Englantilaisessa sotadraamassa ja takaa-ajojännärissä ’71 (2014) tarina kulkee iskevästi, asetelmaan kuuluu olennaisena osana ajatuksellisesti haastavan temaattisen verkoston kehittely. ’71 on komea pitkän elokuvan debyytti ohjaaja Yann Demangelta.
Leffasta alkaa muotoutua tiukkapotkuinen tehopakkaus jo alkuminuuteilla. Armeijan urheilusalilla käytävässä nyrkkeilymatsissa on väkevää poltetta ennen muuta ottelijoita huudoillaan piiskaavan valmentajan toimesta. Pian tämän jälkeen nostaa profiiliaan erinomaiseksi osoittautuva musiikkiraita.
Rumpu- ja lyömäsoitinpainotteinen musiikki sopii näihin kehiin yhtä luontevasti kuin luoti ilmiantajan päähän. Vertaus voi kuulostaa mauttomalta, mutta kuvastaa hyvin tarinaan hahmottuvaa pelin henkeä.
Poliittinen ja yksilöllinen taso yhdistyvät näppärästi.
On vuosi 1971, tapahtumapaikkana on Pohjois-Irlannin Belfast, joka kuvataan melkoiseksi sotatantereeksi. Osapuolijaon tekee alaisilleen kuin myös lähihistoriaa tuntemattomalle katsojalle selväksi brittikapteeni (Sean Harris).
Poliittinen ja yksilöllinen taso yhdistyvät näppärästi, kun painopiste on päähenkilön, englantilaisen rivisotilaan Gary Hookin (Jack O’Connell) vaiheissa dramaattisen operaation jälkimainingeissa. Nuoren britin pakomatka pikkukujien labyrintissa kiihtyy ikimuistoiseksi kujanjuoksuksi.
’71 toimii aiheensa puolesta myös yleisemmällä tasolla. Siviilit sodan jaloissa ovat väistämätöntä rekvisiittaa, vastaavasti pikkupojat barrikadeilla ja etenkin vielä lapsen kirjoissa kulkeva ”sotilaskomentaja” ovat henkilökaartin väriläiskiä.
Kiintoisa on myös aspekti, mitä tulee salaiseen kanssakäymiseen vihollisosapuolten johtohahmojen kesken.
Kino: ’71. Teema Fem perjantaina 7.9. klo 21.00. Areena.
uutiskirje 
