”Univelkaisina ja burnoutin karrelle polttamina hoitajat odottivat potilasvirran ehtymistä. He sättivät itseään siitä tunnollisuudesta, että olivat tehneet kaikkensa senkin jälkeen, kun Kusiainen Oy:n liiketoimintajohtaja oli ilmoittanut yksikön lopettamisesta ja koko henkilökunnan irtisanomisesta.”
”He olivat aamulla saaneet sähköpostiin Kusiaisen pääkonttorista irtisanomisilmoitukset. Hoitajat ymmärsivät, että heidän kutsumustaan oli käytetty törkeästi ja säälimättömästi hyväksi. Työpaikka oli menetetty ja osakkeenomistajia irtisanottujen hoitajien tai potilaiden kohtalo ei kiinnostanut. Terveydenhoidon ammattilaisina he olivat hävinneet katkerassa sote-operaatiossa rahalle ja vallalle. Paha oli saanut taas palkkansa ja hyville tarjoiltiin vain ruumiinlämpöistä kättä. Sekä kylmät potkut persauksiin. Se oli heidän palkintonsa tehdystä uurastuksesta ja vastuunkantamisesta. Hoitajilla oli nyt vain yksi haave: päästä vihdoinkin lepoon ja rauhaan.”
Tämäntapainen lopun alku vallitsee Otsokummun terveysasemalla keväällä 2019 Vieno Linnan (työryhmä) tuoreessa soteromaanissa, eli sairaassa kertomuksessa Tuntematon sotelas.
Toista vuotta ovat urhoolliset yksityisen terveysaseman osaston hoitajat taistelleet terveysbisnessijoittajien voittojen maksimoinnin puolesta. Hoitoetiikasta tinkimättä he ovat työskennelleet alipalkattuina, uupumatta, lomia pitämättä ja vaivojaan säästämättä.
Sote-uudistus on kuitenkin kääntänyt hoitoalan perusasetelman päälaelleen. Hoitajan kutsumusammatti on muuttunut asepalveluksen kaltaiseksi pakoksi, byrokraattisten käskyjen ja ohjeistusten noudattamiseksi, piilosulkeisiksi sekä jatkuvassa hälytystilassa olemiseksi.
Veronmaksajille Suomen omistavan luokan ajamasta soteuudistuksesta on tullut kuin käänteinen veripalvelu. Se ei anna verta vaan imee sitä viimeiseen pisaraan. Soteuudistus teki terveydenhuollosta sairaudentuotantoa ja yksityisti yhteiskunnan perustehtävästä tuottoisimmat osat.
Verovaroin luotuja resursseja rakennuksineen ja osaamisineen siirretään businessmiesten haltuun. Suomalaiset oligarkit kihisevät optio-orgioissaan kiimavana suupielestä roikkuen ja odottavat pääsevänsä ostamaan nyt vielä valtio-omisteiset maat, metsät, pohjavedet, kallioperän mineraalit, tiet, rautatiet, postilaitoksen, viinakaupan, yliopistolaitoksen ja ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon.
Romaanihenkilöt ovat vaihtuneet Väinö Linnan Tuntemattoman jermuista naispuolisiksi kipusiskoiksi. Rokan Antista on tullut vuokrafirman sairaanhoitaja Akan Rontti, vänrikki Koskelasta ylisairaanhoitaja Vilma Koskelo, Riitaojasta työuupunut sairaanhoitaja Riitta Oja, alikersantti Hietasesta sairaanhoitaja Ulla Santanen, Rahikaisesta sairaanhoitaja Helena Rahinainen, Honkajoesta keikkasairaanhoitaja Minna Mäntyvirta.
Sote-hoitajan iltarukouksessa Mäntyvirta toivoo Luojalta, että tämä kohdentaisi talousrikoksia tutkiville poliiseille voimia ja kärsivällisyyttä jäljittää niitä euroja, joita terveydenhuollon suurfirmat ovat veroparatiiseihin piilottaneet:
”Jos Sinulla on resursseja, mielenkiintoa ja hyvää tahtoa, niin pidä silmällä näitä meidän poliitikkojamme, etteivät ne nyt enää menisi rahamiesten retkuun ja kauppaisi pilkkahintaan loppujakin näistä hyvinvointivaltion rippeistä. Totisesti!”
Liikekannallepano
Kusiainen, Erheystalo, Pihtarilinna, Ottendo ja Kusperi pallottelevat terveyskeskusten omistuksia. Hoitajien liikekannallepano tapahtuu kunnilta yksityisille suoritettavan liikkeenluovutusoperaation jälkeen.
