James Rebanksin kirja käsittele pääasiassa lampaiden paimennusta Luoteis-Englannin järvialueen ylängöillä, nummilla ja laaksoissa. Kirjan kansi ja otsikko Elämäni paimenena: Kertomus erilaisesta elämäntavasta saattaa myös osalle ihmisistä herättää mielikuvan itsevalaistuneesta selfhelpmaakarista, jolle kirjailija on itse asiassa jopa tietyntyyppinen antiteesi.
Kirjailija on kotoisin Matterdale -nimisestä paikasta, jossa sijaitsee myös tila(t), jolle kirjan tapahtumat pääasiassa paikantuvat. Järvialueen ympäristö on kuvankaunista ja nykyään miljoonien turistien vuosittainen vaelluskohde. Turistit toimivatkin kirjassa useaan otteeseen vertailukohtana suhteessa lampaiden paimentamiseen keskittyvään elämäntapaan.
Rebanksin suku on asunut alueella vähintään satoja vuosia. Yksi kirjan selkeistä taustajuonteista onkin taakse katsominen, perinteen tunnistaminen ja sitä kautta itsetuntemuksen saavuttaminen.
Yksi James Rebanksin keskeisistä tavoitteista on nostaa paimenen työssä tarvittava järjenkäyttö takaisin omaan arvoonsa.
Rebanks on ylpeä juuristaan ja kirja paikoitellen huokuu uhmakkuutta yleisesti vallitsevaa luonnosta vieraantunutta elämänmuotoa vastaan. Vaikka kirjailija arvostaa perinteistä elämäntapaa ja näkee sen säilyttämisen arvokkaana paikallisen kulttuuriperinnön kannalta, sekä maailmanperintökohteena, ei hän syyllisty menneisyyteen jämähtämiseen tai luddismiin. Paikoitellen Rebanks on todella tarkkanäköinen tarkastellessaan maailman menoa omasta näkökulmastaan käsin.
Kirja on osaltaan myös pienoiskatsaus järvialuetta käsittelevään kirjallisuuteen, runouteen, historiaan ja alueeseen liittyviin henkilöihin. Kirjailija astuu kiinnostavaan vuoropuheluun häntä edeltäneiden kanssa ja avaa paikallisen maatalouteen perustuvan elämäntavan, sekä modernin, globaalin ja kaupunkikeskeisen elämäntavan rajapinnoista käsin niiden välisiä ristiriitoja.
Lampaiden kasvatus yhteisöllisyytenä
Teos on ennen kaikkea alueelle tyypillisen ikivanhan lampaiden kasvatukseen perustuvan elämäntavan puolustuspuhe ja aikalaiskuvaus.
”Vuorilla työskenteleminen on nöyräksi tekevä asia, ikään kuin vuorelle kapuamisen, sen valloittamisen vastakohta, se vapauttaa ihmisen kuvitelmasta, että hän olisi muka erityisen tärkeä. Olen vain yksi tämän hetken harjulla työskentelijöistä (ja heistäkin yksi vähäpätöisimmistä, äskettäin tulleista), pieni lenkki erittäin pitkässä ketjussa.”
Tekijä on onnistuneesti yhdistänyt omaelämäkerrallisen narratiivin, sekä alueella yleisesti harjoitetun lampaiden paimennuksen ympärille rakentuvan elämäntavan ja yhteisöllisyyden kuvauksen. Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan.
Kertomus alkaa kesästä ja lapsuudesta, kulkee nuoruuden ja syysmarkkinoiden kautta talven ankarien vaikeita päätöksiä vaativien olosuhteiden läpi kevääseen, joka kertoo uusista aluista ja luottamuksesta tulevaan.
Kirjassa hyvin keskeisessä osassa on kirjailijan suhde tämän isään ja isoisään. He muodostavat sosiaalisesti merkittävimmät suhteet tilaympäristössä ja siten toimivat eräänlaisina peileinä, jota vasten Rebanksin oma identiteetti ja taidot kehittyvät sukupolvien jatkumossa.
Kirjassa osoitetaan arvostusta myös kirjailijan elämässä oleville naishenkilöille, mutta varsin vaatimattomissa määrin verrattuna miehiin. Lienee sanomattakin selvää, että tähän liittyvät maalaisyhteisöissä vahvana vallitsevat sukupuoliroolit ja niitä jäsentävä patriarkaalinen kulttuuri, jossa mies on perheen pää.
Kirjailija ei kuitenkaan eksplisiittisesti kannata kyseistä järjestystä ja kirjasta käy ilmi hyvin, kuinka hän osallistaa omia lapsiaan monipuolisesti tilan töihin sukupuoleen katsomatta.
”Me kuulumme tänne”
Lampaiden kanssa tai niitä varten tehtävä työ on kirjassa, kuten myös Rebanksin elämässä, keskiössä. Työ on maatilatyölle tyypillisesti rankkaa ja fyysistä. Se luo aivan erityisen suhteen paimenten ja luonnon välille.
Paimenet kohtaavat koko vuoden kierron, sääolojen muutokset, fyysiset elementit, eläinten persoonalliset oikut. Paimenet joutuvat olemaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävän ympäristönsä kanssa, he tekevät täyspäiväisesti tulkintaa kunkin tilanteen vaatimuksista ja päivittäin lukemattomia sekä pieniä että suurempia päätöksiä.
