Syyrian sota on aiheuttanut maail-man suurimman pakolaiskriisin. Seitsemän vuotta kestäneen konfliktin seurauksena lähes 12 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan, kuusi miljoonaa maan rajojen sisäpuolelle ja loput ulkomaille.
Euroopasta turvapaikkaa on hakenut miljoona. Valtaosa Syyrian pakolaisista on päätynyt naapurimaihin Turkkiin, Libanoniin ja Jordaniaan. Yksin Libanonissa heitä oleskelee noin miljoona. Jordaniassa rekisteröityjä Syyrian pakolaisia on 660 000, mutta useat maassa toimivat järjestöt arvioivat luvun todellisuudessa lähentelevän miljoonaa.
Eurooppa on sulkenut rajansa, ja Lähi-idän maat yrittävät yksin selvitä valtavasta pakolaismäärästä.
Räjähdysmäisesti kasvanut asukasmäärä on pistänyt vastaanottavat yhteisöt Jordaniassa ja Libanonissa koville. Resursseista, kuten sähköstä ja vedestä on pulaa, ja jätemäärät ovat kasvaneet siinä missä väestökin. Maiden infrastruktuuri ja palvelut eivät pysty vastaamaan kasvaneisiin tarpeisiin. Kansainvälinen yhteisö on osallistunut kustannuksiin, mutta ei riittävästi.
Saastunut Libanon
Pinta-alaltaan pieni Libanon kärsi resurssipulasta jo ennen Syyrian sotaa. Maan omat sisäiset konfliktit ja poliittiset kriisit ovat aiheuttaneet sen, että heikot jäte- ja vesihuollon sekä sähköntuotannon palvelut ovat kurjistuneet entisestään, kertoo vesisektoriin erikoistunut neuvonantaja Suzy Hoayek Libanonin ympäristöministeriöstä.
– Emme pysty riittävästi hyödyntämään vesivarantoja, joita meillä on. Olemme tulleet siihen pisteeseen, että pohjavettä on kulunut paljon, eikä se uusiudu riittävällä tahdilla, Hoayek sanoo.
– Ja kun nyt resursseja on käyttämässä miljoona ihmistä lisää, tilanne on muuttunut kestämättömäksi.
Toinen suuri ongelma on veden saastuminen. Vain 60 prosenttia Libanonista on kytketty jätevesiverkkoon. Iso osa siitä taas ei ole kytköksissä käsittelylaitokseen, vaan jätevedet valutetaan suoraan mereen ja jokiin. Jätevedenpuhdistamoita on maassa muutama, mutta niidenkin toiminnassa on Hoayekin mukaan puutteita.
Myös Libanonin ilmanlaatu on huono. Suurimpia saastuttajia ovat maan huonokuntoiset voimalaitokset, jotka käyttävät dieseliä ja öljyä sähkön tuottamiseen. Näiden kahdeksan laitoksen tuottama sähkö ei riitä, ja asukkaat joutuvat paikkaamaan sähkövajausta yksityisillä generaattoreilla.
– Generaattoreita on todella paljon, ja ne aiheuttavat isoja terveysongelmia. On kuin asuisimme valtavalla kaatopaikalla.
Lähi-itä on jätetty yksin selviytymään kriisistä.
Vuonna 2010 ministeriö alkoi laatia strategioita ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, mutta rahaa niiden toteuttamiseen ei ollut riittävästi. Nyt Syyrian kriisi on hidastanut prosessia entisestään.
– Libanonin valtio on laskenut, että rahaa kriisin vaikutusten paikkaamiseen on kulunut tähän mennessä yli 18 miljardia dollaria. Saamamme tuki ei riitä kattamaan tarpeita, Hoyaek sanoo.
– Kansainväliset organisaatiot päinvastoin pienentävät tukia joka vuosi.
Kaupunki hukkuu jätteisiin
Havainnollinen esimerkki pakolaiskriisin vaikutuksista löytyy Bekaan laaksosta. Ghazehin pikkukaupungissa Syyrian rajan tuntumassa oli ennen sotaa 6 500 asukasta. Viime vuosina kaupungin väkiluku on paisunut yli viisinkertaiseksi. Pormestari Mohamad Hussein al Majzoub arvioi, että asukkaita olisi nyt jopa 35 000. Väkiluvun myötä on kasvanut myös jätteen määrä.
– Ennen syntyi kiinteää jätettä kaupungissamme 800 kiloa päivässä. Tänä päivänä luku on 33 000 kiloa. Me emme pysty huolehtimaan sellaisesta määrästä, al Majzoub sanoo.
Jätteiden lisäksi vesi ja sähkö aiheuttavat huolta Ghazehissa. Viemäriverkosto ei pysty vastaanottamaan viisinkertaisen ihmismäärän tuottamaa jätevettä, joten ne päätyvät saastuttamaan maaperää ja pohjavettä. Aiemmin sähkö ja vesi riittivät kattamaan pikkukaupungin tarpeet. Nyt niistä on pulaa. Selvitäkseen tilanteesta kaupunki joutuu turvautumaan lainarahaan. Lisäksi apua on saatu järjestöiltä.
Al Majzoub kertoo, että muun muassa Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto USAID suunnittelee vesivaraston ja voimalaitoksen rakentamista alueelle. Sähkövajausta paikkaamaan YK:n kehitysohjelma UNDP on pystyttänyt Ghazehiin aurinkoenergialla toimivat katuvalot. Samainen taho on hiljattain rakennuttanut kaupungin laidalle uuden kaatopaikan.
