Kirjoitimme toveri Alavuotungin kanssa reilu kolme vuotta sitten tälle palstalle kaksiosaisen juttusarjan otsikolla ”Futistalouden madonluvut”. Jutut ovat vielä tänä päivänäkin teemaltaan ajankohtaiset: seurojen talousongelmat puhuttavat niin meillä kuin maailmallakin. Tuorein tapaus saatiin viime viikolla, kun Yle uutisoi viime kaudeksi Veikkausliigaan nousseen PS Kemin lähes 70 000 euron veroveloista.
Kemin ongelmat eivät tuskin tulleet kenellekään yllätyksenä. Jo Ykkösessä pelatessaan seuran taustalla olevalla yhdistyksellä oli vaikeuksia taloudenpidossa, ja Veikkausliigaan nousun tiimoilta toiminta muutettiin osakeyhtiömuotoiseksi. Kuitenkin myös uutukainen PS Kemi Oy ajautui nopeasti velkoihin.
Futis Suomessa on melkoisen huono bisnes ja siinä taloudellisesti menestyminen erittäin vaikeaa. Hyvää tulosta tekee liigaseuroista jatkuvasti oikeastaan vain Helsingin Jalkapalloklubi, viime vuonna myös IFK Mariehamn ylsi ennätystulokseensa. Muut tekevät persnettoa tai nollatuloksia.
Massipäälliköiltä saattavat jossain vaiheessa loppua rahat, kiinnostus tai molemmat.
Jalkapalloseuran ja sen edustusjoukkueen rahoittamiseen on monia konsteja. Menneinä vuosina monet seurat Suomessakin toimivat tehtaiden tukemina ja perusteollisuuden hiipuessa länsimaissa monet niistä ovat ajautuneet vaikeuksiin. Lienee myös jonkin sortin luonnonlaki, että mitä isommaksi futisbisneksessä pyörivä rahapotti kasvaa, sitä enemmän kuningaslaji kiinnostaa myös kansainvälisiä sijoittajia. Moni seura onkin viime vuosina päätynyt erilaisten mesenaattien haltuun, tunnettuja esimerkkejä ovat vaikkapa venäläisoligarkki Roman Abramovitšin omistama Chelsea ja valtavia summia viime vuosina pelaajiinsa käyttänyt Paris Saint-Germain, jonka taustalla on qatarilainen sijoitusyhtiö.
Suomessa vastaavaa toimintaa on vähän, mikä kertoo osaltaan suomalaisen futismarkkinan pienuudesta – ja ehkä hyvä niin. Monen seuran taustalla on toki yksityishenkilöitä, mutta he tuppaavat olemaan lähtöisin kotimaisesta jalkapalloperheestä tavalla tai toisella. Tarinan mukaan Stefan Håkanskin perusti Inter Turun aikanaan pojalleen Patrik Håkansille pelipaikaksi.
Massipäälliköissä on myös se ongelma, että heiltä saattavat jossain vaiheessa loppua rahat, kiinnostus tai molemmat. Pääkaupunkiseudulla on viime vuodet ihmetelty hiukan kummallista seuraa, Legirus Interiä. Pari vuotta sitten Vantaalle perustettu seura on venäläisen Legiruksen ”sivutoimipiste”, ja se on jokaisella pelaamallaan kaudella hallinnut sarjaansa aina nousuun asti. Tällä kaudella Legirus pelaa miesten Kakkosta.
Venäläiset omistajat tulivat kentälle suurin puhein. Tavoitteena oli nousu Veikkausliigaan, Vantaalle rakennettiin komea harjoitteluhalli ja pelaajille maksettiin palkkaa – mikä siis on Suomessa alasarjatasolla lähes tavatonta. Valmentajaksi saatiin viime vuonna värvättyä peräti Atlético Madridin entinen liideri Jose Murcia González.
Kunnes sitten alkoi tapahtua. Pelaajien palkat jäivät maksamatta, ja nimekäs valmentajakin nosti kytkintä vieden perässään tukun avainpelaajia. Venäläisomistajien on uutisoitu taanneen seuran talouden vielä kuluvan kauden ajan, mutta sen jälkeen rahoitus olisi hankittava muualta. Tilanne ei varsinaisesti näytä lupaavalta.
Seurakulttuuri ei synny pakottamalla. Inter Turullakin kesti aikansa saada asemansa futiksen ystävien keskuudessa vakiinnutettua. Turku vain eroaa Vantaasta siten, että siinä, missä Vantaalle on ollut todella haastavaa saada ylempien sarjatasojen joukkuetta ja ylipäätään isomman mittaluokan futiskulttuuria, on Turku perinteinen jalkapallokaupunki, jonne aivan hyvin on mahtunut jopa kaksi pääsarjajoukkuetta yhtaikaa. Riittävän hyvässä muistissa on vielä surullinen PK-35 Vantaan saaga, joka päättyi viime vuonna konkurssiin.
Laadukkaista harjoitteluolosuhteista huolimatta Legiruksen on ollut yllättävän hankala haalia junioreita toimintaansa, eikä sitoutuneita kannattajiakaan voi ostaa. Kun joukkue ei enää pysty dominoimaan sarjassa entiseen tapaan, on vaikea nähdä, miksi se kiinnostaisi ketään muuten kuin kuriositeettina.
Kävipä seuralle miten tahansa, Korsossa on nyt kuitenkin pirun hieno halli junioreiden käytössä. Toivottavasti rakennuksesta ei tule futismaailman Sunny Car Centerin tolppaa – toteutumattomien suunnitelmien surkuhupaisaa monumenttia – vaan se voisi säilyä jatkossakin alueen kaikenikäisten pelaajien harjoittelupaikkana.
Vakiolapulla on Valioliigaa ja Espanjan La Ligaa. Chelsea ehti varmistaa mestaruutensa jo ennen viikonlopun päätöskierrosta, joten sunnuntain kotiottelussaan sinipaidat voivat keskittyä naattimiseen. Huomionarvoista ottelussa on myös se, että se on seuraikoni John Terryn viimeinen Chelsea-paidassa – ja mahdollisesti jopa uran viimeinen. Vastustaja Sunderlandin putoaminen sarjaporrasta alemmas on ollut selvä jo hyvän aikaa, joten ottelussa ei ole heilläkään panoksia. Chelsea halunnee tarjota kunnon futisjuhlan kannattajilleen, joten avauskohteeseen voi vaivatta lätkäistä varman ykkösen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy 21.5. klo 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2, 1, 1, 1(x), 1(x), 1(x), 1(x), 1(x), 1(2), 1, 2, 1.
uutiskirje 