Tämänkaltainen käytännöllinen suhde luonnonympäristöön eroaa merkittävällä tavalla esimerkiksi keskiluokkaisen, toimistotyötä tekevän ja järvialueelle lomalle tulevan ihmisen luontosuhteesta. Siinä missä turisti näkee kauniit ajan patinoimat rinteillä kiemurtelevat kivimuurit ja pellot, näkee paimen jatkuvaa huolenpitoa vaativan työmaan, jonka kanssa hänen täytyy työskennellä tarkalleen tietyin tavoin säästä ja vuodenajasta riippuen.
”Me kuulumme tänne, koska olemme osa täällä tehtävää työtä. Niinpä minä nousin varhain ja kävin toimeen, ja puolen tunnin työ sai minut tuntemaan itseni jälleen osaksi kaikkea, tuntui kuin olisin luonut nahkani.”
Vaikka Rebanks sanookin nauttivansa myös esteettisesti maisemista, paimenien luontosuhde saattaa näyttäytyä lukijalle välillä turhankin välineellisenä. Kirjassa on lyhyt kohta, jossa kirjailija kuvaa lähialueen paimenien menevän joka kevät lampaiden vuonimisen jälkeen lähimetsiin ampumaan harakoiden ja varisten pesiä, koska varislinnuilla on ilmeisesti paha tapa nokkia vastasyntyneiden karitsojen silmiä. Kirjailija ei myöskään kommentoi asiaa, vaan jättää sen kuvauksen tasolle.
Yliopistossa taustan erilaisuudesta tuleekin vahvuus
Kiinnostavan juonteen kirjaan tuo myös Rebanksin kokemukset ja suhde erilaisiin koululaitoksiin ja yliopistoon. Hän kertoo kirjassa, kuinka lopetti koulunkäynnin nuorena työskennelläkseen tilalla. Teoksen antaman kuvauksen perusteella kirjailijan koulun opetus on ollut ajalle tyypillisesti pedagogisesti varsin epäpätevää ja ansaitsee tulla kritisoiduksi. Teos alkaa Rebanksin kuvauksella siitä, kuinka:
”Opettajanplantun mielestä me olimme niin typeriä ja mielikuvituksettomia ihmisiä, ettemme kyenneet ’tekemään elämällämme mitään’. Nainen suorastaan usutti meitä näyttämään itsellemme, että pystyisimme parempaan. Olimme hänestä niin tyhmiä, ettemme edes halunneet lähteä alueelta, jolla ei ollut tarjota kuin onnettomia hanttihommia ja ahdasmielistä maalaisajattelua.”
Myöhemmin Rebanks kuitenkin innostuu lukemaan löytäessään kotoaan W. H. Hudsonin teoksen A Shepherd’s Life, joka kertoo kirjailijan kokemusmaailmalle samaistuttavasta lampaiden paimennuksesta Wiltshiressä. Tämän ja yleisen senhetkisen elämäntilanteen seurauksena hän sitten hakee opiskelemaan Oxfordin yliopistoon historiaa ja suorittaa siellä kandidaatin tutkinnon.
Yliopistossa Rebanks näkee taustansa erilaisuuden vahvuutena suhteessa muihin, kuin samasta muotista valettuihin opiskelijoihin, jotka kärsivät arvostelukyvyn puutteesta.
Yksi kirjailijan keskeisistä tavoitteista onkin nostaa paimenen työssä tarvittava järjenkäyttö takaisin omaan arvoonsa. Ennen kaikkea suhteessa kaupungeissa viljeltyyn käytännölle vieraaseen kirjaviisauteen, jonka tarjoamalta puisevalta jakkaralta niin usein maaseutua ja siellä asuvia ihmisiä ylenkatsotaan.
Arvoa suomalaisen elämäntavan arviointiin
Teos kuljettaa lukijan läpi Rebanksin luoman mikrohistoriallisen universumin, joka ei jätä kylmäksi nasevine kommentteineen ja paikoitellen runollisine kuvauksineen. Kun tänä päivänä entistä suurempi osa ihmisistä elää suurkaupungin sykkeessä, yhä kauempana maaseudun auringon asettamasta päivärytmistä, tarjoaa teos tarttumapintaa tämän erilaisen elämäntavan ymmärtämiseen.
Vaikka kirja keskittyykin varsin rajatulle alueelle erityisen elämänmuodon piiriin Luoteis-Englannissa, ovat useat kirjassa esitetyt kuvaukset ja huomiot harkinnan arvoisia myös täällä koto-Suomessa.
Erityisesti siitä syystä, että meillä massiivisesta maaltamuutosta kaupunkeihin on kulunut vasta vähän yli puoli vuosisataa, kun taas Englannissa vastaavat muutokset tapahtuivat jo paljon aiemmin.
Kirja saattaakin avata pääsyn omien isovanhempien, vanhempien tai maalaisserkkujen mielenmaisemaan, ja parhaassa tapauksessa se tarjoaa lukijalle itselleen mielekkäitä samaistumisen kokemuksia, joita ei välttämättä kaupunkilaisia kuhisevasta nykykirjallisuudesta saa.
James Rebanks: Elämäni paimenena: Kertomus erilaisesta elämäntavasta. Allen Lane 2015. Gummerus Kustannus Oy 2017, suomentanut Tero Valkonen.
uutiskirje 
