Rakkaudesta elokuvaan on Tunteiden temppelit===http://www.tunteidentemppelit.fi/etusivu/ tehty. Sitä todistaa elokuva ja sen ohjaaja Jouko Aaltonen.
Tunteiden temppelit kertoo suomalaisten elokuvateattereiden ja niissä työskennelleiden ihmisten historiasta. Se kertoo vanhan elokuvateatterin valtakunnan mittaisesta tuhosta, mutta vähän myös tulevasta.
Aaltosen elokuva on lämminhenkinen. Se on haikea, jopa surullinen.
Aaltonen itse sanoo, että tietystä surumielisyydestään huolimatta se antaa myös toivoa. Totta! Elokuvassa esitellään myös uusia nousevia elokuvateattereita ja niiden nuoria työntekijöitä – jos elokuvahulluista voi puhua työn tekijöinä.
– Tämän elokuvan teema on muutos. Muutokseen sisältyy vanhan kuolemaa ja katoamista ja uuden syntymistä.
Aaltonen (s. 1956) on itse elokuvahullu ja alan pitkänlinjan monitoimiosaaja. Taiteiden tohtoriksi väitellyt Aaltonen on yliopistotutkijuuden ja -opettajuuden ohella dokumenttielokuvien ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja. Hän on ohjannut toistakymmentä dokumenttielokuvaa, joista tunnetuimpia ovat Kenen joukoissa seisot (2006), Punk – tauti joka ei tapa (2008) ja Taistelu Turusta (2011).
Katsojakokemus nousee pintaan
Aaltonen tähdentää, että Tunteiden temppelit ei ole kertomus vain elokuvateattereista ja niiden henkilökunnasta, vaikka ne ovatkin näkyvästi esillä. Hän on pyrkinyt välittämään elokuvallaan myös monitahoista katsojakokemusta.
– Vaikka elokuva-ala on ollut koko ajan aika suurten mullistusten kohteena, niin ytimessä oleva perusjuttu, se sosiaalinen tapahtuma, että kokoonnutaan yhdessä kokemaan vahvojakin henkilökohtaisia tunteita, on säilynyt. Ja se tulee jatkossakin säilymään.
– Minulle oli tekovaiheessa jo tärkeätä se, että tämä kertoo vahvasti myös elokuvan katsomisen kokemuksesta ja siitä semmoisesta kollektiivisesta ilmiöstä, joka tuntuu puhuttelevan sukupolvea toisensa jälkeen. Katsojien näkökulma on tässä elokuvassa tärkeä. Toivon myös että katsojat tunnistavat sen.
Itse katsojana koin juuri tuota tavoiteltua. Omat henkilökohtaiset katsojakokemukseni aina 50 vuoden takaa nousivat pintaan.
Aaltonen kertoo omien lapsuuden ja nuoruuden elokuvakokemusten sijoittuvat Turkuun. Ensimmäisen elokuvansa hän muistaa nähneensä Turun Kinopalatsissa.
– Se oli joskus 1960-luvun alussa viisi–kuusi-vuotiaana. Se ei ollut Tarzan, mutta luultavasti Viidakko Jim. Muistan, että se oli vähän niin kuin sekunda-Tarzan.
Viisastenkiveä vaikea määritellä
Mikä on se viisastenkivi, jolla katsojan emootiot kaivetaan esiin? Aaltonen sanoo sen olevan vaikeasti määriteltävissä.
– Mutta sen eteen on tehty kovasti töitä. Sitä on koetettu leikkausvaiheessa hienosäätää.
Aaltonen vertaa leikkauksella aikaan saatavia virityksiä musiikin tekemiseen. Hyvä lopputulos syntyy ammattikielellä sanottuna osuvalla taimauksella ja tatsilla.
– Näin musiikissakin se magiikka syntyy jos on syntyäkseen.
Aaltonen antaa suurkiitokset elokuvan leikkaajalle Tuuli Kuittiselle.
– Hän pystyy ammattilaisena analyyttisesti katsomaan aineistoa, mutta ennen kaikkea hänellä on hirvittävän hyvä vaisto. Hän on ikään kuin säilyttänyt sen paljon puhutun kymmenvuotiaan katsojan kokemuksen raikkauden, vaikka hän ammattilaisena veivaa kuvaa edestakaisin.
Veteraanit herkistelevät
Elokuvassa esitetään kymmenittäin sekä vanhoja että uusia elokuvateattereita tunteiden temppeleinä. Aaltosella on runsaasti hyvää historiallista aineistoa, joten nähtävänä on paljon teattereita, jotka on hävitetty jo kymmeniä vuosia sitten.
Vanhat elokuvaveteraanit herkistelevät omilla kokemuksillaan. Osa herkistelyistä on kuvattu teattereiden raunioilla tai muuksi muutettujen tilojen äärellä.
Uusia elokuvateattereita ja niiden nuoria perustajia Tunteiden temppeleissä esitellään myös. Pääasiassa esitellyt uudet nousevat maaseudulle.
Hauskin uusi innovaatio löytyy Jalasjärveltä. Sinne rakenteilla olevaan teatteriin tulee erillinen sauna-aitio oikeine kiukaineen ja lauteineen. Elokuvaa katsotaan suoraan löylyistä suuren ikkunaruudun läpi.
Tunteiden temppelit tuli ensi-iltaan 4. joulukuuta.
uutiskirje 
