehtiin vauvanvaatteita leikkuujätteestä. Maailman pohjoisimmat Vaatevallankumous-tapahtumat pidettiin Sodankylässä ja Muoniossa.
Kouluille oli suunnattu opiskelumateriaalia globaalista vaatetuotannosta, ja niissä tempaistiin vaatteidenvaihtopisteillä. Tapahtumien joukossa oli myös vaihtoehtoisia muotinäytöksiä, vaatehuoltoasemia ja tutustumista vastuulliseen tuotantoon kutomoissa ja työhuoneilla.
Kansainvälisesti Vaatevallankumousta vietettiin noin 70 maassa, mukaan lukien vaatetuotannon riskimaita, kuten Bangladesh ja Intia. Aiheesta kirjoitettiin yli tuhat blogipostausta, ja Instagramissa näkyi yli 15 000 julkaisua asiasanalla #whomademyclothes. Koko maailman mittakaavassa tapahtumaan osallistuneiden kuluttajien aktiivisuuden media-arvoksi arvioidaan yli 60 miljoonaa dollaria, ja tämä siis saavutettiin vapaaehtoisella toiminnalla ilman rahallista panostusta.
Berliinin Alexanderplatzille oli asennettu t-paita-automaatti, josta sai ostaa paidan kahdella eurolla. Ennen ostotapahtumaa automaatti näytti videon tuotanto-olosuhteista, joissa alaikäiset työntekijät tekivät 16-tuntista työpäivää 13 sentin tuntipalkalla. Videon katsottuaan ihmiset saivat päättää, ostaako t-paita vai lahjoittaako kaksi euroa Rana Plazan onnettomuuden uhreille. Suurin osa berliiniläisistä valitsi lahjoituksen.
Vaatemerkit piiloutuvat dialogilta
Vaatevallankumous näkyi erityisesti sosiaalisessa mediassa, kun ihmisiä pyydettiin pukemaan vaate nurinpäin ja jakamaan kuvia, joissa näkyy vaatteen valmistajan merkki. Suomessa päivän aikana jaettiin noin 2 000 twiittiä aiheella #vaatevallankumous, ja Instagramissa julkaistiin samalla tunnisteella yli 700 kuvaa. Tarkoituksena oli kontaktoida kuvilla vaatteiden valmistajia, ja kysyä tuottajilta, kuka teki vaatteeni.
– Vaatevallankumous sai todella hyvin julkisuutta, ja ihmisten osallistuminen oli ilahduttavan aktiivista. Siihen nähden vastauksia vaatevalmistajilta saatiin kansainvälisesti valitettavan vähän, kertoo yksi Vaatevallankumouksen järjestäjistä, vastuullisuusviestintään perehtynyt Heidi Korva.
Suurin osa vaatemerkilleen kyselyn lähettäneistä kuluttajista ei saanut lainkaan vastausta, mutta joitakin merkkejä toista kertaa järjestetyn Vaatevallankumouksen noteerauksesta tuottajapiireissä oli havaittavissa.
Suomessa Marimekko julkaisi Instagramissa kuvat Kiinan, Liettuan ja Herttoniemen tehtaidensa työntekijöistä, ja ulkomailla Zara vastasi Facebookissa espanjalaisen kuluttajan kysymykseen hupparin alkuperästä. Zara pystyi vaatteen mallin perusteella kertomaan, että tuote oli tehty Uniteks Gida Tekstil -tehtaassa Turkin Izmirissä. Zaran mukaan tehtaat ovat läpäisseet sosiaaliset tarkastukset, joista viimeisin oli tehty tammikuussa 2014.
Heidi Korva lähetti oman kyselynsä tanskalaiselle Vero Moda -vaatemerkille saamatta vastausta. Tapaus kertoo siitä, miten varovaisia isot yritykset ovat laittamaan itseään peliin avoimuuden puolesta. Korvan mielestä brändien ei enää tarvitsisi pitää yllä mielikuvaa täydellisyydestä, sillä tiedostavat kuluttajat ovat kyllä selvillä globaalin tuotannon ongelmista. Sliipatun imagon sijaan vuoropuhelu kuluttajien kanssa loisi luottamusta nykypäivän viestintämaailmassa.