Tarina alkaa Liikalatvan kunnan terveyskeskuksesta. Henkilökunta hyörii arkisten työtehtäviensä parissa, kun ylilääkäri kutsuu iltapäivällä palaveriin tunnin varoajalla kaksi henkilökunnan esinaista. Palaveriin saapuu 60-vuotias terveyskeskuksen ylilääkäri Kirsi Tuohi. Hän kolauttaa jalkansa neuvottelupöytään, kuten kapteeni Kaarna kannonjuurakkoon:
”Mikäs helvetti se siinä keskellä lattiaa nyt tuolla lailla?”
Tuohi ilmoittaa, että yksityistäminen eli uuden työnantajan palvelukseen siirtyminen tapahtuu vuorokauden kuluessa ja koko terveyskeskus siirretään toiselle paikkakunnalle. Vielä ei kuitenkaan tiedetä minne.
Ennen kuin uuteen paikkaan Hautavaaralle ehditään, ensimmäisenä kaatuu ylilääkäri Tuohi:
”Minä jos kuka sen tiedän, infarkti se on…. Perhana…Se minut lopulta vei.”
Sairaanhoitaja Outi Lehtinen puolustaa vapaata markkinataloutta ja toteaa Santaselle:
”Tuo on vaan tuommosta ikiaikaista sosialistista pelottelua, että yksityiset firmat riistäisivät työntekijöitä. Kyllä se vaan niin on, että raha puhuu terveydenhuollossa, eikä sille mahda mitään. Ilman näitä firmoja kunnat, kaupungit sekä maakunnat menisivät konkurssiin kasvavien sosiaali- ja terveyskulujen vuoksi.”
Kusiainen Oy:n omistamalla terveysasemalla (komppaniassa) työskentelevät myös talousjohtaja Mari Sönkkönen, henkilöstöjohtaja Pirkko Parastie sekä terveyskeskuslääkärit Toini Simo, Matti Pirkkola sekä Kannikka Säärikkö.
Kusiainen Oy:n voitonmaksimointijohtaja Lissu Hännistön miespuolinen sihteeri ja osakkeenomistaja Janne Werner tuo yllätyskäynnillään osaston hoitajille yhtiön omistajaohjauksen ideologisen viestin arvioimalla Hautavaaran terveysaseman vuodepotilaita:
”Ihan hirveetä kattoo noin sairaan köyhiä, kipeitä ja rumiakin! Meidän liiketoimintamme ei perustu ennusteisiin tai odotuksiin vaan kylmään matematiikkaan. Me emme välitä vähävaraisista ja maksukyvyttömistä, vaan kiinnitämme huomiomme niihin, joilla vielä jotain rahallista annettavaa on.”
Hoitava ylilääkäri Toini Simo lohduttelee 93-vuotiasta hengitysvaikeuksista kärsivää rouvaa tämän valitellessa, ettei hänellä eikä perillisillä ole varaa yli 5 000 euron keuhkoleikkaukseen:
”Siinä tapauksessa me emme voi tehdä mitään.”
Yöllä potilas viiltää valtimonsa auki.
Tapauksen jälkeen sairaanhoitaja Santanen ennustaa, että näitä omatoimisia tapauksia tulee jatkossa olemaan valtavasti:
”Me joudutaan siivoamaan nämä jäljet vastaanotossa ja kroonikko-osastolla.”
Ikiliikkujasta kroonikon kestovaippaan
Sairas kertomus on sovitettu Tuntemattoman sotilaan tarinaan. Yhteneväisyydet alkuperäiseen romaaniin henkilöineen ovat tarinan kulun kannalta täysin pakottomat ja sopivat yksi yhteen kuin nyrkki silmään. Juha Sipilää lainataksemme: tämän romaanin juonenkulkuhan sujuu kuin soteuudistus.
Alkuperäisen Tuntemattoman mukaisesti kansan karnevalistinen kieli viettää romaanissa riemujuhlaansa. Sairaanhoitaja Riitta Viinilä seisoo Hautavaaran terveysaseman edessä, jonka katolla opaskyltissä lukee:
”Kusiainen Oy terveysasema: auttaa, hoitaa, huolehtii.”
Viinilä nauraa räkäisesti näkemälleen:
”Siinä sitä on varsinainen emävalhe. Tuossahan pitäisi lukea: Rahastaa, irtisanoo, voitonmaksimoi.”
Tuntemattomassa vänrikki Koskela koheltaa juovuspäissään Marskin syntymäpäivänä komentokorsussa. Nyt asialla on pääministeri Sipilän syntymäpäivänä Kusiaisen johtajiston juhlissa ylihoitaja Koskelo:
”A lasso rixa quaeritur (väsynyt hakee riitaa). Koskelo Quercopolis Nylandorum -kaupungista. Hoitaa sairaita ja tuottaa terveyttä.”
