Teollistuneiden maiden talouden ja kaupan kasvu toisen maailmansodan jälkeen on ollut menestystarina vailla vertaa. Jokaisena viimeksi kuluneena neljänä vuosikymmenenä maailmanlaajuinen taloudellinen tuotto kasvoi enemmän kuin sitä ennen historiassa kivikirveen keksimisestä 1900-luvun puoliväliin, kirjoittaa kriittinen amerikkalainen taloustutkija David C.Korten.
Valtava talouskasvu ei kuitenkaan ole tuonut maailmaan onnea. Turvallinen elinympäristö, kunnollinen asuinpaikka, terveellinen ja myrkytön ruoka, hyvä koulutus ja terveydenhuolto sekä puhdas ja elinvoimainen luonto liukuvat yhä useammilta yhä kauemmaksi.
Mistä siis on kysymys? Kirjassaan Maailma yhtiöiden vallassa (Like 1997) Korten väittää, että talouden globalisoitumisesta, imperialismin modernista muodosta.
Kortenin mukaan globalisoituminen johtaa suuryritysten ja suurten taloudellisten järjestöjen valtaan yli kansallisvaltioiden. Kansainvälisestä taloudesta päättävät ne maat, joiden kulutus ylittää niiden oman ympäristön kantokyvyn. Ne korvaavat ympäristönsä romahtaneen tuoton tuonnin avulla välittämättä sen vaikutuksista tuottajamaiden ympäristöön.
Hyvä esimerkki talouden globalisaatiosta on Maailman kauppajärjestön WTO:n pari viikkoa sitten tekemä banaanipäätös. WTO kieltää Euroopan unionia suosimasta banaanikaupassaan Karibian meren pienten valtioiden perheviljelmiä.
EU ei ole vielä päättänyt, mihin toimiin se ryhtyy päätöksen vuoksi. Jos se joutuu siihen alistumaan, monikansalliset hedelmäyhtiöt syrjäyttävät perheviljelmät lopullisesti banaanikaupasta.
Kansallisvaltion rooli muutoksessa
Suomessa globalisaatiosta on toistaiseksi keskusteltu hyvin vähän. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta esitteli sitä viime talvena valmistuneessa mietinnössään melko neutraalisti.
Hallituksen budjettiesityksen yhteydessä eduskunnalle antamassa taloudellisessa katsauksessa todetaan yksiselitteisesti Suomen hyötyneen globalisaatiosta.
Suomen Rauhantutkimusyhdistyksen Kosmopolis-lehden [vuoden 1997] tuorein numero on omistettu globalisaatiolle. Lehden päätoimittaja Jukka Aronen kirjoittaa tutkijoidenkin kiistelevän globalisoitumisen vaikutuksista. Keskeistä siinä näyttää kuitenkin olevan kansallisvaltion roolin muuttuminen. Haasteen esittävät monikansalliset yritykset ja rahoituslaitokset.
Monet tutkijat ovat Arosen mukaan sitä mieltä, että valtion roolin heikentyessä paikalliset ja alueelliset toimijat voimistuvat ja kansainvälinen säätely ehkä paranee.
Demokratia loittonee
Jukka Aronen kertoo, että Länsi-Euroopassa lehdistö käy kiivasta globalisaatiokeskustelua. Ranskalainen Le Monde Diplomatique haastoi kesällä brittiläisen Financial Timesin ja totesi, että ultraliberaalien talousmallien ensimmäinen uhri on demokratia. Ratkaisevat päätökset tehdään poikkikansallisissa keskuksissa, jotka sijaitsevat niin kaukana kansallisvaltioiden ihmisistä, ettei niiden valvontaan ole mitään mahdollisuutta.
Kosmopolis-lehtikin kysyy, jääkö rivikansalaisten tehtäväksi yhä halvemman työvoiman tarjoaminen yhä suuremmille yrityksille globaalien voimien siirtäessä voittoja kasvavassa määrin sijoittajille.
