Kehitysyhteistyötä tekevän yksityisen sektorin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on kehitettävä. Nykyisin tiedonsaanti yritysten rahoituksesta ja konkreettisista kehitysvaikutuksista ontuu monella tasolla, selviää kehitysyhteistyön asiantuntijajärjestö Kepan julkaisemasta ajankohtaiskatsauksesta.
”Kaikkien kehitysyhteistyörahoitusta käyttävien toimijoiden on pystyttävä raportoimaan läpinäkyvästi ja ymmärrettävästi varojen käytöstä. Kansalaisilla on oikeus tietää, millaisia sopimuksia päättäjät yksityisen sektorin kanssa tekevät – ja vaatia niihin tarvittaessa muutoksia”, todetaan torstaina julkaistussa Vienninedistämistä vai kehitysyhteistyötä? -selvityksessä.
Tällä hetkellä tiedonsaanti on puutteellista sekä yksityisen sektorin toimijoiden rahoituksen avoimuuden että todellisten kehitysvaikutusten arvioinninkin osalta.
Yksityisen sektorin kehitysyhteistyölle ei aseteta samoja raportointi- ja avoimuusvaatimuksia kuin muille.
Yritysten toimintaa suojaa usein liikesalaisuus. Pakollisen läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden ajaminen on edennyt hitaasti ja kaatunut voimakkaiden etujärjestöjen vastustukseen. Tässä onkin raportin mukaan suuri ristiriita verrattaessa käytäntöä kehitysyhteistyölle yleensä asetettuihin raportointi- ja avoimuusvaatimuksiin.
Veroparatiisien kautta
Yritysrahoitusta kanavoidaan usein myös veroparatiiseihin rekisteröityneiden pääomasijoitusrahastojen kautta. Näiden toiminnasta on saatavilla vain hyvin vähän tietoa.
– Esimerkiksi kehitysrahoituslaitos Finnfundin sijoitukset Afrikkaan on tehty usein pääomasijoitusrahastojen kautta. On vaikeaa hyväksyä, että kehitysyhteistyövaroja ohjataan veroparatiiseihin köyhyyden vähentämisen nimissä, sanoo katsausta kirjoittanut tutkija Matti Ylönen.
Myös yksityisen sektorin kehitysvaikutusten arviointi on ongelmallista, sillä seuranta perustuu lähinnä taloudellisiin tunnuslukuihin.
Yleensä ei myöskään tutkita, mitä tuloksia sama kehitysyhteistyövarojen sijoitus olisi tuottanut panostuksena esimerkiksi koulutukseen tai terveydenhuoltoon.
– Vertaileva tutkimus on tärkeää, sillä jokainen yksityissektoriin käytetty euro tai dollari on pois jostain muusta kehitysyhteistyötoiminnasta, Ylönen sanoo.
Ohjattu yhä enemmän yksityisille
Yksityisen sektorin roolia on Kepan mukaan nyt arvioitava aikaisempaa tarkemmin, sillä kehitysrahoituksen ohjaaminen yksityiselle sektorille on lisääntynyt viime vuosina huimasti.
Suomikin on pääomittamassa Finnfundia 130 miljoonalla eurolla samaan aikaan, kun se leikkaa perinteisiltä kehitysyhteistyötoimijoilta rahoitusta historiallisen rajusti. Aikaisemmin Suomi on toteuttanut kehitysyhteistyötään pitkäaikaisina kumppanuuksina ja yhteistyösuhteet ovat auttaneet myös vienninedistämispyrkimyksiä.
– Pitkäjänteisestä kehitys- ja elinkeinopolitiikasta ollaan nyt siirtymässä lyhytjänteiseen vienninedistämispolitiikkaan. Tämä suuntaus ei ole sen enempää kehitys- kuin elinkeinopolitiikankaan etu. Jos hankkeet ovat pirstaleisia eivätkä kytkeydy kehitysmaan omaan kehitysohjelmaan, ne voivat pahimmillaan hankaloittaa kehitystavoitteiden saavuttamista, Ylönen sanoo.
Raportointivelvoite hyvä alku
Yksityisen sektorin toimintaan liittyvät haasteet eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä. Suomen on varmistettava, että kehitysmaihin tehdyissä investoinneissa, kuten Finnfundin rahoittamissa hankkeissa, noudatetaan keskeisiä yritysvastuuperiaatteita, katsaus suosittelee.
Valtionyhtiöiden raportointivelvoite on hyvä avaus Suomelta, mutta yritysvastuusta tarvitaan vielä lisäohjeistusta.
– Monilla kansalaisjärjestöillä on pitkä kokemus kehitysmaiden omia tavoitteita tukevasta työstä esimerkiksi pienviljelijöiden hyväksi. Tätä osaamista pitäisi hyödyntää enemmän, Ylönen sanoo.
lehti 