Casablancan (1942) ensi-ilta oli Yhdysvalloissa tärkeä kiitospäivä, kolme viikkoa sen jälkeen, kun liittoutuneet nousivat maihin oikeassa Casablancassa. Lisää ilmaista mainosta tuli vähän myöhemmin Rooseveltin ja Churchillin kaupungissa pitämästä konferenssista.
Yhteys maailmansodan realiteetteihin on kuitenkin epäsuora. Sota nähdään studiolavasteissa kylpevän Hollywood-melodraaman kautta, mikä vain lisää elokuvan vetovoimaa.
Tarinassa on tuhti annos ajatonta inhimillistä tarustoa, mitä tulee sotaan, vastarintaan ja rakkauteen. Niihin liittyvät tragiikan ja menetyksen tunnot korvataan tiukan väännön jälkeen toiveikkuudella ja huumorilla keventäen. Tässä todennäköisesti on ollut kestosuosion varsinainen pilari.
Monet innostuvat pääparista Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman, mutta leffa olisi jäänyt paljosta paitsi ilman mainion ironista huumoria ja siitä vastaavia sivuosien dynamoja. On ylipäänsä mielenkiintoista, miten vähäinen naisten osuus – jopa Bergman mukaan lukien – loppujen lopuksi on. Nimenomaan siksi, että kyseessä on maineeltaan suorastaan yltiöromanttinen klassikko.
Voisi jopa väittää, että Michael Curtizin ohjaama Casablanca on pohjimmiltaan enemmän miesten juttu. Sen hengessä aito aseveljeys voittaa lopussa reiluun kamufilmityyliin.
Casablanca. Yle Teema sunnuntaina klo 18.00
uutiskirje 