Hietasen krapulasilakka on vaihtunut Santaselle ojennettavaan puolikkaaseen Disperiiniin. Tarina vetää parhaimmillaan kuin Arto Paasilinnan ja Kari Hotakaisen absurdit tekstit. Sairaanhoitaja Minna Mäntyvirta esittelee itsensä ylisairaanhoitaja Koskelolle:
”Olen aiemmin työskennellyt kunnallisessa keskussairaalassa, josta ulkoistamisen jälkeen sijoittunut Erheyskeskuksen yksityiseen sairaalaan. Sieltä yt-neuvottelujen myötä vapautuneena toiminut keikkatyöläisenä Kusperin hoivalaitoksissa ja nyt pitemmän sijaisuuden saaneena ilmoittautuu ylihoitaja Koskelon alaisuuteen sekä Kusiainen Oy:n palvelukseen vannoen samalla, että tulee antamaan kaikkensa ja tarvittaessa vieläkin enemmän yksityisen sekä voittoa omistajilleen tuottavan megalomaanisen hoivayrityksen taloudellisen hyvinvoinnin eteen.”
Honkajoen ikiliikkujan sijaan Mäntyvirta harrastaa moniulotteisen hoivatyön ohessa innovointia. Hän jatkokehittelee kestovaippaa kroonikoille ja vanhuksille.
Saattohoitokoti armeijan teltoissa
Hautavaaralta osasto saa liikekannallepanokäskyn Vähä-äänisen kaupunkiin (hyökkäysvaihe) yksityiseksi terveysasemaksi. Sieltä matka jatkuu muutaman viikon kuluttua Otsokumpuun (asemasotavaihe).
Ylilääkärin sihteeri Leena Kielonen (lähetti Mielonen) ja sairaanhoitaja Ulla Santanen (Hietanen) käyvät aamuisen sotekeskustelun siirryttäessä Hautavaaralta linja-autokuljetuksella Vähä-äänisen kaupunkiin.
Santanen arvioi, ettei kukaan oikein tiedä, ketkä nämä Pihtarinlinnan, Kusiaisen, Ottendon ja Erheystalon todelliset omistajat ovat. Ja ketkä noissa firmoissa käyttävät todellista valtaa eli ketkä ovat ne todelliset päätöksentekijät:
”Jos asiantuntijat eivät voi tietää firmojen omistussuhteista, niin eipä tiedä yksittäinen kansalainenkaan, kenen rahapussia lihottaa omilla ”valinnanvapaus” -hoitopäätöksillään.”
Matkalla Hautavaaralta Vähä-Äänisen kaupunkiin hoitajasaattue törmää keskellä korpea telttakylään. Armeijan ylijäämävarastoista ostettuun kolmeen suureen telttaan on ahdettu toivottamassa tilassa olevia ihmispoloja. Se paljastuu 60 potilaan saattohoitokodiksi.
Kolmen kuolemanväsyneen shokissa olevan hoitajan lisäksi paikalla on järkensä menettänyt lääkäri. Potilaiden omaisille firma on ilmoittanut, että heidän läheisiään hoidetaan loppuun saakka ”rauhallisessa ja luonnonläheisessä miljöössä.”
Sitä mukaa kun potilaat kuolevat, heidät nostetaan vain ulos teltoista ja kootaan läheisen metsän reunaan. Kerran viikossa käy kuljetusfirma noutamassa kuorman ja toimittaa vainajat yksityiseen krematorioon, josta uurnat toimitetaan omaisten ilmoittamiin postiosoitteisiin.
Akan Rontti ihmettelee, miten yksityistämisen ja keskittämisen uskotaan olevan meille kaikille terveydeksi, onneksi ja autuudeksi:
”Ett kaikk hoituu sill, ko annetaa terveyvenhuolto rahamieste haltuun. Heill tää sote on yhtä rahapellii ja hyö leikkiivät ihmiste hengill. Mie oon palliatiivisella osastoilla nähnt niin paljon kuolevii ihmisii, etten mie osaa ennää pelätä eläviä kuolleita eli noit ylilääkäreit, tallousjohtajii, päättäjii ja mitä helvettilöit heit on. Hyökii ovat kuolevaisii ja kyll heillekii se viimne pierasu kooittaa. Sill viisii mie heihin suhtauvun.”