– Aikaisemmin täällä lojui kuolleita eläimenruhoja ympäriinsä, rotat juoksentelivat ja jätevettä oli kaikkialla. Ihmiset polttivat jätteitä taivasalla ja savu aiheutti haittoja asukkaille, kertoo UNDP:n projektikoordinaattori Mahmud Taleb.
Noin puolet Ghazehiin asettuneista syyrialaisista asuu hökkelikylissä kaupungin laidalla, juuri uuden kaatopaikan kyljessä.
Taleb sanoo, että kaatopaikan ansiosta pahimmat hajut ja nesteet saadaan kerättyä talteen. UNDP on rakentanut kaatopaikalle myös vartiointijärjestelmän, jotta jätteiden asianmukaista hävittämistä voidaan valvoa. Lisäksi alueella järjestettiin laaja tiedotuskampanja, jotta asukkaat voisivat minimoida tuottamansa jätteen määrän.
Pakolaisleirien jätehuollon ja WASH-rakenteiden (vesi, sanitaatio ja hygienia) suhteen Libanonissa ongelmia aiheuttaa myös se, että pysyviä järjestelmiä ei saa rakentaa.
– Valtio on kieltänyt muun muassa kiinteän jäte- ja vesihuollon infrastruktuurin rakentamisen leireille. Taustalla on pelko siitä, että pakolaiset jäisivät maahan pysyvästi, Taleb sanoo.
Kuiva Jordania
Libanonin naapurimaa Jordaniassa tilanne ei ole paljon valoisampi. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Jordanialla on ongelmia veden suhteen, sillä maa sijaitsee aavikolla.
Aikaisemmin Jordania pumppasi vettä Syyrian puolelta, mutta sodan myötä se mahdollisuus on menetetty. Lisäksi Jordaniaan saapuneet 660 000 rekisteröityä Syyrian pakolaista kuormittavat resursseja, kuten vettä ja sähköä, huomattavasti aikaisempaa enemmän.
Eikä kyse ole pelkästään syyrialaisista. Maassa on vanhoja ja uusia tulijoita muun muassa Palestiinasta, Irakista ja Jemenistä. Virallisen arvion mukaan maassa asuu 3 miljoonaa ulkomaalaista, 6,5 miljoonan jordanialaisen lisäksi.
Jordanian ympäristöministeriön kansainvälisten yhteistyöhankkeiden johtaja Mohamad Afana kertoo, että Jordania pumppaa pohjavettä puolet nopeammin kuin se ehtii uusiutua. Hän arvioi, että sitä tulee riittämään enimmillään kymmeneksi vuodeksi, ja jo viiden vuoden kuluttua vesipula tulee rasittamaan maata rankasti.
– Syyrian kriisi on sysännyt meidät siihen pisteeseen, että Jordaniasta on tullut maailman kuivin maa. Tilanne on mahdoton, Afana sanoo.
Jordanialla on parantamisen varaa myös jäteveden käsittelyssä. Siitä 75 prosenttia käsitellään, mutta suurin huoli on teollisuuden tuottama jätevesi. Siitä 60 prosenttia syntyy alueilla, joilla ei ole jätevedenpuhdistamoa.
– Arvioimme, että 2 500 kuutiometriä teollisuuden tuottamaa jätevettä päättyy Zarqa-jokeen joka päivä. Se on valtava määrä.
Lähi-itä on jätetty yksin selviytymään kriisistä.
Yksi suurista ympäristöhuolista on Kuolleenmeren kuivuminen. Sen pinta laskee tällä hetkellä metrin vuodessa, ja Afanan mukaan vuoteen 2025 mennessä se kuivuu olemattomiin, mikäli asialle ei tehdä jotakin. Erilaisia suunnitelmia, muun muassa kanaalin rakentaminen Punaisesta merestä Kuolleeseenmereen, on esitetty, mutta yhtään pelastushanketta ei ole vielä ryhdytty toteuttamaan.
Kaikin tavoin kallis kriisi
Vesikriisin syventämisen lisäksi syyrialaisten joukkopako Jordanian puolelle on aiheuttanut sen, että maassa syntyy 30 prosenttia aikaisempaa enemmän kiinteää jätettä. Kunnollista jätteiden lajittelujärjestelmää ei ole, joten jätteistä suurin osa päätyy kaatopaikoille. Jäteongelmaan on kuitenkin tiedossa parannus, kertoo Afana.
– Hanke on jo aloitettu. Jordania aikoo panostaa tulevaisuudessa jätteen muuttamiseen energiaksi. Se tulee vähentämään kiinteän jätteen määrää 80 prosentilla.
Afanan mukaan Syyrian kriisi maksaa Jordanialle vuosittain 2,6 miljardia dollaria. Siitä hieman yli kolmasosa on katettu kansainvälisen yhteisön tuella. Useat järjestöt ja organisaatiot pyrkivät yhteistyössä Jordanian valtion kanssa ratkomaan Syyrian kriisin seurauksia maassa.
– Tähän mennessä harva lahjoittajista on kuitenkaan kiinnittänyt riittävästi huomiota kriisin aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin, Afana sanoo.
– Ennen sotaa Syyria oli mahtava maa teollisuuden ja maatalouden saralla. Sikäli minusta ei ole ollenkaan huono, että heitä on niin paljon täällä, Afana sanoo.
– Ympäristön kannalta siinä ei kuitenkaan ole mitään hyvää. Eikä kukaan vielä tiedä, kuinka suuria ympäristövaikutukset lopulta tulevat olemaan.
[digilehti pvm=20180727 sivu=2]
uutiskirje 
