Viimeinen sana
Kahden viikon takainen Viimeinen sana synnytti sen verran hyvää keskustelua, että pöllytetäänpä vielä lisää vasemmistoliittoa, kun siihen on tilaisuus puoluekokouksen alla.
Vasemmistoliitto kantaa yhdessä asiassa kommunismin perintöä. Me mukana olleet muistamme, että kommunisti oli muita parempi ihminen, koska meillä oli tieteellinen maailmankatsomus. Sitä olen itsekin mainostanut, vaikka en tiedä vieläkään, mitä tieteellinen maailmankatsomus tarkoittaa.
Vasemmistoliittoon tästä ajattelusta on periytynyt tiedon ja faktojen ylikorostaminen, vaikka todellisuudessa politiikassa ratkaisee tunne. Politiikassa paras argumentti ei voita, vaan vetävin tarina.
Perussuomalaiset nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi pelkästään uuden unohdetun kansan tunteita koskettelemalla. Vihreät voitti vaalit ja on sen jälkeen saaneet ennätyskannatuksen mielipidemittauksissa. Käänne tapahtui samaan aikaan, kun Ville Niinistö oli esiintymiskoulutettu pois tylsästä luennoitsijanuotista lämpimäksi läsnäolijaksi.
Vasemmistoliitto se vasta lämpimiä asioita esittääkin, mutta tekee sen kolealla tavalla. Numeroiden ja tutkimusten luetteleminen tulee läpi puolueen julkisuutta saavista toimijoista kaikilla tasoilla. Tunteisiin ei uskalleta vedota, koska se olisi populismia. Tai ei haluta, koska se olisi halpahintaista yleisön kosiskelua.
Tai sitten ei osata, koska tunteisiin vetoamiseen liittyy usein huumori, tuo vakavahenkisen vasemmistopoliitikon painajainen. Aina vähän huumoria, neuvoo joviaali kiinalainen aivopesijäkin totista neuvostokollegaansa maailman parhaassa vakoiluelokuvassa Mantshurian kandidaatti.
Huumorin kanssa on silti oltava varovainen. Jos sitä ei luontaisesti ole, väkisin yrittäminen kääntyy yleensä tahattomaksi komiikaksi ja silloin ei ole kenelläkään kivaa.
Jos viime vuoden vaalit olisi ratkaistu puhtaasti tiedon tasolla, olisi vasemmistoliitto nyt maan suurin puolue. Sen talouslinjan takana oli enemmän Nobel-palkittuja professoreita kuin minkään muun. Mutta ei auta. Vastustajat ja media leimasivat puolueen linjan tunteen tasolla vastuuttomaksi – laina jää lapsiemme maksettavaksi – ja siinä se.
Vasemmistoliiton elvytyslinja on saanut vaalien jälkeen lisää arvovaltaista tukea. Tuhannen taalan kysymys ei ole se, että viesti ei vieläkään mene perille, vaan miksi se ei mene perille. Koska vasemmistosta laajemmassakin mielessä puuttuvat kansanmiehet ja -naiset, jotka muuttavat tiedon sydämeen käyväksi tunteeksi, oivallukseksi, että noinhan se juuri onkin.
Pitäähän poliittisella puolueella olla ohjelmiakin, mutta todellisuudessa ne lämmittävät vain pientä ohjelmatyöhön osallistuvien piiriä. Tämä taitaa nyt tulla liian myöhään, mutta jos ei tule, niin ensi viikon puoluekokouksessa ohjelmien sanamuodoista käytäviin äänestyksiin varattu aika kannattaisi käyttää esiintymiskoulutukseen.
uutiskirje 