Dekkaristi Boris Akunin on Venäjän suosituimpia kirjailijoita, japanilaisen kulttuurin erikoistuntija, joka tunnetaan myös teräväsanaisena demokratia-aktivistina.
Hänen sankarinaan seikkailee rikostutkija Erast Fandorin, Aleksanteri III:n ajan supermies, veitsenterävä päättelijä ja tyylikäs kauniiden daamien ympäröimä herrasmies. Hänessä on nähty jopa zenilaisen samurain piirteitä, minkä Akunin itse kielsi Helsingin kirjamessuilla: hänestä Fandorin on vain viihteen kliseiden mukaan sepitetty sankari.
Akuninin suursuosio perustuu venäläisten kaipuuseen suurta menneisyyttä kohtaan. Hehkuvat aatelisneidot ja upporikkaat kauppiaat, timanttien välkähtely ja samovaarien porina ovatkin venäläistä kitschiä parhaimmillaan.
Voiko kaiken yhteiskunnallisen orjuuden, pahuuden ja tietämättömyyden yksinkertaisesti räjäyttää pois?
Vasta ilmestynyt Valtioneuvos kuvaa varsin realistisesti Venäjän vallankumouksellisia terroristeja. Akunin sommittelee kiinnostavan ja historiallisesti uskottavan juonen. Terrorismin nousu selitetään yhteisön piintyneellä konservatiivisuudella ja juutalaispogromeilla.
Akunin sanookin, että terrorismin teema on Venäjällä aina ajankohtainen, niinpä hän pyrkii vapautumaan mustavalkoisuudesta sen kuvauksessa.
Yksinvaltius ”vartioi rahasäkkiä” ja pitää köyhän kansan tietämättömyydessä. Santarmit provosoivat terrorismia raaoilla repressioilla. Viisaammat ohranat vaativat sovittelua ja reformeja. Niin taisteluryhmä toimii, pommit paukkuvat ja taivaalle lentää niin santarmieverstejä kuin sivullisiakin. Koko urkkimisen, petollisuuden ja salaisen sodan myrkkykeitto kiehuu kuumana.
Terroristien johtaja Grin viittaa positiiviseen sankariin ja teräksiseen ammattivallankumoukselliseen Rahmetoviin Nikolai Tšernyševskin vallankumousklassikossa Mitä on tehtävä (1863).
Hän on monessa mielessä Fandorinin askeettinen peilikuva.
Akunin tapaa kierrättää reippaasti venäläisiä klassikkoja.
Valtioneuvos on velkaa monelle kumoukselliselle kirjalle, kuten Leonid Andrejevin Šaška Žegleville. Myös Juri Trifonovin Kärsimättömyyden sankari, Narodnaja Voljan johtaja Andrei Željabov on antanut piirteitä Griniin. Kirjasta tunnistaa myös Moskovan ohranan juonikkaan päällikön Zubovin, bolševikkeja rahoittaneen tehtailijan Savva Morozovin ja Aleksanteri II:n murhan organisoineen Sofia Perovskajan.
Terrorismin moraalinen ongelma esitetään vaikuttavasti. Eikö jäykkä taantumusvalta kuuntele muuta kuin pommin argumenttia? Voiko kaiken yhteiskunnallisen orjuuden, pahuuden ja tietämättömyyden yksinkertaisesti räjäyttää pois? Yhteiskunta on mätä, mutta seuraako kertarysäyksestä ja ”historian nopeuttamisesta” vain vielä kauheampia onnettomuuksia Venäjälle?
Akunin on vastavirtaa siinäkin, että hän ei idealisoi tsaarin aikaa.
Vallan moraalittomuus paljastetaan aitoon dissidenttityyliin.
”Tiedostava” lukija saa mielihyvää pystyessään yhdistämään kirjan ironian nykyaikaan.
Monen väsähtäneen Akuninin jälkeen Valtioneuvos on peräti kiinnostava. Se on myös oikeasti jännittävä, mitä monesta nyky-jännäristä ei voi sanoa.
Boris Akunin: Valtioneuvos. Suomentanut Anton Nikkilä. Into 2016. 411 sivua.
uutiskirje 