Työmarkkinapolitiikassa on paljon tapahtunut 2000-luvulla, ja sellaistakin, mikä on heikentänyt työmarkkinajärjestöjen vaikutusvaltaa. Etenkin nykyisen hallituksen aikana on nähty yhä vahvempia merkkejä sopimusyhteiskunnan rapautumisesta ja työmarkkinajärjestöjen roolin kaventamisesta.
Kansan Uutisten entinen työmarkkinatoimittaja Risto Korhonen kuvaa STTK:ta ja etenkin Akavaa monipuolisemmin SAK:n ja sen jäsenjärjestöjen toimintaa.
Lukijalle avautuu työmarkkinoiden pelikenttä, jossa keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava kilpailevat keskenään siitä, missä tekevät tarvittaessa yhteistyötä. Kilpailu ulottuu liittotasolle.
Neuvottelupöydissä on kyettävä sopimaan, vaikka se saattaa olla tuskallista.
Ay-liikkeen ja työnantajajärjestöjen vastakkainasettelu ei ole niin mustavalkoista miltä se näyttää. Neuvottelupöydissä on kyettävä sopimaan, vaikka se saattaa olla tuskallista.
Monista työmarkkinapolitiikan koukeroista voi todeta: tämä on jo nähty. Keskustan julkistaman ja Suomen Yrittäjien tukeman työreformin tavoitteena vuoden 1999 eduskuntavaaleissa oli haastaa koko työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä.
Matti Vanhasen johdolla kirjoitetussa työreformissa olisi puututtu muun muassa lomiin, lomarahoihin, pekkaspäiviin sekä yli- ja sunnuntaityökorvauksiin. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on toteuttanut työreformin pääministerinä vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen.
Uutta ei ole myöskään paikallinen sopiminen eikä yleissitovuuden heikentäminen. Vaatimukset työelämän pelisääntöjen heikentämisestä ovat nousseet aina, kun valtaan on pyrkinyt tai vallassa on ollut oikeistohallitus.
Ay-liike tekee yhteistyötä myös oikeistohallituksen kanssa, mutta vaikutusmahdollisuudet kaventuvat. Taistelu kolmikantaisesta sopimusjärjestelmästä on ollut Sipilän hallituksen aikana erityisen kovaa.
Kirjan nimessä viittaus tulopolitiikan nousuun ja tuhoon saattaa olla ainakin tuhon osalta vielä ennenaikaista, vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto EK on muuttanut sääntönsä. Se ei ole tulopoliittisissa ratkaisuissa neuvotteluosapuoli. Sääntömuutoksen jälkeen kuitenkin tehtiin kiky-sopimus.
Solidaarinen palkkapolitiikka näyttää tulleen tiensä päähän. Korhonen viittaa useissa yhteyksissä, miten työnantajat ovat nähneet palkkatasa-arvon toteuttamisen liian kalliiksi. Jo kymmenkunta vuotta sitten miesten ja naisten palkkaerojen tasoittaminen on nähty haaveena.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomus vaati Sari Sairaanhoitajalle 500 euron palkankorotusta. Työmarkkinoilla ei katsottu hyvällä poliitikkojen sekaantumista palkkapolitiikkaan.
Kokoomus teki ison karhunpalveluksen tehyläisille. Sairaanhoitajien palkankorotuksilla syyllistettiin hoiva-alaa pitkään. Palkankorotukset osuivat finanssikriisin alle, ja hoitoalaa on syyllistetty jopa kilpailukyvyn syömisestä.
Risto Korhosen kirjalla on oma markkinarakonsa. Hän on kerännyt keskeiset työmarkkinatapahtumat yksien kansien väliin. Hän on haastatellut lähes 20 keskeistä ammattijärjestöissä ja työnantajajärjestöissä toiminutta vaikuttajaa.
Kirja avaa jonkin verran myös työmarkkinoilla toimineiden persoonallisuutta ja keskinäisiä välejä. Ne voivat olla herkullista luettavaa niille, jotka ovat toimineet työmarkkinakentän liepeillä.
Risto Korhonen: Etelärannan mahtivuodet. Tulopolitiikan nousu ja tuho 2000-luvulla. Into 2018. 216 sivua.
uutiskirje 
