Mitä, jos koulukiusaamisen ja vihapuheen perimmäinen syy piileekin muodikkaassa positiivisessa ajattelussa ja yksilön autenttisuuden korostamisessa? Elämmehän tietynlaista emotionaalisen kapitalismin ja tunteiden kulttuurin aikaa, jossa tunteista on tullut ihmisten välisten kauppatoimien tärkeä osatekijä.
Jatkuva talouden ja henkisen kasvun vaatimus on johtamassa eko- ja psykokatastrofiin. Onkin syytä kysyä, ovatko aikamme hallitsevat ideat ihmisystävällisiä.
Tämän näkökulman esittää tanskalainen Aalborgin yliopiston psykologian professori Svend Brinkmann (s.1975) parisen vuotta sitten ilmestyneessä pamfletissaan Pysy lujana – elämä ilman self-helpiä. Vuonna 2012 Yhdysvalloissa tehtiin kehittämis- ja itsehoitoideologialla 12 miljardin dollarin tili.
Jos osaa sanoa vain kyllä, on jokaisen yllykkeen uhri.
Tunnetaloutta korostetaan niin työssä kuin rakkaudessakin. Varsinkin palveluammateissa työskentelevien, kuten matkustamohenkilökunnan, on toimitettava hymyä ja hyvää tuulta stressaantuneiden ja hermostuneiden lentomatkustajien keskuuteen:
”Henkilökunnan on reagoitava myönteisesti ja huomaavaisesti silloinkin, kun sille syydetään haukkumisia. Joidenkin yhtiöiden matkustamohenkilökunnalle pidetään näyttelijäntyön kursseja, jotta he kykenisivät ilmaisemaan myönteisiä tunteita riittävän hyvin.”
Opi marisemaan
Brinkmann kehottaa omaan napaan tuijottavien positiivisten harhakäsitysten ja suurien luulojen sijaan keskittymään siihen, mikä elämässä on kielteistä ja epämiellyttävää. Kielteisiin seikkoihin keskittyminen antaa mahdollisuuden ongelmallisien asioiden muuttamiseen.
Hän kannustaa marisemaan, koska elämä ei suju koskaan täydellisen hyvin, se on joskus vähemmän epätäydellistä. Jos osaa sanoa vain kyllä, on jokaisen yllykkeen uhri. Siksi elämäntaito-oppaiden ja elämäkertojen sijaan kannattaa lukea romaaneja, koska romaanit tulkitsevat maailmaa monin eri tavoin.
Ylisanojen käyttö menettää merkityksensä, jos niitä käytetään toistuvasti:
”Jos ’vihaat’ maksapasteijaa, sinulla ei enää ole sopivaa sanaa ilmaistaksesi suhdettasi hirmuvaltiaisiin. Ja jos ’rakastat’ maksapasteijaa, mistä löydät sanan, jolla kuvaat suhdettasi lapsiisi?”
Minuuden palvomisen uskonto myönteisyysvaatimuksineen tukahduttaa normaalin yhteiskuntakritiikin. Kasvatus on korvattu valmennuksella. Se perustuu käsitykseen, että valmentaja pitelee peiliä, jotta valmennettava näkisi sisäänsä kätkeytyvät tavoitteet, arvot ja mieltymykset, jolloin niiden toteuttaminen olisi helpompaa.
Opi epäilemään
Mitä epävarmemmaksi ja sekavammaksi maailma käy, sitä vähemmän saa epäillä ja sitä itsevarmemmaksi pitäisi tulla. Turvallisuutta korostetaan, koska se puuttuu. Epäilijää pidetään epävarmana, heikkona tai tietämättömänä:
”On ongelma, että alakoulusta yliopistoon saakka opimme vain tietämään. Olisi kuitenkin opittava myös epäilemään. Olisi opittava epäröimään. Olisi opittava ajattelemaan asia vielä kerran uudelleen.”
Kysymys kuuluu, voiko henkilökohtainen valmentaja korvata ystävyyden? Onnellisuus- ja hyvinvointikierre voi muuttua vastakohdakseen, kuvotukseksi.
Brinkmannin mukaan julkisen ihmisen katoamisen ja vihapuheen juuret juontuvat 1960-luvulle, jolloin kohteliaisuutta alettiin pitää vanhanaikaisena. Ritualisoitujen käytöstapojen puute voi olla merkittävä syy koulukiusaamiseen.
Hauras ja haavoittuvainen ihminen
Olisiko yksilön arvokkuus asetettava yksilön autenttisuuden tilalle, koska autenttisuus on taantumaa lapsuuteen ja johtaa kuvitelmaan ikiteiniydestä.
Elämme eräänlaisessa voimisteluopettaja-diktatuurissa, kun sekä ruumista että mieltä pitäisi koko ajan jumpata.
Nopeuden kulttuurin ja minuuden uskonnon sijaan Brinkmann ehdottaa stoalaista filosofiaa, joka lähtee sosiaalisuudesta ja velvollisuudentunnosta. Ihminen on pohjimmiltaan haavoittuvainen eikä riippumaton vahva yksilö. Synnymme avuttomina lapsina, usein sairastumme, tulemme ehkä vanhoiksi ja avuttomiksi ja lopulta kuolemme:
”Tämä on olemassaolon todellisuus, mutta suuri osa länsimaisesta filosofiasta ja etiikasta on ottanut lähtökohdakseen vahvan, itseään hallitsevan yksilön ja unohtanut olemassaolomme hauraina ja haavoittuvaisina olentoina. Jos olemme haavoittuvia ja kuolevaisia olentoja yhdessä, se voi herättää solidaarisuutta ja kannustaa muista ihmisistä huolehtimiseen.”
Brinkmannin mukaan itsensä kanssa toimeen tulemisen perustana on realistinen elämänasenne ilman suuria itsensä kehittämisen muutospaineita. Kierrä itsehoidot ja itsetehostuskurssit kaukaa!
Svend Brinkmann: Pysy lujana – elämä ilman self-helpiä. Suomentanut Heikki Eskelinen. Tammi 2016. 168 sivua.
uutiskirje 
