Sisko Savonlahden romaanissa cityihmisen vapaus on suuri vankila

Y-sukupolvi, 1980-luvulla tai 1990-luvun alussa syntyneet ”milleniaalit” ovat kasvaneet maailmaan, jossa pätkä- ja silpputyöt ovat normi.

Viime syksyn esikoiskirjailija Sisko Savonlahdesta, 36, ruvettiin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaaninsa myötä oitis leipomaan sukupolvensa tulkkia.

Autofiktiivisen romaanin minäkertoja on vapaa toimittaja. Hän käy läpi kuukausien pituista erokriisiään ja on välillä niin lamaantunut, ettei pääse edes parvekkeensa lattialta ylös.

Rakkaussurujen päälle vyöryvät työttömyys, rahattomuus ja urbaani yksinäisyys.

– Ehkä päähenkilölläni on vapaat työajat ja mahdollisuus mennä läppärin kanssa kahvilaan kirjoittamaan. Mutta jos taustalla on järkyttävä ero, päivästä päivään selviämisessä on tekemistä ja pitäisi kaupitella juttuideoitaan eri lehdille, se ei tee mitenkään hyvää itsetunnolle. Niin työelämä kuin parisuhteen etsiminen ovat menneet itsensä tyrkyttämiseksi, Savonlahti kiteyttää.

Vapaus voi siis olla, Pelle Miljoonan sanoin, suuri vankila. Ja rakkaus pelkkää unelmaa.

Yksin asujien loukossa

Joitain yhdeksästä viiteen työssäkäyviä on ärsyttänyt romaanissa kuvattu elämäntapa: sunnuntaiset pitkät brunssit, terasseilla hengailu ja Tinder-treffailu, jopa opintolainan turvin tehty toivomatka New Yorkiin.

Yhteiskunta tuputtaa kolkytjarisat-ikäisille parisuhteen auvoa ja synnytystalkoisiin osallistumista. Naistenlehdet ja lifestyle-blogit taas kehottavat hemmottelemaan itseään, pitämään huolta ulkonäöstään, shoppailemaan ja matkustelemaan.

Mutta entä jos oikeanlaista miestä ei löydykään, rahahuolet kaatuvat päälle ja mielenterveysongelmat kalvavat?

– Kaltaiseni nuoret kaupunkilaiset on niin helppo leimata hedonisteiksi, joille mikään ei kelpaa. Olen itsekin kokenut monia tuossa kirjassa kuvatuista asioista, kuten miten hillittömän kallista on asua Helsingissä ja yhden hengen taloudessa. Mutta merkittävän ihmissuhteen jälkeen kestää aikansa innostua kenestäkään uudesta ihmisestä. Ja ulos lähteminen on kaltaiselleni sisäänpäinkääntyneelle ihmiselle joskus korkean kynnyksen takana. Jos olisin lähtenyt halvemman vuokran perässä jonnekin radanvarteen, sitten vasta olisinkin erakoitunut ja syrjäytynyt, Savonlahti arvelee.

Mielenterveys ja hiilijalanjälki

Joissain arvosteluissa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaania on soviteltu chick lit -genreen.

Chick litille ovat ominaista shoppailu, tuotemerkit, biletys ja seksuaalinen tutkimusmatkailu. Kunnes nuoret uraohjukset löytävät erinäisten romanttisten käänteiden jälkeen Sen Oikean.

Savonlahti pitää joidenkin chick lit -klassikoiden, kuten Helen Fieldingin Bridget Jonesin, Candace Bushnellin Sinkkuelämän ja Jojo Moyesin energisestä ja humoristisesta kerronnasta.

Minusta ihmisten pitäisi olla armollisia itselleen, eikä vain kyräillä ja sorvata ekologisia kieltolistoja.

Mutta chick litin ja Hollywoodin prinsessasatuihin kuuluu tietty sisäisen sankaruuden eetos. Savonlahden, punavihreän kasvissyöjän ja feministin, esikoista voikin lukea jopa chick litin vastakirjana.

Kirjan minäkertojaa vihastuttavien asioiden listalle kuuluvat turkistarhaus, ihmisten itsekkyys, Matias Turkkila ja Timo Soini. Kestoihastuksiin taas kuuluu New York. Opintolainan turvin pitää päästä fiilistelemään Guggenheimin taidemuseota ja World Trade Centerin muistomerkkiä.

– Ihmisten pitäisi olla armollisia itselleen, eikä vain kyräillä ja sorvata ekologisia kieltolistoja. Kirjani päähenkilö uskoo pääsevänsä murheen alhosta, jos tekee sen Iso Omena -reissunsa. Se onkin tervehdyttävä kokemus, Aleksis Kiven kadun ja Piritorin S-marketin nuohoamisen jälkeen.

Melankoliaa ja ironiaa

Melankolian ja ironian kaksoisvalotuksen lisäksi Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on täynnä vinkeää ajankuvaa: Thai-cubea, iPhoneja, ruoan tilaus- ja kotiinkuljetuspalvelu Woltia, WhatsApp- ja Messenger-viestintää. Unohtamatta tietenkään päähenkilön suurinta herkkua, Broadway-sipsejä valkosipulidipillä.

Savonlahtea huvittaa jatkuva ajankuvasta kohkaaminen.

– Ehkä Suomen kirjallisuudesta ovat puuttuneet 2010-luvun nuorten aikuisten ja varhais-keski-ikäisten äänet. Nykyajan kuvausta on pidetty jotenkin hömppänä ja epäkirjallisuutena, ja vain jotain kansakunnan kohtalonhetkiä tarpeeksi arvokkaina aiheina.

Kuten suurten ikäluokkien arjen ja ihmissuhteiden elämänmakuinen tulkki, runoilija Arja Tiainen, Sisko Savonlahti lähtee siitä, että juuri epäonnistumisen ja ulkopuolisuuden tunteista pitääkin kirjoittaa. Ne voivat antaa vertaistukea ja samastumispintaa jollekulle, joka kamppailee juuri nyt samojen arjen ja ihmissuhteiden lainalaisuuksien kanssa.