Juha Seppälä: Paholaisen haarukka. WSOY 2008. 267 sivua.
”Me asetimme sijoitusinstrumentit itsemme ja elämän väliin”, sanoo varallisuudenhoitaja Lari Laine ja jatkaa: ”Joskus minusta tuntui että me olimme päästäisiä, jotka eivät elämänsä aikana ehtineet nukkua yhtään, joiden oli metsästettävä ja syötävä koko ajan. Muuten ne olisivat kuolleet, ja ne kuolivat silti.”
Juha Seppälän Paholaisen haarukka kertoo juuri meidän ajastamme. Lukiessa sen kuvauksia monimutkaisten sijoitustuotteiden kauppaamisesta on välillä vaikea uskoa, että romaani on kirjoitettu jo ennen finanssikriisin alkusyksyistä kärjistymistä.
Lari Laine on rehellinen huijari: hän myöntää, että varallisuudenhoitobisnes perustuu asiakkaiden huiputukseen.
Hän luettelee pankkinsa tarjoamia palveluja: ”täyden valtakirjan varainhoito rikkaille ja tyhmille, konsultoiva varainhoito puolihöpsöille rikkaille ja rahastovaihtoehto niille, jotka eivät hoksanneet että erilaiset hallinnointi- ynnä muut palkkiot söivät kaikissa tapauksissa rahastojen mahdollisen tuoton.”
Lari Laine kuitenkin puolustaa valitsemaansa tietä. Hänen mielestään älymystöksi luokiteltava kapitalismikriittinen kulttuuriväki on hampaatonta.
Todellinen älymystö on itse mukana talouselämässä tekemässä rahaa, Laine väittää pahoitellen kuitenkin sitä, että älykkäimmiltä puuttuu moraalia ja etiikkaa. Hänen elokuvaohjaaja-sisarensa Laura Laine kuuluu perinteiseen kanonisoituun älymystöön ja on veljensä mielestä vilpitön mutta tyhmä.
Sisarusten isä Lauri Laine on säntillistä elämää viettävä kelloseppä. Hänen kauttaan ajan olemus nousee yhdeksi romaanin teemaksi. Kellot mittaavat kaikille samaa aikaa, ja väärennetty Rolex samaa aikaa kuin aito. Silti ihmisten on vaikea löytää yhteisyyttä toistensa kanssa. Elämänjanat leikkaavat toisiaan vain satunnaisilla, joskus järjettömilläkin tavoilla.
Näin käy varsinkin romaanin kuvaamassa yhteiskunnassa – meidän yhteiskunnassamme, jota leimaa kasvava eriarvoisuus.
Syrjäytetyimpiin kuuluu Jumalan Kyyneleksi tatuointinsa perusteella nimetty mies, jonka elämänjana lopulta leikkaa Lauri Laineen elämänjanan kanssa kohtalokkaalla tavalla. Jumalan Kyynelestä on tullut pelottava harhailija, koska hänen elämästään on kadonnut toivo ja merkityksellisyyden kokemus. Parempiosaisillakin näistä asioista tuntuu olevan pulaa.
Paholaisen haarukka merkitsee optisen harhan synnyttävää piirroskuviota. Seppälän romaani tuo esiin tosimaailman optisia harhoja, kuten talouselämän paradokseja.
Eräänlainen optinen harha syntyy siitäkin, että romaanin varsinaiset tapahtumat ja Laura Laineen ohjaaman elokuvan tapahtumat limittyvät ja sekoittuvat. Henkilötkin ovat osittain samoja. Lukijan pää saattaa mennä pyörälle, mutta niin helposti muutenkin käy, kun tätä maailmaa yrittää ymmärtää.
Seppälän edellisten teosten tavoin romaanin ihmiskuva on varsin karu. Todellinen lämpö ja läheisyys ovat tiukassa, vaikka juuri sitä kaikki viime kädessä tavoittelevatkin. Kirjan kuvaaman maailman ankeus ja ilottomuus yhdistyneenä omintakeiseen rakenteeseen tekee siitä lukijalle vaativan. Jäntevä, huolellisesti hiottu ilmaisu kuitenkin kantaa, ja syventyminen tulee palkituksi. Kipeää se saattaa kyllä tehdä.
uutiskirje 
