Yle näytti kesällä Tulivuoren sisällä -dokumentin, joka valotti Islannin maajoukkueen sensaatiomaista matkaa kohti silloin käynnissä olleita futiksen EM-kisoja. Elokuvan draaman kaari oli selkeä: pienen jalkapallomaan vertaistaan hakeva voittokulku, jota kukaan leffaa suunnitellessa ei varmasti osannut ennakoida. Suhteellisen tavanomainen karsintadokkari muuttuikin lähes eeppiseksi sankaritarinaksi, jota Islannin jylhät maisemat vielä kauniisti kuvittivat.
Viime viikon torstaina Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla sai ensi-iltansa Oi Suomi -dokumentti, jossa epäilemättä oli haettu samaa. Mikko Mattilan ohjaamassa dokumentissa seurattiin Huuhkajien lentoa edellisissä karsinnoissa – niissä, joita kutsuttiin ”kaikkien aikojen karsinnoiksi” ja joiden piti päättyä Suomen miesten A-maajoukkueen ensimmäiseen arvokisapaikkaan kautta aikojen.
Kuten hyvin tiedämme, toisin kävi. Pelaajat, valmentajat ja fanit käsikirjoittivat aivan toisenlaisen elokuvan, kuten ohjaaja Mattila ensi-illassa sanoi. Karsinnat muuttuivat kärsinnöiksi, elokuva tragikoomiseksi noidankehän visualisoinniksi.
Karsinnat muuttuivat kärsinnöiksi, elokuva tragikoomiseksi noidankehän visualisoinniksi.
Fanien keskuudessa elokuva herätti etukäteen kahtalaisia tunteita. Toisaalta oltiin tyytyväisiä siihen, että maamme futishistoriaa kirjataan ylös myös dokumentin keinoin, toisaalta pohdittiin kykeneekö leffaa laisinkaan katsomaan: karsinnat jättivät faneihin niin suuren trauman, että ajatus niiden läpikäymisestä vielä kerran nostatti tuskanhien pintaan.
Huomasin Kinopalatsin penkissä istuessani, ettei pelko ahdistumisesta ollut turha. Etenkin taannoisen päävalmentaja Mixu Paatelaisen pelienjälkeisiä lausuntoja kuunnellessa huomasi pyörivänsä tuolissa, hakkaavansa otsaa polveen ja purevansa hampaita yhteen.
Mixu kehystettiinkin dokumentissa näyttämään lähes mielipuoliselta despootilta, joka piti jääräpäisesti kiinni omasta visiostaan kykenemättä näkemään sen yli. Taiteellisena valintana yksittäisen syntipukin nimeäminen tietenkin toimi, mutta analyyttisesti se ei tarjonnut uutta.
Kiinnostava huomio dokumentissa sen sijaan oli se, miten Huuhkajien syöksykierre toden teolla alkoi hävityn Pohjois-Irlanti-vieraspelin jälkeen. Äänenpainot julkisuudessa kovenivat, valmentajaa vaadittiin yhä pontevammin eroamaan, pelaajien ja fanien epätoivo syveni – dokumentissa paljon aikaa saaneiden Moon TV:n toimittajien kuvaama hirttäytyminen fanihuiviin on erinomainen metafora.
Dokumentin parasta antia olivat mainiot henkilöhaastattelut. Etenkin Sakari Mattilan puheenvuorot olivat hyvin intiimejä, kouriintuntuvia lausuntoja siitä, mitä on olla huipulle tähtäävä futaaja Suomessa. Miten lapsena on ihastellut Ronaldon kikkoja ja sitten aikuisena herää huomaamaan, ettei kykene samaan vieläkään; miten nuoruuden suuret kuvitelmat murskautuvat yksi kerrallaan kansainvälisen futisbisneksen rattaissa; miten silti kykenee säilyttämään itsessään futisromantikon, joka ihastelee Fulhamin stadikan iltavalaistusta.
Ja tästähän suomifutiksessa ja sen kannattamisessa suurelta osin onkin kyse – miten vastoinkäymisistä huolimatta säilyttää oma lapsenusko siihen, että joskus vielä mekin pärjäämme. Ehkä jo ensi viikolla Islannissa kääntyy uusi lehti.
Suomifutiskausi käy kuumimmillaan, mutta keskitytään hetkeksi brittifutikseen vakiorivin muodossa. Viikon varmin varma isketään heti ensimmäiseen kohteeseen, jossa Hull saa vastaansa Chelsean. Jos kohta on Antonio Conten luotsaamien vierailijoiden peli viime aikoina yskinyt, voi alkukauden sensaatiojoukkue Hullin kohdalla puhua syöksykierteestä – mikä tosin oli odotettavissa oikeasti kovien joukkueiden tullessa vastaan. Omissa on soinut aivan liikaa, ja Chelsean aavistuksen tehottomalta tuntunut hyökkäyskalusto käyttänee tilanteet hyväkseen. Kakkonen.
Todellinen sarjan kriisijoukkue löytyy kohteesta 4. Valioliigan häntäpäätä valvovan Sunderlandin manageri David Moyes lausahti viikolla Guardianille, että jotain pelissä todella on vialla, mutta on vaikeaa sanoa mitä. Ellei Moyes pelaajineen pääse asiasta hyvin pikaisesti jyvälle, Championship kutsuu kauden päätteeksi. West Bromwichille ”Mustat Kissat” ovat helppo vastus. Kakkonen tähänkin.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 1.10. kello 16.58. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 1(X), 1, 2, 1(X), 1(X), 2(1), 2, 1, 1(X), 1, 1(X), 1.
Viikon väite: Hiekalta Kakkoseen! Kannattajien uudelleen perustama Tampere United varmisti lauantaina nousun kakkosdivariin ja on siten kivunnut huimat neljä sarjatasoa viidessä vuodessa. Nähdäänkö joskus vielä kaksi tamperelaisjoukkuetta Veikkausliigassa? Tuntuu, ettei tälle porukalle mikään ole mahdotonta.
uutiskirje 