Vasemmistoliiton puheenjohtajaäänestys on polkaistu käyntiin. Hyvähän se on että kysytään jäsenistön kantaa. Kaikki kolme ehdokasta ovat hyviä ja ansaitsevat luottamuksemme, eikä meillä ole linjariitoja puhumattakaan kirotuista osapuolista. Mutta päätöksen tekee puoluekokous, ja siihen on helppo tyytyä. Äänestänkin ehdokkaista sitä, joka ei luovuta peliä ennen puoluekokousta.
Valinnan jälkeen puheenjohtajalle pitää antaa työrauha eli mahdollisuus johtaa puoluetta. Arvostamani Paavo Arhinmäen ongelma oli siinä, että hän joutui puoluetyön lisäksi hoitamaan äärimmäisen vaativaa ministerintointa ja vielä toimimaan presidenttiehdokkaana.
Puolueessa on todella johtamista. Miten saadaan paikallisjärjestöt oikeasti keskustelemaan maan linjasta ja maailman tilasta, kun kunnallisjärjestöissä on vain se yksi kokous keväällä ja yksi syksyllä ja siellä me jäsenet saamme kerran ilmaista sen ainoan oikean kantamme asioista, jonka me itse tiedämme kaikkein parhaiten ja ”noi muut ei tajuu mitään”. Ja useimmiten puhe meneekin niihin kolmeen kysymykseen, joista olemme – tosin aivan perustellusti – keskenämme eri mieltä: ydinvoimaan, turkistarhaukseen ja Talvivaaraan.
Tuleva puoluejohto ansaitsee mahdollisuuden pohtia paikallisjärjestötoimintaa siten, että opimme keskustelemaan, viisastumme toistemme avulla ja voimme viedä puolueen sanomaa mahdollisten kannattajienkin keskuuteen.
uutiskirje 
