Jos luulit, että kotimainen proge oli enimmäkseen 1960- ja 70-lukujen hämyjen hommaa, on paikallaan tutustua Matti Pajuniemen teokseen Prog Finlandia. Se on luonteva jatko Pajuniemen edelliselle kirjalle, vuosien 1967–1979 ulkomaista progea käsitelleelle teokselle Aamunkoiton portit (2013).
Pajuniemi tekee omakustanteena syntyneessä uutuudessaan ison kartoitustyön. Pienistä sirpaleista koostuu mosaiikkimainen kuva progressiivisen rockin kehityksestä 1960-luvulta näihin päiviin asti. Suomalaisessa progessa on totisesti kyse paljon muustakin kuin Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja muista kanonisoiduista yhtyeistä.
Kronologisesti rakennettu teos koostuu tiiviistä artisti- ja levyesittelystä, mutta merkittävimmille tekijöille on uhrattu useampia sivuja. Vaikka proge on toivottoman muodoton yleiskäsite, paikantaa Pajuniemen valitsema lähestymistapa tiettyjä pisteitä, joita yhdistämällä sen ytimestä voi noviisikin saada käsityksen.
Suomalaisessa progessa on totisesti kyse paljon muustakin kuin Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja muista kanonisoiduista yhtyeistä.
Mukana on myös taustoitus kotimaisen progen alkuhämärien pioneereista. Aluskasvillisuutta olisi voinut tosin penkoa laajemminkin.
Eri artisteja ja bändejä kärsivällisesti
luetteleva teos jättää myös kaipaamaan perusteellisempaa kulttuurihistoriallista kontekstointia.
Proge ei kadonnut minnekään
Sen sijaan teoksesta välittyy aivan erityinen rakkaus lajiin. Näkökulma on asialleen omistautuneen musiikkiharrastajan ja fanin, ja luultavasti useimmat kirjaan tarttuvat jakavat innostuksen.
Prog Finlandia toimii kuitenkin erinomaisena opaskirjana syvemmälle progen maailmaan. Monille täysin tuntemattomaksi jääneiden artistien lisäksi on hauska huomata, mihin kaikkialle progelonkerot ovat ulottuneet.
Kirjan tärkein huomio onkin, että vaikka progen kultakausi osui juuri 1970-luvulle, ei se ole edelleenkään kadonnut minnekään. Itse asiassa se on voinut kaikki nämä vuodet varsin paksusti ja imenyt itseensä monenlaisia vaikutteita eri aikoina.
Aina silloin tällöin se on pulpahtanut pintaan myös valtavirrassa osana suurempia massoja kiinnostaneita popilmiöitä, kuten liittoutuessaan powermetalin kanssa 1990-luvun lopulla Nightwishin levyillä, ujuttautuessaan suomirokkiin molemmin puolin vuosituhannen vaihdetta CMX:n, YUP:n ja Liekin myötä tai pitäessään outolintujen puolia Circlen ja Saimaan muodossa.
Toisaalta myös perinteinen ja perinnetietoinen proge voi 2010-luvun Suomessa hyvin, mistä osoituksena vaikkapa turkulaisen Sammaleen kaltaiset yhtyeet. Eikä pidä unohtaa Svart Recordsia ja Rocket Recordsia, jotka ovat kunnostautuneet viime vuosina vanhojen progelevyjen uudelleen julkaisemisessa.
Matti Pajuniemi: Prog Finlandia.
Omakustanne 2016. 336 sivua.
uutiskirje 
