Patricia Cornwell: Scarpetta. Otava 2009, 447 sivua.
Cornwell-tehtaan tuorein teos tarjoaa totuttua vähemmän juonellisia yllätyksiä eikä sillä tapaa säväytä, mutta kirja on yhdestä syystä miellyttävä lukukomeus – jos noin voi kirjoittaa, kun kysymys on kuolleen ruumiin tutkimukseen perehdyttävästä teoksesta.
Scarpetta-kirjan kerrottiin ennakkoon olevan ikään kuin paluuta Patricia Cornwellin kirjailijauran alkuun, ja että luettavaksi oli tulossa 16-osaisessa sarjassa edukseen erottuva teos.
Erottuu se, ja edukseen, vaikka juonellisena punaisena lankana onkin edelleen raadollinen murhatutkimus. Erottuminen tarkoittaa panostamista laatuun – mikä todella olikin tarpeen. Scarpettaa edeltäneet Cornwellin aikaansaannokset kun alkoivat olla toisiaan toistavia.
Nyt toteutunut panostaminen laatuun näkyy ennen muuta edistysaskeleiden ottamisena Scarpetta-sarjan suurimpaan epäkohtaan. Henkilökuvaus on nyt aikaisempaa syvällisempää. Kay Scarpetta alkaa tässä teoksessa muistuttaa jo ”normaalia” ihmistä. Hän jopa ottaa oppia virheistään!
Cornwellin taito ja tapa kuvata kuolinsyyntutkijan työskentelyä on monen Cornwell-fanin mielestä juuri Se juttu, joka Scarpetta-sarjassa tenhoaa. Toinen osa lukijakunnasta taas on – kuten allekirjoittanut – niitä, jotka lukevat cornwellinsa muista syistä, muiden ansioiden vuoksi.
Jälkimmäistä joukkoa ilahduttanee se, että nyt vietetään aikaa ruumishuoneen leikkaussalissa vähemmän kuin aikaisemmissa teoksissa. Myönteistä on myös se, että tällä kertaa Cornwell on jättänyt pois edellisiä teoksia tyypittäneet ihmishirviöt.
Ihmishirviöiden tilalla on tällä kertaa murhasta epäilty kääpiö. Scarpettaa tarvitaan, koska epäilty kuuluu kuuluisan kuolinsyytutkijan ihailijoihin, eikä suostu yhteistoiminaan kenenkään muun kuin tämän kanssa.
uutiskirje 
