Vuotta 1918 muistellaan taiteen keinoin ympäri maata, mutta Tampereella erityisesti.
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat tekivät oman esityksensä Tampereen teatteriin, Olli Kortekankaan sisällissota-aiheinen, Tampereelle sijoittuva ooppera Veljeni vartija saa ensi-iltansa Tampere-talossa helmikuussa ja Museokeskus Vapriikissa avattiin juuri uudistettu Tampere 1918 -näyttely.
Viikko sitten kaupungin päänäyttämöillä sai ensi-iltansa kaksi näytelmää, joiden näkökulmat poikkeavat toisistaan.
Ajatus karkaa teatterista myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Syyriaan, Jemeniin ja pakolaisleireille.
Tampereen Teatteri kertoo teatteritalosta sisällissodan polttopisteessä, Tampereen Työväen Teatteri naiskaartilaisista, jotka hädin tuskin olivat naisia vielä. Molempien esitysten todistusvoima on vahva.
Räppäävät tyttökaartilaiset
Tampere oli vuonna 1918 naisten kaupunki. Asukkaista kolmasosa oli tehdastyöläisiä ja heistä yli puolet naisia.
Ja jos ei ollut työläisen asema muutenkaan häävi, oli työläistyttö se kaikista vähäisin. Kuten Anneli Kanto sen Veriruusut-romaanissaan kuvaa: Nainen on työläisen eli miehen vähäväkisempi muunnos.
Muun muassa tästä näkökulmasta on helppo ymmärtää naisten tarttuminen aseisiin. Heillä oli vain voitettavaa. Vähemmän yleviäkin motiiveja toki oli ja joku vain tempautui mukaan. Joka tapauksessa työläisnaisten voimin kaupunkiin perustettiin kolme naiskaartia.
Tytöt 1918 perustuu löyhästi Veriruusut-romaaniin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sirkku Peltola on muokannut siitä energisen musikaalin.
Yksilöt tarinoineen edustavat joukkoa ja tanssiteatteri Tsuumilla vahvistettu Työväen Teatterin ensemble toimii nimenomaan joukkona hienosti yhteen.
Eeva Kontun musiikki yhdistelee monenlaisia aineksia mahtipontisesta musikaalityylistä räppiin. Me ollaan halpoja likkoja Tampereelta ja housut on ase, tytöt räppäävät.
Punaista lankaa tähän päivään ja tämän päivän tyttöihin vedetään myös viimeisessä laulussa. Lavalle näyttelijöiden kanssa nousee Nuorisokuoro Sympaatin tytöt ja yhtyvät lauluun: ”Sadan vuoden päästä vielä leikkii Tampereella lapset puistoissaan”.
Esityksen vaikuttavin hetki koetaan kuitenkin heti alussa, kun päähenkilöt esittelevät itsensä. Kurkkuun nousee vaikeasti nieltävä pala. Nämä paremmasta haaveilevat tytötkö luodin ansaitsevia susinarttuja?
Tässä talossa tapettiin ihmisiä
Siinä missä Tytöissä mennään tunne edellä, Tampereen teatterin esitys nojaa enemmän tositarinoihin.
Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoitus pohjautuu historiallisiin faktoihin, kirjeisiin ja muistelmiin. Lyytikäisen apuna esityksen kehittelyssä on ollut historiantutkija Tuomas Hoppu.
1918 Teatteri taistelussa keskittyy itse
teatterirakennuksen tapahtumiin. Helmikuussa vuonna 1913 käyttöön vihitty teatteritalo muuttui sodan näyttämöksi vain viisi vuotta myöhemmin. Teatteri oli punakaartin hallussa maaliskuun alusta huhtikuun viidenteen päivään ja lopulta talossa myös taisteltiin.
Nämä paremmasta haaveilevat tytötkö luodin ansaitsevia susinarttuja?
Se toimi punakaartin tukikohtana, niin majoituspaikkana kuin muonavarastonakin. Teatterilla pyöritettiin myös ympäri vuorokauden toimivaa punaisten ruokalaa.
Näytelmän kohtaukset levittäytyvät ympäri teatteritaloa ja joka esityksessä 20 katsojaa pääsee näyttelijäryhmän mukana kiertämään teatteria ja osallistumaan kohtauksiin. Muu yleisö seuraa tapahtumia katsomossa.
Olin mukana tällä kierroksella. Ahtaita käytäviä, hätääntyneitä, väsyneitä ihmisiä, pientä tytärtään epätoivoisena etsivä äiti. Laukauksia, väkivaltaa, luodinreikiä seinissä. Viimeistään sillä hetkellä se lävisti tajunnan: tässä rakennuksessa on oikeasti tapettu ihmisiä. Suomalaiset toisia suomalaisia.
Ajatus karkaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Syyriaan, Jemeniin, Ukrainaan, Bangladeshin jättimäisille pakolaisleireille, juuri nyt lapsiaan etsiviin äiteihin.
Näytelmänä 1918 Teatteri taistelussa on epätasainen. Esityksen painavimmaksi anniksi nousee sodan järjettömyyden näyttäminen ja lähihistoriastamme muistuttaminen.
Se on niin painava anti, että tietyn luettelomaisuuden antaa katsomossa anteeksi.
Ettei unohdeta Emmaa, Ainoa…
Nämä nimet ja numerot Tytöt 1918 -näytelmän käsiohjelmassa pysäyttävät:
Pispalan naiskaartia johti 18-vuotias torpan tytär Emma Oksala, plutoonan päällikkönä toimi Aino Ritoniemi, 18. Tampereen kolmen naiskaartin johdossa olivat myös Hilma, 24, Hilja, 18, Verna, 21, Ida, 20, Hanna, 18, Elsa, 18 ja Sylvi, 19.
Hennalan vankileirillä ilman eri tuomioita joukkoteloitetuista 218 punaisesta naisesta nuorimmat olivat vasta 14-vuotiaita.
Ne punaiset naiset joiden elämä ei päättynyt, kantoivat tappion painoa pitkään, kansalaisluottamuksen ja eläkkeen menetyksenä, työnsaannin vaikeutena, häpeänä.
Vain viikkoa ennen Tyttöjen ensi-iltaa taiteen valtionosuusjärjestelmää uusiksi laittava työryhmä tiputti pommin. Se esittää TTT:n rahoituksen radikaalia leikkaamista. Työryhmää johtava Jaakko Kuusisto kommentoi Aamulehden haastattelussa, ettei tiedä, ”mitä työväenteatteri tänä päivänä tarkoittaa”.
No, se voisi tarkoittaa esimerkiksi tätä. Juuri tämän tarinan kertomista, tällä volyymillä, juuri nyt, juuri tällä näyttämöllä.
Ettei unohdettaisi.
Teatteri taistelussa 1918. Tampereen teatteri. Käsikirjoitus ja ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen. Kantaesitys 27.1. Viimeinen esitys Tampereen antautumisen vuosipäivänä 6. 4. 2018.
Tytöt 1918. Tampereen Työväen Teatteri. Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola Anneli Kannon Veriruusut-romaanin ja historian lähteiden pohjalta. Sävellys Eeva Kontu, laulujen sanat Heikki Salo, koreografia Marjo Kuusela. Kantaesitys 25.1.
uutiskirje 