Paikallista sopimista yritetään ankarasti ajaa läpi osana työmarkkinaratkaisua, josta kabineteissa yhä neuvotellaan. Uutta sopimisen mallia on haettu muun muassa Ruotsista ja Saksasta.
Yhteistoiminta-asiamies Harri Hietala teki oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) pyynnöstä selvityksen paikallisesta sopimisesta. Hallitusohjelman mukaisesti siinä esitetään järjestäytymättömien yritysten paikallista sopimista tessien ulkopuolella ja sen lisäämistä myös järjestäytyneissä yrityksissä, joko sisäisesti tai lailla.
Selvityksessä toistuvat sanat kuten osallistaminen ja luottamus, mutta esityksen lopputulos ei olisi työntekijäpuolelle edullinen. ”Yritysdemokratia” -rusetti paketin päällä ei paljoa lohduta, jos sisältö ja arkitodellisuus ovat jotain aivan muuta.
Paikallisesti ei voida lähteä sopimaan mistään ilman selviä sääntöjä.
Ay-liikkeessä suhtaudutaankin tyystin toisenlaisten työmarkkinamallien osien kopiointiin varauksella. Palvelualojen ammattiliiton järjestöjohtaja Niina Koivuniemi ei usko, että esitetyt mallit sinällään lisäisivät niin sanottua yritysdemokratiaa.
– Meillähän on jo tosi paljon paikallista sopimista, Koivuniemi pamauttaa.
Paikallisen sopimisen laajuutta alleviivatakseen Koivuniemi kehottaa kuvittelemaan, mitä käytännössä tarkoittaisi, jos kaikkien alojen paikalliset sopimukset sanottaisiin irti.
”Suomi tarvitsee mallin, joka toimii Suomessa”
– Suomi tarvitsee ihan oman mallin, joka toimii Suomessa. Saksan yritysneuvostot antavat lakisääteisen pohjan sopimiselle ja Ruotsissa on oma henkilöstöedustuslainsäädäntönsä, joka tukee paikallista sopimista, perustelee puolestaan Ammattiliitto Pron teollisuussektorin johtaja Markku Palokangas.
– Ne ovat paljon pidemmälle meneviä kuin Suomessa ja takaavat henkilöstön edustuksen muun muassa yhtiöiden hallituksiin.
– Jos paikallista sopimista haluttaisiin laajentaa, pitäisi yleissitovien työehtosopimusten kokonaisuudessaan sitoa myös järjestäytymättömiä työnantajia. Paikallisen sopimisen tulisi olla mahdollista vain ammattiliittoon järjestäytyneen luottamusmiehen kanssa ja järjestäytymättömien työnantajien pitäisi tulla täysimääräisesti saman valvonnan ja sanktioinnin piiriin kuin järjestäytyneiden työnantajien.
Niina Koivuniemi puolestaan epäilee, että ”osallistaminen” ja ”organisaatiokansalaisuus” jäävät vain sanahelinäksi ja muuttuvat pakkopullaksi. Sellaisessa tilanteessa papereista kyllä työntekijöiden nimiä löytyisi, mutta päätösvaltaa heille ei käytännössä siirtyisi nykyistä enempää.
Sen Koivuniemi kuitenkin allekirjoittaa, ettei nykyisessä yt-laissa kuulla työntekijöitä lainkaan.
– Sehän on aivan ”haista paska” -laki. Ei siinä aidosti kuulla työntekijöitä. Pitää olla todella hyvä luottamusmies, oikein pilkunviilaaja ja erittäin perehtynyt, jos meinaa saada siitä mitään irti.
Koivuniemen mukaan nykyinen yt-laki on ”hirviö jo sinänsä”, mutta Hietalan esittämä versio ei vaikuta ainakaan paremmalta. Paikoin se saattaisi jopa mutkistaa nykyisenlaista paikallista sopimista.
Ruotsissa pomot yrittivät samaa jo 90-luvulla
Ruotsin mallin toimivuuteen Suomessa ei usko myöskään Ruotsin IF Metallin sopimusjohtaja Veli-Pekka Säikkälä.
Siinä, kun Suomessa tehdään ”tupoja”, Ruotsissa poliitikot eivät ole puuttuneet työmarkkinaratkaisuihin sitten 30-luvun. Suomessa kehitys on menossa päinvastaiseen suuntaan, kun hallitus yrittää sanella työelämän pelisäännöt.
