Kilpailukykysopimuksen sovellutusneuvotteluissa haetaan parhaillaan ratkaisuja siihen, miten työajan pidennys 24 tunnilla voidaan toteuttaa kullakin alalla.
– Johtuen maan hallituksen toimista SAK:n oli pakko mennä tähän suuntaan, mutta tämä ei tarkoita, että jotenkin sementoisimme tämän suunnan, sanoo työelämän kehittämispäällikkö Juha Antila SAK:sta.
Hän vakuuttaa, että kun ajat paranevat ja neuvotteluasetelmat muuttuvat palkansaajille suopeammiksi, niin ”työajan pituus tulee takuuvarmasti olemaan agendalla”.
Työaikaa pitää jatkossa lyhentää.
Työaika kiinnostaa molempia osapuolia. Anttila tietää, että 24 tuntia oli iso pettymys työnantajille.
– Monet olisivat halunneet sadan tunnin, jotkut jopa 400 tunnin työajan pidennyksiä.
SAK:lle taas 24 tuntiakin on vaikea pala.
– Se on meille kipeä asia ihan konkreettisesti ihmisten elämään liittyen, mutta myös periaatteellisesti, Antila sanoo.
Iso askel taaksepäin
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen sanoo, että työajan pidentäminen 24 tunnilla on väärä suunta. Hän arvelee, ettei kukaan voi uskoa työajan pidennyksen työllisyyttä parantaviin vaikutuksiin.
– Se on iso askel taaksepäin. Työaikaa pitää jatkossa lyhentää.
Asara-Laaksonen kaipaa näkökulmaa tulevaisuuteen.
– Hallituksen harjoittama politiikka on työelämän huonontamisen politiikkaa. Nyt tarvitaan parantamisen näkökulmaa, jotta nuorilla ja tulevilla sukupolvillakin olisi toivoa työstä ja toimeentulosta.
– Se on mahdollista, jos hyödynnetään tutkimusta ja teknologian kehitystä. Digitalisaatio ja automaatio mahdollistavat hallitusti toteutettuna myös yleisen työajan lyhentämisen, Asara-Laaksonen sanoo.
Samoilla linjoilla ollaan ammattiliitto Prossa, jonka strategiassa vuosille 2016–2020 puhutaan muun muassa vapaa-ajan suojelusta ja digitalisaation ja automaation vaikutusten huomioon ottamisesta.
Prossa jäsenistö tekee harmaata ylityötä eli palkatonta työtä keskimäärin kaksi tuntia viikossa. Vapaa-ajan suojelu tulee tärkeäksi sitäkin kautta.
– Keskusteluun pitäisi nostaa
myös se, että digitalisaation ja automaation kehittyessä pitäisi lyhyemmän työajan riittää, sanoo teollisuussektorin johtaja Markku Palokangas Prosta.
Laadukas työelämä
Asara-Laaksonen korostaa työelämän laadun kehittämisen tärkeyttä. Hän toivoo, ettei hallitus politiikallaan kaada hyviä hankkeita, jollainen on esimerkiksi kunta-alalla käynnistetty Kunteko 2020 -hanke, jolla pyritään kehittämään työelämää ja parantamaan tuloksellisuutta kunta-alalla.
– Työn tuottavuutta voidaan parantaa ilman että pidennetään työaikaa, Asara-Laaksonen korostaa.
Hän viittaa Työterveyslaitoksen Työ ja terveys 2012 -raporttiin, josta käy ilmi, että puutteellinen työhyvinvointi aiheuttaa yli 40 miljardin euron kustannukset vuodessa.
Paljon puhuvia lukuja löytyy myös sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolta. Sen raportti Menetetyn työpainoksen kustannukset vuodelta 2014 kertoo, että muun muassa sairauspoissaoloista ja työtapaturmista syntyy menetystä vuodessa yhteensä 24 miljardia euroa.
Myös kuntien eläkelaitoksen Kevan mukaan työkyvyttömyyden kokonaiskustannukset kuntasektorilla ovat keskimäärin lähes 11 prosenttia organisaatioiden palkkasummasta.
– Työelämän laatuun ja inhimilliseen työaikaan kannattaa siis panostaa, Asara-Laaksonen toteaa.
Kuusi tuntia työtä
Jää nähtäväksi, kumpi suunta tulevaisuudessa voittaa, työajan pidentäminen vai lyhentäminen. Palkansaajapuolella puhutaan jopa kuuden tunnin työajasta.
Asara-Laaksonen muistuttaa, että Ruotsissa kuuden tunnin työajasta saatujen kokemusten perusteella poissaolot vähenivät.
Göteborgilaisessa vanhainkodissa tehty kokeilu on osoittanut, että kuuden tunnin työpäivä ilman palkan alennuksia voi parantaa tuottavuutta ja työhyvinvointia sekä vähentää vaihtuvuutta.
Juha Antila muistelee Lipposen ykköshallituksen aikaista kuuden tunnin työaikamallinnusta.
– Projekti osoitti, että pienemmällä tuntimäärällä saatiin työtä organisoimalla, joskin myös työn intensiteetin lisäämisellä ja lepoaikojen lyhentämisellä, entinen tulos eli tuottavuus parani. Vaihtoehtoja siis on.
Työajan lyhentäminen oli pitkään SAK:n tavoitteena, mutta ei virallisesti enää viimeisen, vuosien 2005–2007 tupon jälkeen. Nyttemmin on Antilan mukaan keskitytty vaatimaan vähimmäistyöaikaa ja -toimeentuloa, jotta nollasopimuslaisten asema paranisi.