Kapellimestarilupaus Kalle Kuusava ei peittele tyytyväisyyttään suoritukseensa Savonlinnan Oopperajuhlilla:
– Tämä on suuri kunnia sekä luottamuksen osoitus ja urani kannalta merkityksellistä. Ehdinkin jo toivoa salaa, että pääsisin joskus viisikymppisenä johtamaan Savonlinnan oopperaorkesteria, mutta sehän napsahti kohdalleni jo nyt.
Kuusava vitsailee ja korostaa, että Savonlinnan Oopperajuhlat on tunnettu ja tunnustettu festivaali maailmanlaajuisesti. Sen orkesteri ja kuoro ovat valioluokkaa. Hän rohkenee verrata Savonlinnan juhlia jopa Bayreuthin musiikkijuhliin.
Tekniset taidot suvereenisti hallitseva, tarkka Kalle Kuusava sai orkesterin tulkitsemaan Giacomo Puccinin musiikkia väkevän dramaattisesti ja pakahduttavan kauniisti.
Kapellimestarina lähinnä maailmalla ansioitunut Kuusava tuntee Madama Butterfly –oopperan hyvin. Kesällä 2014 hän toimi Savonlinnan Butterfly-esityksissä orkesterijohtajan assistenttina. Sitä ennen hän on perehtynyt oopperan partituuriin soittaessaan sitä lukuisia kertoja laulajien harjoituspianistina.
Italialainen Puccini oli mieltynyt oopperoissaan kaukaisten maiden kulttuureihin kuvatessaan ihmiskohtaloita. Butterflyn kauniissa musiikissa kuultaa idän eksotiikka, jota korostetaan muun muassa harvinaisilla lyömäsoittimilla.
– Se on ihanan tunnekylläinen ja ooppera kaikessa melankolisuudessaan, Puccinin oopperoista mielestäni paras. Musiikki on itämaisen värikylläistä kauneudessaan ja draama toimii hyvin vailla turhia koukeroita. Savonlinnan esitys on hienosti ohjattu, kaunis ja koskettava.
Öykkäreitä ja häntäheikkejä
Traaginen Madama Butterfly kuvaa 1800-luvun japanilaisen geishatytön ja amerikkalaisen meriupseerin epäsuhtaista rakkaustarinaa. Se on rankka kuvaus siirtomaaherruuden suomasta vallasta, länsimaisesta itsekkyydestä ja hyväksikäytöstä. Se on myös surumielinen tarina geishatytön rakkauden huumasta ja pettymyksistä.
Mutta, mitä sanottavaa tällä oopperalla meidän ajassamme on?
– No huh! Tällaisiahan nuo oopperajuonet usein ovat. Irstas mies menee nuoren mimmin kanssa naimisiin päästäkseen lempimään ja jättää hänet sitten törkeästi.
Nykyinen spekulaatio kulttuurisesta omimisesta on mielestäni tämän oopperan ja ylipäätään oopperataiteen kontekstissa liioiteltua ja turhaa. Jokainen ooppera on aikansa tuote, ja niitä tulee tarkastella sen mukaisesti. Kuusava ei oikein innostu oopperoiden modernisoinnista, varsinkaan silloin, jos uhkana on teosten tuhoaminen.
– Totta kai oopperantekijöiden ja katsojien täytyy tiedostaa myös teosten yhteiskunnallinen ja kulttuurinen viitekehys. On hyvä, että asioista keskustellaan, mutta oopperataidetta tulee lähinnä tarkastella suhteessa niiden säveltämisen ja librettojen ajankohtaan. Jos taidetta tarkastellaan liian ryppyotsaisesti suhteessa aikamme arvoihin ja käytäntöihin, kohta ei voida esittää mitään.
– Eihän vaikkapa häntäheikkinä tunnetun Mozartin musiikkia voitaisi esittää lainkaan. Öykkärinä tunnetun Beethovenin musiikista puhumattakaan, Kuusava heittää viitaten muun muassa #metoo-kampanjaan.
