Ensio ”Enska” Mäntylä ohjaa varmoin ottein kauppalaiva Christinan Pörtön (Pirttisaari) laituriin. Saari sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Helsingistä ja saman verran matkaa kertyy Porvooseen.
Sää on aurinkoinen ja laiturilla on vastassa puolensataa hyväntuulista saarelaista odottamassa päivän kohokohtaa. Laiturilla vaihdetaan kuulumiset ja puhutaan ajankohtaiset asiat ruotsiksi ja suomeksi. Kauppalaivan saapuminen on sosiaalinen tapahtuma.
– Kipparista tuntuu hyvältä, kun ihmiset ovat hyvällä päällä ja me saamme palvella saarelaisia, Enska myhäilee.
Kauppias Siv Ahonen ja häntä avustava Daniela Sandström siirtyvät komentosillalta alas laivan ruumaan, joka toimii myymälänä.
– Minua sanotaan sitten Dockaniksi, Siv Ahonen ohjeistaa niin tiukalla nuotilla, että asia tulee kerralla selväksi.
Liikkeellä kuutena päivänä viikolla
Kauppalaivan asiakkaat ovat pääasiassa kesämökkiläisiä. Talviasutustakin saarilta jonkin verran löytyy, kuten juuri Pörtöstä. Siellä toimi kansakoulukin aina 1960-luvulle asti. Pörtön kesäasukkaat ovat pääosin kalastajien ja luotsien jälkeläisiä.
– Vi ses på torsdagen, huikkaa saarelainen toiselle Christinan valmistautuessa noin puolen tunnin jälkeen lähtöön kohti seuraavaa saarta. Christina saapuu laituriin seuraavan kerran ylihuomenna torstaina.
Christina kiertää Helsingin ja Sipoon saaristoa kolmea eri reittiä kuutena päivänä viikossa. Päivässä saaria on 15 – 20.
Taatusti tuoreita lähituotteita
Pörtö on viides etappi sen jälkeen kun laiva lähti aamulla Karhusaaren venesatamassa sijaitsevalta kaupalta.
Christer Lindqvist toi laivaan mansikoita aamuvarhain. Hän esitteli itsensä Krisuksi ja väitti maailmankirjojen menneen sekaisin.
– Tämä on heikoin mansikkavuosi 175 vuoteen, Krisu tiesi tilastojen kertovan. Asiasta oli kerrottu radiossa.
Kaupan kahvilaterassilla aprikoitiin ilmastonmuutoksen osuutta asiaan. Syyttömänä sitä ei pidetty, sillä säiden ääri-ilmiöiden arvioitiin yleistyneen ympäri Euroopan ja koko maailman.
Krisun mansikat ja perunat tulevat maatilalta muutaman kilometrin päästä. Laivaan tuodaan myös taatusti tuoretta, yöllä savustettua lohta. Tarmolan kotileipomo tuo laivaan tuoreet leivät ja muut leipomotuotteet jokaisena arkiaamuna.
– On tärkeää, että saarelaiset saavat tuoretta tavaraa, Dockan korostaa.
Kauppalaivasta löytyvät kaikki päivittäistavarat, elintarvikkeet, juomat, multaa ja kaasupulloja ja tarvittaessa myös tilaustuotteita, kuten pieniä määriä rakennustarvikkeita. Nytkin lastiin otetaan lautoja laiturin korjaamiseen.
Enska kehuu valikoimaa.
– Kaikkea saa, mitä saarissa tarvitaan ja tila antaa periksi. Joskus on viety lampaitakin Kaunissaareen.
Perinteet velvoittavat
Kauppalaivan tukikohtana toimiva kauppa sijaitsee Karhusaaren venesatamassa. Karhusaari liitettiin Helsinkiin valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2009. Jos sipoolaisilta kysytään, kyseessä oli ryöstö.
Kauppa aloitti toimintansa 1950-luvulla saaristokauppana Granössä. Winberg & Winbergin perustivat Dockanin vanhemmat. Kauppalaivatoiminta käynnistyi 1963.
