Työpolitiikan professori Pertti Koistinen pitää ministeri Jari Lindströmin viime viikolla esittelemistä työttömyysturvan uudistuksista ongelmallisimpina työttömien ja pienituloisten kannalta toimia, jotka merkitsevät ammattisuojan ja työllisyysturvan murentamista.
Tampereen yliopiston verkkosivuilla julkaisemassaan kirjoituksessa Koistinen kysyy, miten on mahdollista, että esityksiä ajaa ministeri, joka on itsekin menettänyt työpaikan ja sen jälkeen toiminut pienellä palkalla kuntosaliyrittäjänä.
”Onko kyseessä tuhkimotarina, jossa selvittiin vaikeuksien kautta voittoon vai onko kyse uhrista, joka paljastaa karvaat kokemuksensa ja antaa vahingon kiertää?”
”Mustapekka, joka rankaisee ja kurittaa”
”Työministeri, joka nousi poliittisen vallan huipulle puolustamalla heikommassa asemassa olevan väestön oikeuksia, onkin yht’äkkiä ikään kuin korttipelin mustapekka, joka avun sijasta rankaisee ja kurittaa vähäväkisiä. Hän esittää työttömille ja pienituloisille, että luopukaa viimeisestäkin; luopukaa ammattisuojasta, ammatti-identiteetistä ja ylpeydestännekin. Voiko tälle löytää mitään järkevää perustelua?”
Arpi joka ei katoa
Koistinen kirjoittaa lukeneensa ensi kerran noin kymmenen vuotta sitten sosiaalitieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta, että työttömyys ja työttömyyskokemukset ovat erilaisia riskejä kuin mitkä tahansa muut elämän riskit.
”Työttömyys jättää arven, joka parannuttuaankin tuntuu ja vaikuttaa työttömyyden kokeneen ihmisen myöhemmässä elämässä. Se vaikuttaa senkin jälkeen kun ihminen on työllistynyt ja päässyt elämään kiinni. Tutkimusten mukaan tuo arpi näkyy alentuneena hyvinvointina ja jatkuvana pelkona siitä, että työttömyys voi uhata uudestaan. Tämän pelon vallitessa työttömyyden kokeneet voivat olla valmiit tekemään mitä tahansa; muuttamaan, vaihtamaan ammattia ja vastaanottamaan mitä tahansa työtä välttääkseen työttömyyden. Näin menetellessään he ovat valmiita tinkimään palkastaan, työn ehdoista ja omasta hyvinvoinnistaan.”
Näistä tutkimuksista luettuaan Koistinen oli ”kuin puulla päähän lyöty”.
”Ihmettelin, että miksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikassa työttömiä aliarvioidaan, nöyryytetään ja vaaditaan luopumaan vielä ammatistaan ja ylpeydestäänkin.”
Tämänkö takia olemme pelokkaita?
Koistisen mukaan koko työikäistä väestöä koskevat empiiriset tutkimukset Suomesta osoittavat, että 1990-luvun suuressa rakennemuutoksessa työpaikkansa menettäneistä vain puolet selvisi takaisin vakaan työllisyyden uralle. Silti heidänkin tulonsa olivat vielä seitsemän vuoden seurannan jälkeen alemmat kuin niiden, jotka eivät olleet työttömänä.
Koistinen arvioi tämän voivan olla tekijä, joka on vaikuttanut laajasti suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliseen ja poliittiseen ilmapiiriin.
”Voidaan otaksua, että rakennemuutosten rankat kokemukset ja niitä koskeva sosiaalinen muisti ovat tehneet meistä pelokkaita ja meistä on tullut uhreja, joita voidaan hallita pelolla, uhittelulla ja aikaisempaa järeämmillä hallinnan keinoilla. Se voisi olla selitys myös siihen, että kuristukset, jotka aikaisemmin eivät olisi tulleet kuuloonkaan, niellään nyt katkerina lääkkeinä.”
Koistinen kysyy, olisiko työttömyyden arpeuttavat vaikutukset kokenut Lindström voinut toimia toisin – ”rientää työttömien ja pätkätyöläisten rinnalle ja koko sitä vääristynyttä yhteiskuntakuvaa vastaan, jossa työttömiä ja epävakaissa työsuhteissa toimivia isketään suoneen sen sijaan, että kehitettäisiin määrätietoisesti kattavia sosiaalisen ja taloudellisen tuen muotoja?”
lehti 