Pintaa syvemmältä
Konflikteja sunni- ja šiiamuslimien välillä on aina ollut Syyriassa ja Irakissa, mutta vasta viime vuosina ne ovat kärjistyneet pahasti. Suurelta osin tämä on tapahtunut Yhdysvaltojen politiikan tuloksena.
Irakin yksinvaltias Saddam Hussein oli sunni šiiaenemmistöisessä maassa. Yhdysvallat aloitti vuonna 2003 sodan Saddamia vastaan, ei uskonto- vaan valtapoliittisista syistä – se pelkäsi Irakilla olevan joukkotuhoaseita. Monet sunnit kokivat kuitenkin, että sotaa käytiin heitä vastaan.
Iranin presidentinvaalit pidetään tänään perjantaina.
Afganistanissa Osama bin Ladenin sunnisoturit olivat al-Qaidan lipun alla käyneet sotaa Neuvostoliiton jumalattomia joukkoja vastaan. Nyt perustettiin Irakin al-Qaida, joka ryhtyi taistelemaan sekä amerikkalaisia että maan šiialaisia vastaan. Yhdysvallat, uhraamatta ajatuksia asian teologiseen puoleen, joutui toimimaan šiiojen puolella Saddamin sunneja vastaan.
Saddamin hävittyä tilanne muuttui. Yhdysvallat palasi nopeasti vanhaan politiikkaansa, jonka mukaan Iran on päävihollinen Lähi-idässä. Uskonnolliset voimat olivat ottaneet vallan Iranissa 1979, minkä jälkeen Yhdysvallat oli tukenut, ehkä yllyttänytkin, Saddamia hänen pitkässä sodassaan Irania vastaan. Sota sai myös uskonnollisia piirteitä.
Asettuminen Irania vastaan oli myös helppoa, koska šiialaiset muodostavat vain vajaan kymmenesosan maailman muslimeista. Näistä ajoista lähtien Yhdysvaltain Lähi-idän politiikan linja on uudestaan ollut sunni-islamin tukeminen, ennen kaikkea Irania, mutta myös Syyriaa ja Libanonin Hizbollahia vastaan.
Linjaus ei ole uusi. Se ilmeni esimerkiksi CIA:n ehdotuksessa toimiksi Syyriaa vastaan vuodelta 1983. Tässä paperissa, jonka salaus päättyi vasta joitakin vuosia sitten, Graham E. Fuller ehdottaa tuen antamista Irakille Syyriaa vastaan. Se tapahtuisi innostamalla Syyrian rajanaapureita Irakia, Israelia ja Turkkia uhkaamaan samanaikaisesti al-Assadin hallintoa sotilaallisesti.
Tilanne on tietenkin osittain muuttunut tuolta ajalta, mutta paljon on pysynyt samana. Turkin kohdalla Fullerin kuvaus on tuttua tutumpi: maata raivostuttaa Syyrian antama tuki Irakin kurdeille Turkin raja-alueilla ja turkkilaisille terroristeille, jotka iskevät Pohjois-Syyrian leireistään. Israelin pitäisi Fullerin mukaan lisätä jännitystä Libanonin ja Syyrian rajalla aloittamatta kuitenkaan varsinaista sotaa.
Vuonna 2007 muun muassa Vietnamin sotaa koskevista paljastuksistaan tunnettu Seymour Hersh julkaisi New Yorker -lehdessä perusteellisen selvityksen George W. Bushin hallinnon uudesta Lähi-idän politiikasta. Hallinto jakoi alueen toimijat ”reformisteihin” ja ”ekstremisteihin”, eli sunneihin ja šiioihin. Jälkimmäiselle puolelle kuuluivat Iran, Syyria ja Libanonin Hezbollah-liike.
Washingtonissa oltiin tietoisia siitä, että heidänkin puolellaan oli äärimmäisyysaineksia, mutta niitä rahoittava Saudi-Arabia oli luvannut valvoa ”keitä vastaan ne heittelevät pommejaan”.
Syyrian kohdalla tilanne jatkuu edelleen. ”Omien” puolelta löytyy – kasvavassa määrin – ”pomminheittäjiä”. Mahdollisesti Saudi-Arabia pyrkii seulomaan heitä. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuneen. Sen sijaan maa mielellään värväisi lisää pomminheittäjiä päävihollista, Irania vastaan.
Saudi-Arabian varakruununprinssi ja todellinen hallitsija Mohammed bin Salman on jo ehtinyt leimata iranilaiset ekstremisteiksi, jotka haluavat alistaa koko islamilaisen maailman ja vallata jopa pyhän Mekan. ”Emme tule odottamaan taistelua Saudi-Arabian alueella, vaan tulemme pitämään huolen, että se tapahtuu Iranin alueella”, hän sanoi laajalle levinneessä tv-haastattelussa.
Nyt hän saa tilaisuuden esittää näkemyksiään Donald Trumpille, joka aloittaa ensimmäisen valtiovierailukiertueensa juuri Riadista. Brittiläisen Independentin toimittaja Patrick Cockburn onkin leimannut Trumpin ja bin Salmanin maailman vaarallisimmiksi miehiksi. Bin Salman arvosteli Barack Obamaa siitä, ettei tämä saanut aikaan poliittista muutosta Syyriassa, mutta nyt hän pyrkii saamaan Trumpin mukaansa yritykseen muuttaa Irania.
Iran on kuitenkin muuttumassa omin voimin, perjantain presidentinvaalit voivat antaa osviittaa muutoksen suunnasta. Presidentti Hassan Rouhani pyrkii jatkamaan sovinnollista linjaansa, jossa ydinasekapasiteetin rajoittaminen on ollut keskiössä. Konservatiivit ovat lähinnä keskittyneet talousongelmiin, vaikka ne suurelta osin johtuvatkin Yhdysvaltain oikeiston johtamasta ydinasekapasiteettiin liittyvästä talousboikotista.
Presidentin yläpuolella on Iranissa ylin hengellinen johtaja. Ajatolla Ali Khamenei ei ole kovin näkyvästi puuttunut maalliseen politiikkaan. Hän on kuitenkin 77-vuotias – uskotaan, että jotkut ehdokkaat käyttävät näitä vaaleja parantaakseen mahdollisuuksiaan edetä ylimmäksi hengelliseksi johtajaksi. Iranin linja saattaa siis muuttua suuntaan tai toiseen, näistä vaaleista riippumatta.