Yhdysvaltain 1950-luku: uutta uljasta esikaupunki-elämää, TV-mainoksia, pakastevihanneksia ja ihmeshampoita, isänmaallisuutta sotasankaripresidenttien Harry S. Truman ja Dwight D. Eisenhower hengessä.
Ei pelkästään. Kaksi käännöskirjauutuutta sukeltaa sopeutumattomien ja väliinputoajien maailmaan.
Tuohtumuksen minäkertoja Marcus Messner varttuu itärannikolla: New Jerseyn työväenluokkaisissa, monikulttuurisissa ympyröissä. Ahkera Marcus on sukunsa ensimmäinen, joka havittelee akateemista koulutusta.
Tuohtumus on tarina siviilirohkeudesta ja valistusarvoista, joiden varaan USA aikoinaan perustettiin.
”(…) aivan arkisilla, satunnaisilla, jopa koomisilla päätöksillä on kaikkein suhteettomimmat seuraukset”, amerikanjuutalaisen kirjallisuuden ikiprovokaattori Philip Roth (s. 1933) tietää.
Marcuksen ylihuolehtiva košer-lihakauppiasisä pelkää poikansa antavan periksi biljardisalien ja amerikanrautojen houkutuksille, kenties hankkivan tippurin.
Törmäyskurssi kotona ajaa Marcuksen etsimään uutta opiskelupaikkaa. Sopiva college löytyy Ohiosta, Keskilännestä. Tai ”sopiva” ja ”sopiva”: perinteitään vaalivassa valkoisten, anglosaksisten protestanttien collegessa on 1200 oppilasta. Alle sata on juutalaisia. Mustia on kolme.
Roth karautti maailmanmaineeseen kirjallisuushistorian kenties tunnetuimmalla masturbaatiokuvauksella Portnoyn tauti (WSOY 1969, suom. Pentti Saarikoski).
Tuottelias kirjailija tuntuu lietsoneen itsensä 2000-luvulla kunnon lopunaikojen vimmaan. Viimeisimmät suomennokset, Jokamies (2007) ja Haamu poistuu (2008) peilaavat vanhenemista, seksuaalisen elinvoiman hiipumista ja muistin petollisuutta.
Nyt Roth on jälleen siellä, mistä aloitti: nuoren sopeutumattoman ikuisen jaakobinpainin, vapaudenkaipuun ja ympäristön painolastin kuvauksissa. Suomentaja Arto Schroderus välittää eri ikäkaudet luontevasti.
Tuohtumuksen Marcus rakastuu Olivia Huttoniin, ”(…) entiseen teinijuoppoon ja mielisairaalapotilaaseen, joka oli tehnyt partaveitsellä epäonnistuneen itsemurhayrityksen; eronneiden vanhempien tyttäreen ja kaiken kukkuraksi ei-juutalaiseen.”
Kampuksen moraalinvartijoilla ja Marcuksen vanhemmilla on kestämistä. Mutta Marcus ei ole kohdannut ketään mielialaansa 8 000 kertaa minuutissa vaihtavan, elämää nähneen ja kipeästi pettyneen boheemi-Olivian kaltaista.
Opinnoissaan epäonnistuvia työväen- ja alemman keskiluokan poikia odottaa komennus kiväärimieheksi Koreaan. Mielipiteissään ehdoton Marcus tulee vauhdittaneeksi omaa erottamistaan. Hän pitää dekaanin edessä filosofi Bertrand Russellin innoittaman, uskonnonvastaisen palopuheen.
Hullu rakkaus ja itseään etsivä poikkeusyksilö musertuvat tukahduttavaan sovinnaisuuteen. Mutta Tuohtumus on myös tarina siviilirohkeudesta ja valistusarvoista, joiden varaan USA aikoinaan perustettiin. Kriittinen kansalaiskeskustelu joutui 1950-luvun alussa senaattori Joseph McCarthyn homo- ja kommunistivainojen kiirastuleen.
Siskon ja veljen salainen side
Tuohtumus loppuu Koreaan. Jayne Anne Phillipsin (s. 1952) Kiuru ja Termiitti lähtee liikkeelle vuosina 1950–53 käydystä sodasta. Sen ensimmäinen kuukausi on yhtä loputonta yötä ja päivää, siviilien pakoa ja amerikkalaisten vetäytymistä. Korpraali Robert Leavitt, ihmisyytensä säilyttänyt nuori aviomies ja tuleva isä, johtaa pakolaisjoukon rautatietunnelin kyseenalaiseen suojaan. Hän on kahden tulen välissä: vastustamattomasti etenevien pohjoiskorealaisten ja liipaisinherkkien omien.