Säikkälän mukaan Ruotsin mallissa reaalipalkat ovat nousseet 90-luvun puolesta välistä asti keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa lukuun ottamatta vuotta 2011. Mallissa naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkat sidottiin teollisuuden palkankorotuksiin.
– Ruotsissa käytiin 90-luvulla hirveä taistelu siitä, millaiseen sopimusmalliin mennään. Työnantajat ajoivat kokonaan paikallista sopimista palkoista lähtien.
Vuonna 1996 päästiin kompromissiin. Teollisuudelle sovittiin kaksiosainen neuvottelu- ja yhteistyösopimus, johon kirjattiin, että liitot ja työnostajat sopivat kansallisesti maltillisista palkankorotuksista ja työrauhasta.
– Mutta paikallinen Ruotsin neuvottelumalli ei ole.
Teollisuuden sopimukset tehdään niin sanotun kilpailukyvyn mukaan. Ruotsin teollisuuden tärkeimmät kilpailijat ovat eurooppalaisia. Muiden alojen sopimukset on sidottu teollisuuden sopimuksiin.
Raamit asetetaan liittotasolla. Säikkälä korostaa, että paikallisesti ei voida lähteä sopimaan mistään ilman ”perälautaa” ja selviä sääntöjä, joiden turvin työntekijäpuolikin voi neuvotella.
Hänen mukaansa Ruotsin malli on toiminut hyvin 20 vuotta, mutta palkkakaton vuoksi järjestelmää on arvosteltu koko sen olemassaolon ajan. Tällä kierroksella yhteisen sopimuksen tulevaisuus näyttää olevan vaakalaudalla, sillä yhteisestä palkkalinjasta ei ole päästy sopuun.
Luottamushenkilöistä työrauhakonsultteja
Miten työpaikkademokratiaa sitten lisättäisiin?
– Suomessa lisäämällä henkilöstön edustusta yritysten hallituksissa. Toki myös luottamushenkilöiden työsuhdeturvaa ja jälkisuojaa sekä tiedonsaanti-, kouluttautumis- ja toimintaoikeuksia tulisi lisätä, sanoo Markku Palokangas.
– Työnantajien direktio-oikeutta tulisi myös lieventää työehtosopimusasioissa. Nyt tilanne Suomessa on muuttumassa päinvastaiseen suuntaan. Työnantajien tavoitteena näyttää olevan rakentaa luottamushenkilöistä työrauhaa valvovia työnantajien konsultteja. Tämä ei ole ammattiliittojen tahto.
Jos paikallista sopimista halutaan lisätä, Palokankaan mukaan tesseissä tulisi eritellä selkeästi ne asiat, joista voidaan sopia paikallisesti.
– Järjestäytymättömille työnantajille ei tule antaa laajempia oikeuksia kuin työnantajaliittoihin järjestäytyneille yrityksille. Muutoin voitaisiin esimerkiksi joutua tilanteeseen, jossa paikallisesti työnantajan painostuksesta sovittaisiin, että yleissitovaa työehtosopimusta ei noudateta työpaikalla.
– Tämä murentaisi nykyisten työehtosopimusten merkityksen ja johtaisi palkkojen, työaikojen ja muiden työsuhteen ehtojen alennus- ja huononnuskierteeseen. Yritykset voisivat yrittää parantaa kilpailuasemaansa työsuhteen ehtoja polkemalla.
Palokankaan mukaan paikallista sopimista ei tule laajentaa niin sanottujen avaamis- tai kriisilausekkeiden suuntaan. Työehtosopimuksen tarkoitus on taata minimiehdot.
”Johdon ja muun sikariportaan edut turvataan”
– Ei tässä ole kyse mistään kolmikantaneuvottelusta, vaan sanelusta. Juha Sipilän porvarihallituksen ja elinkeinoelämän yhteisenä tavoitteena on heikentää ammattiyhdistysliikettä paikallisen sopimisen kautta ja siten, että yrityksille annetaan mahdollisuus sopia asiat työehtosopimusta huonommin. Pakkolakien kautta kielletään liittoja ja työpaikkojen luottamusmiehiä sopimasta yhdessä paremmin.
– Huonommin sopiminen jää liitoille ja luottamusmiehille. Johdon ja muun sikariportaan paremmat edut turvataan siten, että yksilötasolle jää mahdollisuus sopia lainsäädäntöä paremmin. Kollektiivinen sopiminen on siis Sipilän porvarihallitukselle itse perkeleestä ja yksilötason sopimiseen kannustetaan.