Dockanilla on menossa 54. kesä kauppalaivalla. Talvet hän hoitaa Karhusaaren kauppaa ja vastaa kesät laivakaupasta. Karhusaaren kauppaa tulee kesäksi hoitamaan Ruotsista Dockanin sisko Christina. Kauppalaiva on saanut nimensä hänen mukaansa.
Enskalla on menossa 20. kesä Christinan kipparina. Enska ja Dockan ovat serkuksia.
Danielalle tämä on neljäs kesä Christinalla. Hän aloitti homman 16-vuotiaana.
Kesä kerrallaan
Kauppalaiva Christina on lajinsa viimeinen Suomessa.
– Voi sanoa, että melkein koko maailmassa, Enska tietää.
Kauppalaiva Christina on rakennettu alun perinkin myymälälaivaksi Summassa vuonna 1971. Christina on 14 meriä pitkä ja 4 metriä leveä. Laivaa kuljettaa 225 hevosvoiman moottori.
Kauppalaiva on toiminnassa kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin, käytännössä koulujen kesälomien ajan. Huippusesonki on juhannuksesta heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa.
– Sen jälkeen saarten mökkiläiset alkavat siirtyä jo takaisin mantereelle töihin.
Kesän kääntyessä lopulleen saarelaiset alkavat kysellä seuraavasta kesästä. ”Kai me taas ensi kesänä nähdään”.
Sitä ei Enskan mukaan voi tietään etukäteen.
– Menemme kesä kerrallaan. Seuraavasta kesästä tehdään päätöksiä vasta joulun tietämissä.
Joskus rankkaa työtä
Nyt ilma on tyyni ja aurinkoinen. Siitä huolimatta Sipoon selällä aallot keinuttivat Christinaan niin, että kippari katsoo aiheelliseksi kysyä, onko kyydissä merisairauteen taipuvaisia. Ei onneksi ollut.
– Mainingit tulevat suoraan Puolan rannikolta asti yli aavan Itämeren, Enska opastaa.
Enskan kippariuralle ei ole sattunut sellaista säätä, ettei liikkeelle olisi lähdetty. Kerran on jäänyt puolipäivää ajamatta, kun laivaa ei pystynyt merenkäynniltä enää ohjaamaan.
Tänä kesänä on toistaiseksi vain yksi laituri jäänyt väliin.
Joskus merenkäynti on niin hurjaa, ettei laituriin ole asiaa rikkomatta laivaa tai laituria. Välttämättömyystarvikkeet pyritään silloinkin toimittamaan laiturille heittämällä.
– Vauvanruokaa ja sellaista. Kaljakoreja me ei heitetä.
Joskus ajetaan saaren tyynelle puolelle ja saarelaiset hakevat tarvikkeita veneillään.
Enska myöntää, että kovassa merenkäynnissä homma voi olla hyvin rankkaa.
– Ruoria pitää vääntää jokaista aaltoa vastaan. Siinä on illalla fyysisesti aivan loppu.
Suorinta reittiä
Christina ei kulje väyliä pitkin vaan suorinta mahdollista reittiä saaresta toiseen. Sen tehdäkseen täytyy tuntea vedet hyvin, sillä ne ovat sokkeloiset, täynnä kiviä ja hankalia paikkoja.
Ja Enska tuntee nämä vedet kuin omat taskunsa. Hänelle merenkulku on veren perintöä. Hän on kulkenut näitä vesiä mm. pyytämässä silakkaa ja apumiehenä proomuissa.
1970-luvulta lähtien Enska on toiminut mantereella yrittäjänä, jonka leipälajeja ovat ympäristötekniikka, raskaat maansiirtotyöt, nostot ja erikoiskuljetukset.
– Minulle laivan kipparointi on tavallaan kesäloma, vaikkakin rankka. Liikkeellä ollaan kuutena päivänä viikossa aamusta iltaan. Tässä saa ajatukset irti omasta työstä.
– En tätä tekisi, jos en tästä nauttisi, hän kuittaa.
uutiskirje 