Rakkaus oopperaan syntyi pikkupoikana
Kaikki alkoi siitä, kun lahtelaisen Kuusavan äiti osti pojannulikalle lahjaksi lipun Kansallisoopperan esitykseen. Se lippu tiesi paikkansa. Konserttimusiikkiin jo pikkupoikana mieltyneelle Kuusavalle Wagnerin ooppera oli suuri elämys, eikä siltä tieltä ollut paluuta. Jo aikaisemmin hän haaveili kapellimestarin urasta.
– Kuuntelin jo pikkupoikana paljon orkesterimusiikin levytyksiä. Sinfoniaorkesterin esittämä musiikki on niin monisävyistä ja mukaansatempaavaa, että halusin kuunnella ja oppia tuntemaan sitä enemmän ja enemmän ja jossain vaiheessa edetä kapellimestariksi.
Kuusava aloitti opiskelunsa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja jatkoi solistisella osastolla pääaineenaan piano. Oopperan kylkeen hän pääsi työskennellessään laulajien pianistina ja päästyään Oslon kuninkaallisen oopperan harjoituspianistiksi. Siellä hän jatkoi opintojaan Musiikkikorkeakoulun kapellimestariluokalla. Onnenkantamoinen oli, että kannustava ja märkäkorvalle läheiseksi tullut, Jukka-Pekka Saraste vieraili siellä professorina.
– Opiskelijoita oli vain vähän, joten saimme hyvää opetusta. Vaikka toisaalta, eihän tätä työtä, luovuutta voi opettaa. Taito tulee oivalluksen ja tekemisen kautta. Kaikeksi onnekseni pääsin Sarasteen assistentiksi, mikä merkitsi etenemistä omalla uralla. Hän ja Hannu Lintu ovat tärkeitä tutoreitani ja ystäviäni, joilta voi aina kysyä neuvoja.
”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan”
Sympaattisen ja vaatimattoman oloisen Kuusavan kyvyistä ei juurikaan ole metelöity Suomessa, eikä hän ole johtanut oopperaa täällä aikaisemmin. Siihen hän toteaa tyynesti, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Kuusava voitti kansainvälisen kapellimestarikilpailun Oslossa 2013. Se oli hyvä ponnahduslauta alalla. Sittemmin hän on toiminut orkesterinjohtajana muun muassa Norjan kansallisoopperassa, Pietarin Mariinski-teatterissa, Zürichissä ja Wienissä.
Lähitulevaisuudessa hän johtaa muun muassa Saigonissa, Istanbulissa, Moskovassa ja Monte Carlossa. Suomen Kansallisoopperassa hän johtaa syksyllä ensi-iltansa saavan Iiro Rantalan ja Minna Lindgrenin koomisen pienoisoopperan Pikaparantola.
– Siitä vasta hauska tuleekin, kun tekijöinä ovat tuollaiset veijarit, Kuusava hekottaa.
Mitä ooppera parhaimmillaan voi antaa?
– Voi, vaikka mitä! Hyvän esityksen myötä voi halutessaan paeta todellisuutta. Ooppera voi myös avata uusia näkökulmia ajatteluun ja tunne-elämään kuten hyvä taide ylipäätään. Eipä silti kyllähän ooppera voi olla tosi tylsääkin kuultavaa, eikä sen tarvitsekaan kaikkia miellyttää, Kuusava täräyttää ja lähtee Puruvedelle kalaan.
– On tietysti kiusallista, että ooppera taidemuotona on niin kallista tuottaa, mutta sen saamia valtiontukia ja hintaa pitäisi suhteuttaa moniin muihin menoeriin. Niiden rinnalla oopperan kalleus ja puheet eliittitaiteesta kyseenalaistuvat kummasti, hän vielä huikkaa.
Madama Butterfly, esitykset Savonlinnan Oopperajuhlilla: 21.7. & 26.7.2018. Ensi-ilta oli 9.7.
uutiskirje 