Niina Koivuniemen mukaan työntekijäpuoli on kaikesta huolimatta neuvotellut tosissaan. Erilaisia vaihtoehtoja on esitetty valtavasti, vaikka tämä ei olekaan mediassa näkynyt.
– On esitetty vaikka ja mitä, mutta Sipilä vain jääräpäisesti pitää kiinni omista esityksistään.
– Mitä pidemmälle tämä vatulointi menee, niin se kiristää myös ay-porukan hermoja. Varmasti nyt rasvataan kaikkia työtaistelukoneistoja.
Markku Palokankaan mukaan Suomessa on jo toimiva työriitojen ratkaisu- ja sovittelujärjestelmä.
– Sovittelijan roolin muuttaminen pakkosovittelun suuntaan ei ole tarpeellista eikä kannatettavaa. Sovittelijan rooliin ei myöskään istu elinkeinoelämän tai valtiovallan tehtaileman palkka- tai kustannusnormin valvominen. Valtakunnansovittelijan toimiston resursseja sen sijaan voisi hyvinkin kasvattaa.
Sekä IF Metallin Säikkälä että Pron Palokangas muistuttavat, että kaikkiaan sekä Suomessa että Ruotsissa on hyvin vähän työnseisauksia ja lakkoja. Lakko-oikeutta ei ole tarpeen rajoittaa nykyisestään.
– Pääosan näistäkin muodostavat lyhytkestoiset niin sanotut surulakot, jotka ovat reagointia työnantajan toimiin, esimerkiksi joukkoirtisanomisiin. Työnantajien ja elinkinoelämän olisikin syytä katsoa peiliin ja kysyä, mistä työtaistelut johtuvat ja kuinka suuri merkitys niissä on työnantajien omalla toiminnalla.
Säikkälän mukaan Ruotsin lakot taas ovat enimmäkseen tukilakkoja, eli eräänlaisia solidaarisuuden osoituksia.
Kolmikantaneuvottelut muuttuneet saneluksi
Palokangas arvostelee myös Sipilän hallituksen tapaa ”kuulla ” työmarkkinaosapuolia.
– Tämä tarkoittaa sitä, että hallitus ilmoittaa ensin omat tavoitteensa ja sen jälkeen tekee niin sanotun sisilialaisen tarjouksen palkansaajille. Näin on tapahtunut muun muassa paikallisen sopimisen ja niin sanottujen pakkolakien osalta. Ei tässä ole kyse mistään kolmikantaneuvottelusta, vaan hallituksen sanelusta.
– Sipilän porvarihallitus ja elinkeinoelämän järjestöt ovat tässä liittoutuneet palkansaajapuolta vastaan. Eläkejärjestelmän muutokset ovat puolestaan tapahtuneet ilman hallitusta niin sanotussa kaksikannassa eli palkansaajakeskusjärjestöjen ja työnantajakeskusjärjestöjen sopimuksella ja hallitus on tämän jälkeen muuttanut sovitulla tavalla lainsäädäntöä.
Palokangas summaa Sipilän hallituksen ja elinkeinoelämän yhteisenä tavoitteena ammattiyhdistysliikkeen aseman heikentämisen.
– Tämä tapahtuu paikallisen sopimisen kautta ja siten, että yrityksissä annetaan mahdollisuus sopia työehtosopimista huonommin asioista. Lisäksi pakkolakien kautta kielletään liittoja ja työpaikkojen luottamusmiehiä sopimasta kollektiivisesti pakkolakeja paremmin.
Huonommin sopiminen jää pakkolakien vuoksi liitoille ja luottamusmiehille, kun taas johdon ja muun sikariportaan paremmat edut turvataan siten, että yksilöt voivat sopia lainsäädäntöä paremmista eduista.
– Kollektiivinen sopiminen on siis Sipilän porvarihallitukselle itse perkeleestä ja yksilötason sopimiseen kannustetaan. Tämähän on myös työnantajaliittojen pitkän aikavälin tavoite. Palkanmuodostuksessa siirrytään liittojen työehtosopimuksista yritystasolle ja viime kädessä yksilötason sopimiseen. ”Vapaat miehet sopivat vapaasti asioista”, kuten britit asian ilmaisevat.