Tuomas Lius: Haka. 464 sivua. Like 2009.
Tuomas Lius on kirjoittanut häkellyttävän mukaansa tempaavan romaanin, joka pitää otteensa ensimmäisestä luvusta viimeiseen sivuun. Haka yhdistelee eri tyylilajeja kasvattaen tarinasta useita lukijaryhmiä koukuttavan kokonaisuuden. Tekstissä vilisee niin populaarikulttuuria kuin huumoriakin ja se on hyvin kiinni tässä päivässä.
Haka on taidokas kudelma, jonka runsaassa henkilökavalkadissa kaikki hahmot liittyvät toisiinsa – tavalla tai toisella. Vaikka kirjassa on useita kiemuraisia ja todella epätodennäköisiä yhtälöitä, ei Lius kaartele turhaan. Tarina on voimakkaasti liikkeessä kokoajan, mutta jokainen sivupolku on hyvin perusteltu.
Päähenkilöiksi nousevat Julia Noussair, peitetehtävissä työskennellyt konstaapeli, ja Marko Pippurinen, joka on kunnostautunut lähinnä maalaisrenttuna. Tapahtumaketju saa alkunsa jo ennen päähenkilöiden joutumista törmäyskurssille. Varsinainen tarina alkaa kuitenkin kiihdyttää tahtiaan sitä enemmän, mitä pidempään Noussair ja Pippurinen joutuvat olemaan tekemisissä keskenään.
Kirjassa useamman tahon välillä käydään kilpailua siitä, kuka saa käsiinsä toisen maailmansodan aikaisen joukkotuhoaseen. Ase lepää Pohjois-Karjalassa, järven pohjassa. Kullakin on syynsä päästä aseeseen kiinni ensimmäisenä.
Loppuratkaisun voikin jokseenkin arvata, mutta siihen johtavien tapahtumien ja käänteiden ennakointi on lähes mahdotonta. Lius pyörittelee sekä tarinaa, että hahmojaan taitavasti. Jokainen henkilö lunastaa paikkansa tarinassa, eikä pieninkään sivurooli jää pinnalliseksi.
Yleisluonteeltaan Haka on dekkari, joka maistuu taatusti niillekin, jotka eivät dekkareista välitä. Kirja on vauhdikas toimintaseikkailu, jännittävä salapoliisiromaani ja katsaus populaarikulttuuriin, joka kertoo hyvin paljon meistä ihmisistä. Lius kertoo hyvän tarinan ja jättää tuomitsemisen lukijalle.
uutiskirje 