Yhdeksän vuotta myöhemmin länsi-virginialaisessa pikkukaupungissa jatketaan elämää. Leavittin poika, Termiitti, syntyi vaikeasti kehitysvammaisena. Pojasta huolehtii sisarpuoli, aikuisuuden kynnyksellä oleva sihteeriopistolainen Kiuru. He asuvat tätinsä, Nonnin luona. Äidin, yökerholaulaja Lolan elämä oli jo ennen miehensä kaatumista hurman, himon ja syyllisyyden syöksykierrettä.
Phillips jatkaa kuudennessa suomennetussa teoksessaan missiotaan: tavallisten amerikkalaisten arjen kuvaamista kokeellisella, tajuntaa syväluotaavalla tavalla. Suomentaja Kersti Juva on mukana pyrkimyksessä ”kielen sisään, sanojen taakse”.
Termiitti hahmottaa todellisuutta poikkeavalla tavalla. Hän kommunikoi matkimalla tiettyjä äänteitä, uppoaa radiosta tulvivan jazzin lumoihin tai ratapihalla matelevien junien kirskahduksiin.
Kiuru ja Termiitti on tajunnallisen tiheä, suggestiivinen kirja. Phillipsiä ei ole suotta verrattu William Faulkneriin. Perinteisen juoniromaanin ystävät saattavat turhautua kertojan ja aikatasojen vaihdellessa. Silti Phillips koko ajan kuorii auki kahta salaisuutta: mitä tapahtui Robertille saarretussa rautatietunnelissa – ja mitä Lolalle, joka päätyi luopumaan lapsistaan?
Raadollisen runollisia Korea-osuuksia lukiessa tulee mieleen, että kouraisevat sotakuvaukset tulevat nykyään naisten käsistä. Mainittakoon Anneli Kannon kansalaissotaromaani Veriruusut (Gummerus 2008).
Phillips ei peittele, että Kiuru ja Termiitti viittoo allegorisesti Irakiin. Lukuisissa konflikteissa on lopulta kyse yhdestä ja samasta: ”(…) ja hän näkee että sota ei lopu koskaan, kaikki on samaa sotaa vaikka osallistujat ja paikat vaihtuvat, sotaa joka uinuu vuosia tai kuukausia, purkautuu sitten, kohottaa liekehtivän päänsä ja näkee hallitusten vaihtuneen, maiseman muuttuneen, aseiden saaneen uuden muodon.”
Romaanin nykyhetkessä Länsi-Virginian pystyyn kuihtuvan Winfieldin poikien vaihtoehdot ovat rajatut: työpaikka bensa-asemalla, suopean collegen jalkapallojoukkue tai armeija. Rautatieasema on lakkautuslistalla, kylää evakuoidaan lähestyvän myrskyn alta.
Termiittiä kyräillään, lastensuojeluviranomaiset suunnittelevat hänen huostaanottoaan.
Vähäisempi kirjailija tekisi pyörätuolilla työnnetystä pojasta klassisen kiusatun, väärinymmärretyn maailmantuskan ruumiillistuman. Phillipsin tavoitteet ovat toisaalla. Hän kuvaa upeasti seksuaalisuuteensa heräävän Kiurun ja näkyjensä maailmassa asustavan Termiitin esikielellistä, salattua ymmärrystä. Naapurinpojat kanniskelevat Termiittiä. Elämän kolhimat ihmiset ovat – lahkolaisuuden ja alkoholismin ohella – kykeneviä solidaarisuuteen.
Korean sotaa käydään shamaanien sydänmailla, henget jäävät vaeltamaan tantereille. Tiettyinä avainhetkinä kuolevalla korpraalilla ja hänen pojallaan on mahdollisuus kommunikoida ”ajan ja ulottuvuuden kauhean kuilun” yli.
Pikkukaupungin hukuttaneen, raamatullisen vedenpaisumuksen jälkeen Termiitti, Kiuru ja tämän moottoripyöräilevä poikaystävä matkaavat jäniksinä tavarajunassa kohti Floridaa ja uutta alkua.
Philip Roth: Tuohtumus
Suomentanut Arto Schroderus, WSOY 2009Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti
Suomentanut Kersti Juva, Tammi 2009
uutiskirje 
