Ilmaston lämpenemistä ei saada rajattua kahteen asteeseen Pariisissa

Kuusi vuotta sitten, syksyllä 2009, maailma valmistautui toiveita täynnä Kööpenhaminan ilmastokokoukseen. Kokouksesta tuli kuitenkin suuri pettymys. Juuri mitään ei saatu päätettyä ja asiat lykättiin vuosien päähän.

Sen jälkeen vuosittaiset ilmastokokoukset ovat olleet välikokouksia ja kaikki paukut on ladattu tämänvuotiseen Pariisin ilmastokokoukseen.

Mutta Pariisin sopimus astuu voimaan vasta vuonna 2020 – jos se saadaan aikaiseksi. Vaikka kyseessä on maailman vakavin ongelma, hoppu ei ole siis aivan tavattoman kova.

Kööpenhaminan jälkeen vaihdettiin lähestymistapa. Siellä yritettiin saada maailmanlaajuiset päästörajat, joista sitten olisi johdettu maakohtaiset tavoitteet.

Lähestymistapa vaihdettiin

Pariisia kohti ei mennä ylhäältä alaspäin vaan alhaalta ylöspäin. Jokainen maa on saanut itse määritellä, mitä se arvelee voivansa tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Näitä valtioiden ilmoituksia kutsutaan lyhenteitä rakastavassa YK-kielessä nimellä INDC (Intended Nationally Determined Contribution). Ne eivät ole sitoumuksia tai edes lupauksia. Virallisessa suomennoksessa ne ovat ”kansallisia panoksia”.

Panokset ovat täysin vapaaehtoisia, eikä niitä virallisesti arvioida neuvotteluprosessissa. Kaikki arviot ovat erilaisten tutkimuslaitosten ja kansalaisjärjestöjen tekemiä.

INDC:eistä 75 prosenttia on ilman ehtoja. Loput ovat ehdollisia riippuen joko muiden tekemisistä tai muilta saatavasta rahoitusavusta.

Tavoite ei toteudu

Maiden piti toimittaa INDC:t lokakuun loppuun mennessä. Niitä on kuitenkin tippunut vielä sen jälkeenkin.

INDC:t kattavat nyt yli 90 prosenttia maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.

Tämä on aivan eri luokkaa kuin vuoden 1997 Kioton sopimuksessa. Sen ensimmäisellä jaksolla (2008–2012) kattavuus oli 20–30 prosenttia ja toisella jaksolla (2013–2020) enää runsaat 10 prosenttia.

Diplomatian kannalta INDC-prosessia onkin luonnehdittu menestykseksi. Valitettavasti samaa ei voi sanoa itse pääasiasta, eli ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta enintään kahteen asteeseen vuoteen 2100 mennessä.

Arvostettu riippumaton Climate Action Tracker arvioi, että ilmoitetuilla kansallisilla panoksilla ilmaston lämpeneminen rajoittuisi 2,7 asteeseen. Tämä on toki merkittävä edistysaskel, sillä viime joulukuussa arvio oli 3,1 prosenttia.

Jatkoa vaaditaan jo

Myös neuvottelijat myöntävät vähintään puolivirallisesti, ettei kahden asteen tavoitteeseen Pariisissa päästä. Syksyn myötä onkin alettu yhä enemmän korostaa sitä, että Pariisin olisi oltava vasta alku, ei päätepiste

Esimerkiksi yhtenä blokkina neuvottelevan Euroopan unionin tavoitteena on, että Pariisissa sovittaisiin säännöllisestä tarkistusmenettelystä, jolla kansallisia panoksia voitaisiin ruuvata aikaa myöten ylöspäin.

Useimmiten on mainittu viiden vuoden tarkasteluvälit. Tämä on yksi Pariisissa neuvoteltavista kysymyksistä, eikä ole takeita, että siitä päästään sopimukseen.

Kahden asteen turvaraja

Kahden asteen tavoite asetettiin päämääräksi Cancúnin ilmastokokouksessa 2010 ja se perustuu hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) arvioihin.

Jos ilmasto lämpenee enintään kaksi astetta verrattuna esiteolliseen aikaan, pystytään arvion mukaan vielä välttymään kaikkein pahimmilta seurauksilta, kuten ruuantuotannon tai vesihuollon vakavalta vaarantumiselta laajoilla alueilla. Rajan ylittämisen jälkeen myös merenpinnan nousu, tulvat, kuivuuskaudet, helleaallot ja myrskyt lisääntyisivät paljon vaarallisemmin.

Silti kahdessa asteessa pysyminenkään ei estäisi kaikkia vakavia seurauksia. Todennäköisesti suurin osa koralliriutoista tuhoutuu ja monet jäätiköt sulavat. Merenpinta nousee sen verran, että useat matalat saarivaltiot ovat vaarassa.

Eniten kärsivät köyhimmät

Haitat eivät jakaudu tasapuolisesti. Eniten kärsivät jo nyt huonoimmassa asemassa olevat köyhimmät maat. Kahden asteen lämpenemisellä on vakavia seurauksia kymmenille valtioille. Onkin esitetty, että rajaksi pitäisi ottaa mieluummin 1,5 astetta.

IPCC:n mukaan ilmasto on jo lämmennyt keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880 vuoteen 2012. Britannian ilmatieteen laitos ilmoitti maanantaina, että tästä vuodesta on tulossa ensimmäinen yli asteen lämpimämpi kuin vuosien 1850–1900 keskiarvo. Tammi-syyskuun keskiarvo on 1,02 astetta enemmän kuin tuo vertailujakso.