– Yritysten olisi voitava ottaa vastaan myös kriittistä palautetta, vastattava kuluttajien kiinnostukseen ja myönnettävä haasteensa. Vastaamattomuus tuntuu ylenkatseelta, johon millään yrityksellä ei pitäisi olla varaa sosiaalisen median läpinäkyvyyden aikakaudella, Korva huomioi.
Sitovia sopimuksia vaatealalle
Muodin nopeat syklit ja vaatteiden halpuus pitävät yllä vääristynyttä globaalia liiketoimintaa. Suurin osa Suomessakin myytävistä vaatteista valmistetaan Aasiassa, jossa suurimmat tuottajamaat Kiina, Bangladesh, Intia ja Kambodzha kuuluvat niin kutsuttuihin riskimaihin. Niissä on todettu puutteita ihmisoikeuksien toteutumisessa, poliittisessa vakaudessa ja korruption torjunnassa.
Vaatetusalan vakavimmat sosiaalisen vastuun ongelmat Aasiassa liittyvät vaarallisiin työoloihin, lapsityövoimaan, pakkotyöhön, matalaan palkkaa ja ylipitkään työaikaan. Esimerkiksi Banglandeshissa vaatetusalan minimipalkka on noin 58 euroa kuukaudessa, vaikka laskennallisesti elämiseen riittävä palkka olisi noin 259 euroa kuukaudessa.
Bangladeshissa töitä tehdään kuutena päivänä viikossa, ja usein väistämättömistä ylitöistä ei makseta erillisiä korvauksia. Vaatetehtaat ovat maassa tärkeä työllistäjä, sillä Bangladeshin vientituloista vaateteollisuuden osuus on noin 80 prosenttia. Rana Plazan suuronnettomuuden jälkeen kansainvälinen huomio maan työoloista on lisääntynyt, ja työlainsäädäntöön on saatu joitain parannuksia.
Ammattiliitot eri maissa, kuten suomalainen SASK, ovat kehottaneet länsimaisia vaateyrityksiä allekirjoittamaan palo- ja rakennusturvallisuussopimuksen Bangladeshin tehtailla. Kansainväliset järjestöt ovat myös kampanjoineet Rana Plazassa toimineita yrityksiä maksamaan korvauksia onnettomuuden uhreille ja heidän omaisilleen. Tällä hetkellä yrityksiltä vaadituista 30 miljoonan dollarin korvauksista puuttuu vielä noin 2,7 miljoonaa dollaria.
– Lukuisat työntekijöiden oikeuksien loukkaukset Aasiassa osoittavat, että pelkästään yritysten vapaaehtoisuuteen perustuva eettisyysvalvonta ei toimi, vaan sen olisi muututtava osaksi lainsäädäntöä, sanoo viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksesta.
Eettisiä vaatteita kierrätyksellä ja lähituotantona
Onko eettinen vaate lopulta edes mahdollinen? Heidi Korva on hankkinut viime vuosina vaatteita pieniltä suomalaisilta ekodesignereiltä, ja hänen lempivaatteisiin kuuluvat suomalainen, kierrätysmateriaalista valmistettu Nurmi Clothingin mekko ja teollisuuden ylijäämäneuloksesta Suomessa tehty Second Changen tunika. Eettisiin valintoihin kuuluvat myös suomalaisten Mukavan ja Uhana Designin vaatteet.
Vaatteidensa alkuperästä kertomisessa on kunnostautunut suomalainen Nanso, jonka tuotannosta 59 prosenttia valmistetaan Suomessa tai Virossa. Nanso-brändin kaikki materiaalit neulotaan, värjätään, viimeistellään ja painetaan Nokian tehtaalla.
– Eettinen vaatekaappi on usein myös kestävä. Itse huollan tarkkaan harkittuja vaatteitani paremmin kuin halpavaatteita, kertoo Heidi Korva.
uutiskirje 