Myyttien murtajat Maryan Abdulkarim ja Eveliina Talvitie

Maryan Abdulkarim ja Eveliina Talvitie tarttuivat feminismistä esitettyihin väitteisiin ja purkivat ne puhumalla palasiksi.

Lopputuloksena ei ole lytättyjä miehiä eikä savuavia raunioita tai rintaliivejä vaan selkeä ja hauska esitys siitä, mitä feminismi vuonna 2018 on, ja myös siitä, mitä se ei ole.

Noin 10 myyttiä feminismistä -kirjan rakenne perustuu dialogiin ja lukijat kutsutaan mukaan ”myyttikesteihin”.

Jokaisen luvun alussa esitellään antifeministinen väite, myytti. Sellainen kuten ”feministit vihaavat miehiä” , ”feminismi tappaa ilon elämästä” ja ”feminismi on turhaa, koska Suomi on tasa-arvoinen maa”, ja sitten Abdulkarim ja Talvitie keskustellen palastelevat sen osiin.

Vaikkapa tämä miesten vihaaminen. Kirjoittajat sanovat ymmärtävänsä, mistä myytti kumpuaa. Ensimmäisen aallon feministit joutuivat todella taistelemaan, jotta naiset saisivat sellaiset ihmisoikeudet, jotka miehillä vain sukupuolensa perusteella oli.

Vielä alle sata vuotta sitten oma aviomies saattoi esimerkiksi toimittaa vaimonsa mielisairaalaan, koska piti tämän ajatuksia liian radikaaleina. Ja avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin Suomessa vasta vuonna 1994.

Abdulkarim kuitenkin muistuttaa, että siinäkin sodassa vihollinen oli sama kuin tänään: sortavat rakenteet. Myytti miehiä vihaavasta liikkeestä on ansa, joka saa keskustelun pysymään miehissä.

Feministejä, silloinkin kun edustavat eri sukupolvia, sukupuolia ja suuntauksia, yhdistää Talvitien mukaan ennen kaikkea päämäärä: ”Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen maailma, jossa ei sorto juhli”.

”Jospahan tulisi, jospahan tulisi toinen Kristus raikkaamaan maailmaan taas. Ja tällä kertaa se saisi olla nainen.”

(Minna Canth: Kirjeitä vuosilta 1860  – 1897)

Tekstiä elävöittävät kirjallisuuslainat Edith Södergranista L.Onervaan ja Kaari Utriosta Sofi Oksaseen. Osan toivoisi jo vanhentuneen, mutta yllättävän samanlaisista asioista vaikkapa Canth on aikalaisten kanssa keskustellut, kuin me tämän ajan feministit.

Myös itse keskustelussa vilahtelee nimiä: tutkijoita, kirjoittajia, ajattelijoita, aktivisteja, esikuvia. Historialliset ja konkreettiset esimerkit luovat keskustelun jämäkän perustan ja laajentaa perspektiiviä.

Mukana on myös ajankohtaisia ilmiöitä, kuten #metoo -kampanja.

Lukuihin on koottu hyviä ja rautalankamallisia ”suomennoksia” termeistä ja käsitteistä kuten intersektionaalisuus, rodullistaminen ja rakenteet.

Lopun kirjallisuuslista innoittaa etsimään lisää tietoa ja oivalluksia.

Feministejä ei yhdistä viha vaan päämäärä: Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen maailma, jossa ei sorto juhli.

”Kerran luulin kuulleeni feministiystäväni nauravan. Erehdyin.”

Abdulkarimin ja Talvitien kirja on helppolukuinen ja tiukan asiasisältönsä ohella viihdyttävä. Sitä voi ilolla suositella myös nuoremmille lukijoille jonkinlaiseksi nykyfeminismin käsikirjaksi.

Teos on vähän kuin kansien väliin kirjattu radion keskusteluohjelma. Kahden erilaisen feministin ääni kuuluu, ja äänet täydentävät toisiaan.

Erilaisista näkökulmistaan huolimatta kirjoittajat ovat kaikessa varsin samanmielisiä. Ehkä olisin kaivannut hieman enemmän särmää ja toisen ajatusten haastamista.

Radio-ohjelmaa tai podcastia odotellessa. Kuuntelisin!

Minulle kirjan ytimeksi muodostuu muistutus siitä, että feminismi on ollut ja on yhä kirjaimellisesti vallankumouksellinen aate.

Ja valtarakenteiden purkaminen tai ylipäänsä niistä puhuminen herättää pelkoa, vastustusta ja pilkkaa. Tekijät myöntävät ettei ole helppoa olla feministi, myöskään siksi, että omaa ajatteluaan joutuu haastamaan jatkuvasti. Mutta: ”Kuka nyt helppoa haluaa, kun voi saada haastavaa.”

Kirjan ote on silti optimistinen, ja se kannustaa keskusteluun ja toimintaan. Se muistuttaa rakenteiden olevan ihmisten luomia ja ylläpitämiä.

”Ne ovat kuitenkin muutettavissa, niihin pystyy vaikuttamaan ja pitääkin.”

Maryan Abdulkarim ja Eveliina Talvitie: Noin 10 myyttiä feminismistä. 177 sivua. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2018.