Suuret vaihteluvälit

Ilmasto on erittäin monimutkainen ilmiö. Lämpeneminen ei tapahdu suoraviivaisesti, vaan on kynnysmuuttujia – kuten mahdollinen ikiroudan sulaminen – joissa tietyn rajan ylittäminen voi johtaa hyppäykselliseen lämpenemiseen.

Kaikki tulevaan ilmastokehitykseen liittyvät luvut ovat arvioita, jotka ilmaisevat ilmastomalleilla arvioidun vaihteluvälin sekä todennäköisyyden, jolla se toteutuu. Täsmälliset luvut ovat siis vain eräänlaisia keskiarvoja tämänhetkisen parhaan tieteellisen tietämyksen mukaan.

Vaihteluväleistä huolimatta kaikissa vakavasti otettavissa malleissa ilmasto lämpenee selvästi. IPCC:n uusimmassa raportissa arvio vuoden 2100 keskilämpötilasta on 2,6–4,8 astetta korkeampi kuin vuosien 1986–2005 keskiarvo, jos päästöt kasvavat nykytahdilla.

Ainoastaan IPCC:n kaikkein optimistisimmassa skenaariossa lämpötilan nousu jää alle 2 asteen, mutta silloin päästöjen on vähennyttävä jyrkästi 2020-luvun alusta lähtien.

Ei voi enää pysäyttää

Ilmaston lämpenemistä ei voi enää kokonaan pysäyttää, vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin saman tien. Ilmakehään jo päästetty hiilidioksidi vaikuttaa vielä satoja vuosia. Vaikutus tapahtuu viiveellä erityisesti sen perusteella, miten meret sitovat hiilidioksidia.

Mitä merkitystä on muutamalla asteella puhumattakaan asteiden kymmenyksistä? Merkityksen huomaa katsoessaan mitä vaikutuksia tapahtuneella alle yhden asteen lämpenemisellä on jo ollut.

Päästöt kasvavat yhä

Kaikki Pariisin valmistelukokoukset on jo pidetty. EU olisi halunnut vielä marraskuun lopulle kokouksen, jossa olisi arvioitu ”päästökuilu” eli erotus toteutumassa olevien ja tieteellisesti riittäviksi arvioitujen päästövähennysten välillä.

YK:n ympäristö-ohjelma UNEP julkisti viime viikolla oman arvionsa, jonka mukaan kasvihuonekaasujen päästöjen pitäisi olla enintään 48 gigatonnia vuonna 2025 ja 42 gigatonnia vuonna 2030, jotta olisi kahden kolmasosan mahdollisuus pysyä kahdessa asteessa. Luvuissa on mukana kuusi kasvihuonekaasua hiilidioksidiekvivalenteiksi muutettuna.

Pariisia varten esitettyjen kansallisten panosten perusteella päästöt kuitenkin kasvaisivat viime vuoden 52,7 gigatonnista 53–58 gigatonniin vuonna 2025 ja 54–59 gigatonniin vuonna 2030.

Grantham-tutkimuslaitoksen lokakuussa julkistaman arvion mukaan päästöt nousevat välille 55–60 gigatonnia vuonna 2030. Niiden kuitenkin pitäisi olla 36 gigatonnia, jotta olisi 50-50-mahdollisuus kahdessa asteessa pysymiseen.

Näiden arvioiden pohjana on se, että kaikki kansalliset panokset toteutuvat. Ilman niitä päästöt nousisivat vielä 11–12 gigatonnia enemmän.

Arvioiden mukaan henkeä kohti lasketut päästöt vähenevät ensi vuosikymmenellä 8–9 prosenttia. Mutta koska maailman väkiluku kasvaa, kokonaispäästöt kasvavat.

Oikeansuuntainen, mutta…

Onko lasi siis Pariisiin mentäessä puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä?

Kööpenhaminan jälkeen on toki tapahtunut paljon. Tietoisuus on kasvanut. Viime viikolla julkaistu 40 maassa tehty gallup kertoi, että selvä enemmistö ihmisistä pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana.

Uusiutuvan energian, erityisesti aurinkoenergian hinta on tullut alaspäin paljon nopeammin kuin osattiin ennustaa.

Suurimmat päästäjät Kiina ja Yhdysvallat suhtautuvat – ennen kaikkea omista sisäisistä syistään – ilmastonmuutokseen aivan eri vakavuudella kuin muutama vuosi sitten.

Ympäri maailman tehdään paikallistasolla paljon toimia päästöjen vähentämiseksi.

Sopimus, mutta millainen?

Yleinen arvio on, ettei Pariisissa jäädä ilman sopimusta. Siitä tulee kattavuudeltaan laaja, mutta sen sijaan epäselvempää on sitovuus. Kuinka vakavasti maat ottavat ”kansalliset panoksensa” ja toteuttavat ne?

Luvattuja INDC:eitä on vaikea vertailla, koska niissä on eri laskentatapoja ja vertailuvuosia.

Kuinka luotettavaa tilastointi on? Juuri äsken tuli ilmi, että Kiina on ilmeisesti viime vuosina polttanut 17 prosenttia enemmän kivihiiltä kuin aikaisemmin oli ilmoitettu. Tämä on yhtä paljon kuin kaikki Saksan polttama kivihiili.

On myös mahdollista, ettei sopimusta sittenkään saada aikaan. Vahvin ehdokas kariuttajaksi on kiista teollisuusmaiden kehitysmaille antamasta ilmastorahoituksesta. Tästä lähemmin ensi viikon Viikkolehdessä.

Juttua korjattu 20.11.2015.