Voitot meille, jätteet teille
David C. Kortenin järkälemäinen kirja Maailma yhtiöiden vallassa esittelee näiden globaalien voimien vaikutuksia ja taustavoimia yksityiskohtaisesti. Esimerkit tulevat pääosin japanilaisista ja amerikkalaisista yrityksistä, mutta Kortenin mukaan Eurooppa on tulossa kovaa vauhtia perässä.
Tässä vain yksi esimerkki käytännön globalisaatiosta, joka on dokumentoitu tutkimuksessa Filippiinien sulatto- ja jalostusyhdistyksen (PASAR) toiminnasta.
Kyse on siitä, että japanilainen kuparisulatto toimii Leyten maakunnassa Filippiineillä ja tuottaa korkeatasoisia kuparikatodeja Japaniin. Tehtaan alueeseen kuuluu 300 hehtaaria maata, jonka Filippiinien valtio pakkolunasti nimelliseen hintaan paikallisilta asukkailta.
Tehtaan kaasu- ja jätevesipäästöjen boori-, arsenikki-, raskasmetalli- ja rikkipitoisuudet ovat saastuttaneet läheisiä vesistöjä ja haitanneet kalastusta sekä riisinviljelyä.
Paikallisten asukkaiden hengityselinsairaudet ovat lisääntyneet ja he ovat nyt pitkälti riippuvaisia tehtaan satunnaisista pätkätöistä.
Japanille tehdas on edullinen. Maalla on kuparintuotantoa, mutta ei sen aiheuttamia ympäristöhaittoja. Kaiken lisäksi Filippiinit maksaa Japanille takaisin lainaa, jolla tehdasaluetta tukeva infrastruktuuri on rakennettu.
Amerikkalaiset yritykset ovat samoilla periaatteilla siirtäneet tuotantoaan Meksikoon Maquiladoreihin, kokoamistehtaisiin. Vuonna 1992 niissä työskenteli jo puoli miljoonaa meksikolaista. Keskituntipalkka oli 1,64 dollaria. USA:n puolella teollisuuden keskituntiansio oli samaan aikaan 16,17 dollaria.
Ammattiliittojen perustaminen maquiladoreissa on kiellettyä.
Kysymys on vallasta
David C. Kortenin mukaan sekä poliitikot että markkinat tavoittelevat otetta valtionhallinnosta, vallasta ja yhteiskunnan voimavarojen jaosta.
Siitä että maailmanlaajuiset talousjärjestöt tavoittelevat avoimesti myös poliittista vaikutusvaltaa, Korten on koonnut lukuisia esimerkkejä.
Japanilaisen Sony-yhtiön perustaja Akio Morita esitti manifestinsa kesäkuussa 1993 Tokioon kokoontuneille G-7 -maiden valtionpäämiehille. Hän esitti kaikkien taloudellisten muurien poistamista Pohjois-Amerikan, Japanin ja Euroopan väliltä ja uuden maailmanlaajuisen talousjärjestelmän synnyttämistä.
Se sisältäisi maailmanlaajuisen yhtenäistetyn liiketoimintajärjestelmän yhteisine sääntöineen ja kansallisuusrajat ylittävine menettelytapoineen.
Maailma järjestettäisiin siihen malliin, että ensisijaisesti otettaisiin huomioon yhtiöiden tarpeet ja niille avattaisiin portit liikutella tavaroita ja pääomaa vapaasti aina sinne, mistä suurimmat voitot irtoavat.
Käytännössä paratiisi luotaisiin noin 500 yhtiön tarpeisiin. Se määrä yrityksistä kontrolloi 70-prosenttisesti maailmankauppaa.
Megayritysten maailmanlaajuinen toiminta järjestyy jo nytkin pitkälti niin, että tuotanto siirretään sinne, missä kustannukset ovat pienimmät, myynti sinne, missä on ostovoimaa ja voitot sinne, missä verotaakka on kevein.