Lastensairaalan musta enkeli
Pääministeri Sipilän syntymäpäivän kunniaksi järjestetyissä johtajiston kekkereissä ylilääkäri Muija Nieminen pitää maljapuheen konsernin ylimmältä johdolta saadun 4 000 euron litrahintaisen Rémy Martin Louis XIII -konjakin voimalla.
Hän korostaa, että ulospäin annetaan se kuva, että yhteenkään potilasryhmään ei suhtauduta vastentahtoisesti. Käytännössä toteutetaan vapaan markkinatalouden mahdollistamaa ja edellyttämää täsmävalikointia kaikissa potilassegmenteissä:
”Tavoitteenamme olkoon tarpeettomien kansalaisten vaivihkainen likvidointi soten avulla!”
Henkilökunnan pirtujuominkien jälkitunnelmissa sairaanhoitaja Terttu Nuorteva pitää sotesaarnan Akan Rontille, kun muut hoitajat ovat menneet unten maille. Nuortevan mukaan hallituksen kokoonpano on päätetty ihan jossain muualla kuin puolueissa:
”Ne nostivat pääministeriksi kansankusetuspuoluetta edustavan toimitusjohtajan ja liikenneministeri Bernerin sekä entisen ulkomaankauppaministeri Toivakan. Perkele – kaikki kolme ovat enemmänkin talousrikollisia ja mafiosoja kuin yhteisten asioiden hoitajia! Pääministeri Sipilänkin sijoitusomaisuudet on piilotettu kapitalisaatiosopimuksella vakuutuskuoreen, joka mahdollistaa pääministerin aggressiivisen verosuunnittelun, jota rahvas kutsuu siksi mitä se on: veronkierroksi.”
Akan Rontti keskeyttää ja kysyy varovasti:
”Se Perneri saattais pärjätä iha ilma ministerinpalkkaakii? Vai joutuisko hää hakemaa leipänsä Vallillan kaduilla olevista ruokajonoista?”
Nuorteva vihastuu ja laukoo:
”Tämä lastensairaalan paha musta enkeli eli ministeri Berner vetää julkiselta sektorilta vuokratuloja sellaiset neljä miljoonaa euroa vuodessa. Todellinen rahantekijä…Ei kun siis hyväntekijä tämä Sveitsin lahja suomalaiselle kapitalismille. Berner hallinnoi lähes verorahoilla rakennettua sairaalaa ja saa siitä vuokratulot omalle firmalleen! Ja niitä vuokratuloja on luvassa ainakin seuraavat 20 vuotta.”
Nuorteva tietää Bernerin kunnostautuneen myös perheyrityksensä pyörittämisessä. Berner on rekrytoinut firmaan harjoittelijoita ja työllistettyjä tekemään vaativia sekä todella vastuullisia työtehtäviä ilmaiseksi:
”Kun työllistetyn tai harjoittelijan tukijakso loppuu, niin tekijä pihalle ja uutta tuoretta uhrilihaa tilalle. Veroparatiisiyhtiön johtajana toimimisen Berner selitti perheyrityksen edulla. Tämmöisten poliitikkojen, talousjohtajien ja veronkiertäjien vuoksi julkista sektoria joudutaan ajamaan alas! Saatana, minkä takia minun nämäkin asiat pitää tietää?”
Verorahat katoavat sotebisnekseen
Ylihoitaja Sari Luodon (Kariluoto) palatessa häälomaltaan sotesodan taistelujen loppuvaiheessa, häntä ärsyttää sulhasensa sukulaisten sinisilmäisyys suhteessa soteen. Hääjuhlissa sulhasen sukulaiset hokevat valinnanvapaudesta, laadusta ja tuottavuudesta kuin jostain uudesta pelastusopista.
Sarin appiukko paljastaa kuohuviinipäissään sijoittaneensa varojaan terveysbisnekseen, koska sieltä on odotettavissa varmimmat ja suurimmat tuotot:
”On sitten lapsenlapsille joitain jaettavaa.”
Silloin Sari ymmärtää, että vain hoitohenkilökunta tietää, mihin hintaan näitä appiukon varmoja sotesijoitustuottoja tehtiin.
Työuupuneet ovat haavoittuneita, irtisanotut kaatuneita, terveysaseman osasto on joukkue, terveyskeskus komppania, yövuoro on vartiovuoro. Sotesodan taistelujen loppuvaiheessa irtisanottujen ja irtisanoutuneiden määrä kasvaa päivä päivältä, yö yöltä.
Loppuun palaneet eivät jaksa hakeutua työterveyslääkärille, koska sieltä ei sairauslomaa saa, ja siksi irtisanovat mieluummin itsensä. Uusi talousjohtaja Kurjala pitää huolen, että hoitajaresurssit hupenevat muutamassa päivässä. Panokset ja panostus ei enää riitä. Potilaat kuolevat käsiin, käytäville ja vastaanottojonoihin.
