Eipä ole sellaista alan seminaaria, jossa yhdeksi isoimmaksi esteeksi mediatalojen menestymiselle ei nousisi Yleisradio. Näin linjaa myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin asettama ja professori Anssi Vanjoen vetämä työryhmä.
Sen mukaan ”Yleisradion asema markkinaehtoisesti toimivien yritysten kilpailijana on monin osin muodostunut vääristyneeksi ja lisännyt markkina-ahdinkoa”. Kaupallista mediaa hiertää Ylen verorahoitteisuus.
Yllättävän vähälle huomiolle työryhmä jättää kansainvälisten mediatalojen markkinoille työntymisen kaupalliselle medialle tuomat uhat. Olisi odottanut, että työryhmä olisi nostanut vahvemmin esiin ansaintalogiikan kannalta tärkeän markkinoiden muutoksen. Kansainväliset media-alan yritykset – yksi aggressiivisimmista toimijoista Google – jakavat mainoseuroja.
Suuria mediataloja ei kiinnostakaan sisällöt vaan ansaintalogiikan horjuminen.
Työryhmä tunnistaa globalisaation ja digitalisaation tuomat paineet. Suomalainen media joutuu kilpailemaan etenkin englanninkielisen median kanssa. Hyvin vähäiselle huomiolle jää verkkoon pirstaloitunut median kuluttaminen. Ihmiset ovat tehneet jo valintojaan.
Verkko on jo monella tavalla vahva kilpailija medialle. Se imee perinteisen median kuluttajia. Se luo sisällön tuottajia, jotka kilpailevat perinteisen median kuluttajista.
Mediatalojen kannalta ongelmallisinta on ansaintalogiikan horjuminen. Verkko syö kaupalliselta medialta mainoseuroja. Suuria mediataloja ei kiinnostakaan sisällöt vaan ansaintalogiikan horjuminen. Tähän myös Vanjoen työryhmä etsii vastauksia.
Se kyllä tunnistaa globaalit markkinat ja digitalisoitumisen, mutta merkittävän määrän työstään se uhraa suunnitelmille Ylen toiminnan suitsemiseen. Tässä kuuluu selvästi suurten mediatalojen ääni.
Ylen kohdalla työryhmä puuttuu myös sisältöön. Se esittää Ylen sisällöntuotannon rajoittamista, valvonnan ja säätelyn lisäämistä. Tämä puetaan kauniiseen savuverhoon: veroeurojen käytön tehokkuutta on valvottava. Työryhmä mikromanageeraa jopa Ylen hallintoneuvoston kokouksia. Ne on siirrettävä eduskuntaan ja sihteeriksi on saatava virkamies.
Työryhmän esitys indietuotannon tukemisesta on periaatteessa kannatettava. Tämän sitominen tiettyyn osuuteen Ylen rahoituksesta ja samalla Ylen toiminnan rajoittaminen jakelu- ja osto-organisaatioksi tekee tästäkin epäilyttävän.
Työryhmän mukaan on mahdollista, että julkista palvelutehtävää tuottaa myös kaupallinen media. Yle joutuisi kilpailuttamaan nykyisiä tehtäviään.
Yle Areenan toiminta on ollut mediatalojen hampaissa. Sen on nähty kilpailevan etenkin maakuntalehtien verkkosivustojen kanssa. Mitkään kävijätilastot iltapäivälehtien ylivoimaisesti suurimmista kävijämääristä ei vakuuta kriitikkoja.
Kaupallisesti tuotettujen verkkolehtien kävijät on ansaittu toisin kuin Ylen kävijät. Työryhmä esittääkin digitalisoinnin kehittämiseen vedoten Yle Areenan palvelujen ja sisällön avaamista kaupalliselle toimijoille.
Työryhmän kokoonpano on mielenkiintoinen. Mukana ovat Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan professori Vanjoen lisäksi Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen, Nokian entinen johtaja Kalle Isokallio ja Ylen entinen pääjohtaja Mikael Jungner.
Työryhmä on taustansa vuoksi mitä mainioin linjaamaan media-alan teknologiakeskeisyyttä, digitalisaatiota, vapaata kilpailua ja kuluttajien valinnanvapautta ja säätelyn purkamista. Se, että onko se tarpeeksi moniarvoinen, onkin jo toinen asia.
Mediakenttää tarkastellaan erilaisten teknologioiden pelikenttänä, jossa sisällöt ovat toissijaisia. Tämä on linjassa työryhmän tavoitteen kanssa: sen piti arvioida kotimaisia mediamarkkinoita.
Teknologia edellä kehittämisessä on vaaransa. Sisällöt – journalismi ja muu sisällöntuotanto – jäävät toissijaiseksi. Sisällön merkitys osana mediatalojen strategiaa kaventuu ja kaupallistuu entisestään. Sisältö on arvokasta, jos se tuottaa rahaa.
Työryhmä kyllä toteaa median yhteiskunnallisen merkityksen, mutta se on ikään kuin pakollinen huomio.
Ykkösjuttu on markkinoiden vahvistaminen keinolla millä hyvänsä. Kaikki on kaupan. Esimerkiksi tekijänoikeusjärjestöt halutaan ohittaa. Jokaisella jäsenellä tulisi olla mahdollisuus päättää oikeuksiensa käytöstä järjestöjen linjoista riippumatta. Tekijänoikeudet halutaan siirtää työ- ja elinkeinoministeriöön.
Mediatalot ja kaupalliset toimijat haluavat lisää valtaa kuluttajien sieluista. Työryhmä perää oikeutta kaupalliselle medialle kuluttajien ja mediayleisöjen laajempaan tilastolliseen analyysiin sekä vaikutusten hallintaan. Tosin Google tekee tätä jo nyt valtavalla volyymilla.
Silti tämä tavoite tuntuu kummalliselta. Työryhmä vaatii Suomea edistämään eurooppalaisissa yhteyksissä ”digitaalista kilpailukykyä haittaavan yksityisyydensuojan sääntelyn” purkamista. Tämä nähdään sekä mainostajan että kuluttajan etuna.
Esitys digitaalisen tuotannon arvonlisäveron alentamisesta 10 prosenttiin on kannatettava. Tämäkin, kuten työryhmän muutkin esitykset, vahvistavat vain rajallisesti ansaintalogiikkaa. Työryhmä onkin poiminut marjatkin maasta: se on tehnyt säästöesityksiä lähtien 400 000 euron kuvaohjelmalain tuomien velvoitteiden purkamisesta.
lehti 