Pyhä kolminaisuus avaa taloudet globalisaatiolle
Talouden globalisoinnista ei ole tehty päätöksiä hallituksissa eikä parlamenteissa eikä myöskään YK:n yleiskokouksessa. Kaikki tapahtuu täysin julkisen keskustelun ulkopuolella.
David C. Korten ei kuitenkaan väitä, että pieni eliittijoukko olisi päättänyt maailman kaappaamisesta. Pikemminkin prosessi on muistuttanut minkä tahansa alakulttuurin verkostoitumista, kun yksilöiden ja ryhmien väliset liittoutumat laajenevat ja kehittyvät.
Pohja talouden globalisaatiolle rakennettiin jo 1940-luvulla USA:ssa maan ulkopolitiikan johtajien ja yhtiöiden kohtaamispaikassa Ulkopoliittisessa neuvostossa. Se on johtajien eräänlainen ideahautomo, joka julkaisee vaikutusvaltaista Foreign Affairs -lehteä.
Neuvosto ennusti jo pian toisen maailmansodan syttymisen jälkeen, että sen häviäjiä ovat Saksa ja Japani, ja sodan tuhot Euroopassa jättävät USA:n sodanjälkeisen talouden yksinvaltiaaksi.
Edelleen neuvostossa uskottiin, että mitä avoimempi talousjärjestelmä on kaupalle ja ulkomaisille investoinneille, sitä helpommin se on Yhdysvaltain hallittavissa.
Jo vuonna 1941 neuvosto hahmotteli ”suurpiirin” käsitteen. Se oli se osa maailmasta, jota USA:n tuli hallita taloudellisesti ja sotilaallisesti taatakseen raaka-aineita teollisuudelleen mahdollisimman vähillä ”paineilla.”
Bilderbergistä Kolmikantaneuvostoon
Sodan jälkeen globalisoinnin aatteita markkinoitiin eurooppalaisille johtajille Bilderberg-ryhmittymässä, jonka kokouksiin sittemmin myös presidentti Martti Ahtisaari on osallistunut.
Ensi kerran vuonna 1954 Hollannissa kokoontuneeseen ryhmittymään on alusta asti kuulunut huippupoliitikkoja ja talouselämän vaikuttajia Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.
Japanin noustua talousmahdiksi vuonna 1973 globalisoinnin kolmanneksi lenkiksi perustettiin Kolmikantaneuvosto, johon kuuluu 325 vaikuttajaa Japanista, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.
Neuvostossa ovat vaikuttaneet USA:n presidentit Bill Clintonia myöten, maailman suurimpien ylikansallisten yhtiöiden johtajat, suurten kansainvälisten pankkien johtajat sekä huippuvirkailijat ja tiedotusalan suurimpien organisaatioiden johtajat.
Ulkopoliittinen neuvosto, Bilderberg ja Kolmikantaneuvosto kokoavat David C. Kortenin mukaan yhteen kilpailevien yhtiöiden johtajia ja kilpailevien kansallisten poliittisten puolueiden johtajia suljettujen ovien taakse etsimään yhteistä näkemystä prosesseihin, joita yleisö ei koskaan pääse näkemään.
Sitä maailmaa rakennetaan varakkaiden, pohjoisten teollisuusmaiden, pääosin miesten ja japanilaisia lukuunottamatta valkoihoisten miesten näkökulmasta.
Kansantaloudet yhtiöiden valtaan
1940-luvulta alkaen on perustettu myös talouden globalisoinnin toinen pyhä kolminaisuus, Bretton Woods -instituutioiksi kutsutut Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja kauppajärjestö GATT, nyttemmin Maailman kauppajärjestö WTO.
Kortenin mukaan Maailmanpankki ja IMF ovat pelanneet yhteen kasvattaessaan matalatuloisten maiden riippuvuutta globaalista järjestelmästä ja avatessaan sitten niiden kansantaloudet yhtiöiden kolonisoitaviksi.