Nuori Hauhia alkuperäisessä Tuntemattomassa kysyy Rokalta, tottuuko pelkoon. Sairaanhoitajatulokas Jaana Jauhio kysyy Akan Rontilta:
”Sanoivat nuo ammattikorkeakoulun hoitoalan opettajat, että soteen tottuu. Pitääkö se paikkansa?”
Akan Rontti tiuskaisee:
”Ai perkele, niinkö hyö teit nuorii siellä ohjeistaa! Mie sano siul vaa tää yhe kerra, ett elä sie likka totu tähä sotehulluuteen. Sitä pittää jatkuvasti kyseenallaistaa ja pittää visust silmällä, että mitä hulluuksii hyö seuraavaks tähä sotteen keksivät. Kasso sie ko meijä vanhojen hoitajie mielest tää sote ei voi eikä saa olla muut ko hyvä renki. Isännäks sitä ei passaa millonkaa laskee. Sillo myö hävitää kaikk!”
Sairaanhoitaja Terttu Nuorteva kehaisee olevansa sukupuolelleen ja itselleen uskollinen häpykaartilainen, hetkenä minä hyvänsä valmis siirtymään sote-karkureitten kasvavaan joukkoon.
Aamuvirkku Nuorteva kuulee henkilökunnan kahviossa radiosta päivitetyn version Elämää juoksuhaudoissa -kappaleesta:
”Soteen kun hoitotyö toi
missä yt:t vain pelkoa loi.
Eivät tienneet kun päättivät silloin
kuka työssänsä jaksaa voi.
Elo tää sote-aikana on
meille käskynä poliitikon.
Ja verorahojemme määrä
sote-bisnekseen kadota on.”
Uskomattomia sisarhentovalkoisia
Terveydenhoitaja Katja Jalo elättelee vielä taistelujen viime vaiheessa toivoa, että julkiselta sektorilta voisi vielä tulla apua heidän hätäänsä. Tai Otsokummun kaupunki ohjaa heille lisää hoitajia ja toimittaa välttämättömiä lääkkeitä. Terttu Nuorteva ärähtää Jalon lapsellisille toiveille:
”Ei kaupungin palkkalistoilla ole enää yhtään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Nehän on kaikki irtisanottu! Sama pätee lääkkeisiin. Ei kaupungilla ole mitään lääkevarastoja pahankaan päivän varalle.”
Henkilöstöjohtaja Pirkko Parastie onkin ihmeissään, kun TE-keskus lähettää terveysasemalle hoitajien täydennysjoukoiksi aktiivimallikansalaisia, joista kenelläkään ei ole soveltuvaa koulutusta sote-sektorin tehtäviin.
Pääministeri Sipilä vakuuttaa radiopuheessaan, että tällä uudella ja uljaalla maakunnallisella ja asiakaslähtöisellä uudistuksella tullaan säästämään ainakin kolme miljardia euroa:
”Me voimme yhdessä hoitaa sairaat ja vammaiset, lapset ja vanhukset. Olkaamme yksimielisiä ja uskokaamme horjumattomasti soten voittokulkuun. Suomen kansalaiset – teillä on perustuslaillinen oikeus syntyä terveinä, elää terveinä ja kuolla entistäkin terveempinä…”
Sipilän puhe kääntyy hoitajien keskuudessa sloganiksi: ”Haluamme asiakkaittemme olevan helposti hoidettavia ja kalliisti laskutettavia.”
Olisiko tämän Tuntematon sotelaan sairaan kertomuksen julkaiseminen ollut isommille kaupallisille kustantajille liian kuuma peruna? Pienessä maassa ison rahan kytkökset ovat niin pienen piirin käsissä, ettei sillä ole varaa soteasioissa leikinlaskuun, edes satiirin muodossa.
Linnan Tuntemattoman alkuperäinen nimi oli Sotaromaani. Niin Sotaromaanissa kuin Soteromaanissakin suurpääoman edut ja ideologia jyräävät kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten tarpeiden yli.
Aika velikultia on muuttunut muotoon: Aivan uskomattomia sisarhentovalkoisia!
Tämän ratkiriemukas satiiri pureutuu syvälle sotesodan ytimeen. Toisenlaisena soteoppaana sen soisi kuluvan lukuisten lukijoiden käsissä!
Vieno Linna: Tuntematon sotelas – Soteromaani eli sairas kertomus. Kirjokansi-Kustannus 2018.
uutiskirje 
