Suomenruotsalaisilla on hyvät oikeudet. Monilla kulttuurivähemmistöillämme asiat ovat huonommin. Omaa kieltä ei välttämättä edes uskalleta puhua.
Valtakielen edustajana hävetti, kun kuuntelin Hanasaaren konferenssissa kielivähemmistöjen huolia: riipaisevaa kulttuurista ja kielellistä syrjintää on ollut ja sitä on edelleen.
Etnistä syntyperäänsä ovat Suomessa aiemminkin hävenneet romanit, tataarit, juutalaiset, venäläiset ja saamelaiset. Heidän lisäkseen suvaitsemattomuuden paineissa elävät tänään monet itäeurooppalaisten, afrikkalaisten ja arabikulttuurien edustajat.
Vähemmistökulttuurista on tehty niin hävettävää, etteivät ”lastensa parasta” ajattelevat vanhemmat edes halua opettaa kieltään jälkeläisilleen.
On ahdistavaa kuulla, kun saamelainen veteraanipoliitikko Pekka Aikio sanoo, ettei hän vieläkään osaa kirjoittaa saameksi, vaikka se käy muilla kuin äidinkielellä – suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, saksaksi ja englanniksi. Vika ei ole kielen osaamattomuudessa vaan päässä, jossa lapsuusajan koulun kielikiellon trauma vieläkin painaa paniikkinappulaa.
Sama ongelma riepoo myös muissa pohjoismaissa. Nuori ruotsinsaamelainen kirjailija Ann-Helen Laestadius sanoo, että hänen äitinsä ei halunnut lapselleen saamenkielisen häpeällistä stigmaa. Siksi Ann-Helenistä tuli kieletön saamelainen.
Kielettömäksi mustalaiseksi itseään sanoo nuori musiikin ammattilainen Anette Åkerlund, joka opiskelee ja tutkii kulttuurinsa musiikillista kieltä.
Vähemmistöjen kielettömyys on hätkähdyttävää siksi, että siihen on syynä valtakulttuurin ahdasmielisyys.
Maahanmuuttajia ja pakolaisia halveksivat ihmiset puhuvat valtakulttuuriin sopeutumisen tarpeesta. Muukalaisvihamieliset vaativat sopeuttamista jopa lakimääräiseksi maahanmuuttoehdoksi.
”Suomalaisuuden vaalijat” eivät tajua, että jo ilman lakiakin valtaväestön paineet pakottavat yhä vähemmistöjä kielettömyyteen ja tappamaan omat kulttuuripiirteensä.
Monikulttuurinen Suomi kaipaa kielilainsäädäntöä tuekseen, että kielettömiksi vähemmistöiksi kasvamiseen ei olisi enää pakkoa.
Saamelaisten kieliasema pohjoismaissa on 2000-luvulla parempi kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Äidinkielistä opetustakin on saamelaisalueilla. Muut vähemmistöt odottavat samaa.
uutiskirje 