Maailmanpankin tehtävä oli antaa valuuttalainoja kehittymättömille maille kasvattaakseen pohjoisista teollisuusmaista tulevien tavaroiden ja palveluksien kauppaa Euroopan jälleenrakennustyön edistämiseksi. Säästäväisyyttä ja kotimaista tuotantoa korostavat strategiat olivat sen tavoitteiden vastaisia. Siksi Maailmanpankin piti ensin muokata arvoja ja instituutioita synnyttääkseen tuotteilleen kysyntää.
Poliittista sopeutusta
Jatkuva lainaaminen asetti maat yhä riippuvaisemmiksi ulkomaisesta velanotosta, mutta todellinen konkurssi niitä uhkasi 1970-luvun öljykriisissä. Etelän maiden ulkomaanvelka viisinkertaistui 10 vuodessa.
Nyt apuun riensivät Maailmanpankki ja IMF, jotka määräsivät ylivelkaantuneisiin maihin poliittisen toimenpideohjelman rakennesopeutuksen nimellä.
Ohjelmissa vaadittiin rajuja talouspoliittisia uudistuksia, joilla kanavoitiin voimia velan maksuun ja avattiin kansantalouksia globaalille taloudelle. Etuja oli tarjolla vientiyrityksille ja ulkomaisille sijoittajille. Tuontirajoituksia poistettiin. Sosiaalimenoja taas pienennettiin.
Ulkomaisia investointeja houkutellakseen hallitukset joutuivat vaikeuttamaan ay-liikkeen toimintaa, antamaan ulkomaisille yrityksille verohelpotuksia ja höllentämään ympäristömääräyksiä.
Vuodesta 1980 vuoteen 1992 rakennesopeutettujen maiden viennin ylittävä tuonti viisinkertaistui, velkaantuneisuus nelinkertaistui ja velan korkomenot kolminkertaistuivat.
Konsulteilta uusi perustuslaki
Human Rights Journalin mukaan Maailmanpankki ja IMF eivät toteuta rakennesopimusta silkkihansikkain.
Ne käyttävät valtaansa ”kokonaisten lakijärjestelmien voimaansaattamiseen ja jopa lainanottajamaiden perustuslakien muuttamiseen. Pankkien konsultit kirjoittavat usein uudelleen valtioiden kauppapolitiikan, veropolitiikan, virkamiessäännöstön, työlait, terveydenhuoltojärjestelyt, ympäristölainsäädännön, energiapolitiikan, kaavoitussäännökset, hankintasäännöt ja budjettipolitiikan.”
Kaupan vapaus ylittää kaiken
Kolminaisuuden kolmas lenkki, Maailman Kauppajärjestö WTO perustettiin vuoden 1995 alussa. Sen tehtävä on edistää tavaroiden ja pääoman vapaata liikkuvuutta ja poistaa niiltä esteitä.
Ensimmäisissä Eurooppaa koskevissa päätöksissään WTO vaatii Euroopan unionia päästämään markkinoille USA:ssa hormonein tuotettua lihaa, vaikka täällä niin viranomaiset kuin kuluttajatkin vastustavat sitä.
Mikä tahansa maa voi haastaa WTO:n kautta toisen maan lain, jos se poikkeaa tuontitavaroiden osalta järjestön hyväksymistä terveys-, turvallisuus- tai ympäristönormeista.
Kanteen voi saada, jos säännöksissä vaaditaan kierrätyskelpoisuutta tai niissä on edellytetty WTO:n normit ylittäviä rajoja lisäaineille tai myrkkypitoisuuksille.
Se että kyseisen maan tai EU:n asukkaat eivät halua altistua WTO:n alemman standarditason riskeille ei merkitse mitään.
Yleensä kanteet WTO:hon tulevat ylikansallisilta yhtiöiltä ja syytetyn on todistettava itsensä syyttömäksi eikä päinvastoin.
Sarjan päätösosa huomenna: Mitä oli populismin nousun taustalla?
uutiskirje 
