Suomessa tekemätöntä työtä riittää, mutta tekijöitä ei kaikille aloille ja areenoille palkata. Paljon tehdään myös ilmaista työtä, jota ei virallisesti lasketa palkkatyöksi, vaan se katsotaan pelkäksi puuhasteluksi tai muuten vain lähimmäisrakkaaksi auttamiseksi.
Tällaisia paradokseja pohdiskelevat Kansalaistyötä kaikille! -kirjan tekijät Tanja Kuronen ja Hanna Moilanen. Heillä molemmilla on vankka kokemus lukuisista eri pituisista pätkätöistä ja työttömyydestäkin. Pamflettia varten he ovat myös haastatelleet vastaavassa asemassa olevia suomalaisia, työttömiä ja pätkätyöläisiä.
He katsovat jatkavansa niitä ajatuksia kansalaispalkasta ja työstä, joita esimerkiksi vasemmistoaktivistit Jan-Otto Andersson, Kati Peltola ja Jouko Kajanoja ovat viime vuosikymmeninä esittäneet.
Pamfletista puuttuu paljon konkretiaa.
Arkiset työt ja taidot arvostuksen kohteeksi
Kansalaistyötä kaikille! jakaantuu kolmeen osioon. Ensin pohditaan sitä, mikä on ongelma, sitten esitellään eräs enemmän tai vähemmän onnistunut ratkaisumalli (=Paltamon täystyöllisyyskokeilu).
Lopuksi selviää myös kansalaistyön sisältö Kurosen ja Moilasen ”mallissa”. Periaatteessa tuo malli on yksinkertainen ja nykyhetken sekä lähitulevaisuuden Suomeen hyvin soveltuva, jopa välttämätön.
Heidän ehdottamassaan ”kansalaistyön mallissa työn sisältö koostuu maallikkotaidoin tehdyistä huolenpitotöistä: arkisesta toisten ihmisten auttamisesta sekä ympäristön huolenpidosta. Kansalaistyössä arkiset työ ja taidot nostetaan uuden arvostuksen kohteeksi ja palkan arvoiseksi työksi”.
Lisää statusta kansalaistyölle
”Hoiva” ja ”ympäristö” ovat keskeisiä käsitteitä, joita Kuronen ja Moilanen avaavat kiitettävästi.
Myös moni muu, yhteiskunnallisesti merkittävä, mutta usein näkymätön työ ja toiminta tuodaan näkyväksi. Vapaaehtois- ja järjestötyö sekä monet työttömien pyörittämät talot, kirpputorit tai verstaat pitäisi nimetä uudelleen.
Kun erilaiset näkymättömät toimialat nostetaan kansalaistyöksi, voi niiden statuskin nousta pikku hiljaa ja toiminta rinnastua palkkatyöksi.
Kansalaistyötä kaivattaisiin myös ympäristön kohentamisessa, korjausrakentamisessa, maisemoinnissa, monissa palveluissa ja tietenkin erityisesti hoivan ja sosiaalityön saralla. Väestön vanheneminen luo kansalaistyölle jopa huutavan tarpeen.
Paltamon täystyöllisyysmallista apua?
Pienissä ympyröissä ja yhteisöissä hoivaan ja lähimmäisen auttamiseen tähtäävä työ ei edellytä suuria rakenteellisia muutoksia – jos kansalaistyö otetaan laajemmin käyttöön.
Pamfletista puuttuu paljon konkretiaa. Idealismi ei sinänsä ole pahasta eikä se into millä Kansalaistyötä kaikille! -kirjaa on tehty. Aika paljon sataan sivuun mahtuu silti turhaa toistoakin.
Kansalaistyö vaatii kuitenkin erilaisia ”tukikohtia” tai ”kansalaistaloja”, jatkuvuutta ja organisoimista, jotta osaamista voidaan suunnata sinne missä tarve on suurin.
Paltamon täystyöllisyysmallissa tätä kokeilua tehtiin. Organisoitiinkin kiitettävästi. Osin astuttiin yrittäjienkin varpaille, kun ”poljettiin markkinahintoja”.
Kuronen ja Moilanen korostavat, että kansalaistyö ei kilpaile varsinaisten palkallisten, kovaa ammattitaitoa vaativien palkkatyötehtävien kanssa. Yritysmaailman suuntaan hienosäätöä tarvitaan, minkä Paltamokin opetti.
Työkyvyttömät ja eläkeläiset rauhaan
Kansalaistyö ja siinä sivussa perustulo lopettaisivat työttömien ja pätkätyötä tekevien kansalaisten pompottamisen erilaisissa koulutuksissa, valmennuksissa ja työharjoitteluissa, jotka eivät johda mihinkään.
Karenssilla uhkailut ja harkinnanvaraiset tukiaiset jäisivät historiaan, kun kansalaistyötä tekevä porukka nostaisi statustaan ja samalla oikeasti työkyvyttömät tai eläkkeelle siirtymässä olevat saisivat olla rauhassa.
Kuronen ja Moilanen asettavat kansalaistyölle myös tietyt tiukat periaatteet. Se olisi vapaaehtoista ja perustuisi toimijoiden tasavertaisuuteen. Tehtävät olisivat vastuullisia ja työ houkuttelevaa, koska siihen sisältyisi jatkuva oppiminenkin.
Tanja Kuronen & Hanna Moilanen: Kansalaistyötä kaikille! Into-pamfletti 2015, 113 sivua.