Työläisten paratiisista puhutaan yleensä ironiseen tai pilkalliseen sävyyn, sillä totuus Neuvostoliitosta oli täysin toinen. Oli kuitenkin ainakin yksi poikkeus. Edvard Gyllingin johtamassa Neuvosto-Karjalassa rakennettiin sosialismia muutama vuosi omaehtoisesti ja hyvin tuloksin.
Amerikansuomalaisten keskuudessa syntyneessä Karjala-kuumeessa sosialismia lähti rakentamaan 6 000–6 500 henkilöä 1931–1935. Muutaman vuoden he elivät utopiassa, jota kuvataan Antti Tuurin romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Ikitie: rakennettiin omaa tulevaisuutta, tanssittiin jazzin tahdissa ja käytiin katsomassa baseballia.
Ossi Kamppisen kirjassa Palkkana pelko ja kuolema – Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat kerrotaan myös utopian loppu, niin kuin Ikitiessäkin. Tuhannet suomensukuiset kohtasivat matkan pään joukkoteloituksissa ja vankileireillä.
Kun tavarasta oli pulaa, kommuunan puheenjohtaja Kalle Siikanen vedätti kultahampaat suustaan. Niillä saatiin vaatteita metsätyöläisille ja nauloja rakentajille.
Alussa oli siis yhteinen tahto rakentaa työläisten omaa valtiota. Se oli niin voimakas, että monet Amerikkaan jo juurtuneet myivät talonsa, autonsa ja kodinkoneensa ja lähtivät perheineen kohti tuntematonta. Mukana vietiin työkaluja, koneita ja ennen kaikkea osaamista, jota Karjalassa puuttui.
Suomalaiset sijoittuivat pääosin metsäteollisuuteen, jonka tuotanto parani kohisten, kun työ koneellistui ja menetelmät organisoitiin uudelleen. 1930-luvun alussa sana oli vapaa ja kritiikki sallittua. Punainen Karjala -lehdessä käyty vilkas keskustelu oli isossa roolissa, kun metsätöitä nykyaikaistettiin.
Säde rakennettiin tyhjästä
Riipaisevin esimerkki työläisten paratiisin noususta ja tuhosta on Säde-kommuuna, joka oli myös Ikitien Hopea-kolhoosin esikuva. Säde ei kuitenkaan ollut kolhoosi, vaan nimenomaan kommuuna, osuuskunta tai yhteistalous, jonka perusti 14 kaivostyöläistä Kanadan Cobaltin kaivoskaupungissa jo 21.8.1922.
Jäseniltä edellytettiin korkeaa eettistä tasoa ja omistautumista sosialismille. Lähtökohta oli, että ensimmäiset kaksi vuotta työtä tehdään ilman palkkaa vain asuntoa ja ruokaa vastaan. Näiden lisäksi Säteen jäsenet kokosivat konerahastoon 14 000 dollarin potin.
Säde rakennettiin Aunukseen tyhjästä. Pystytettiin rakennuksia, raivattiin peltoa, kaivettiin ojia, kasvatettiin karjaa. Ossi Kamppinen kuvaa kommunaareja työhulluiksi, mutta sitä tehtiin omasta halusta ja parempaa huomista varten. Kun tavarasta oli pulaa, kommuunan puheenjohtaja Kalle Siikanen vedätti kultahampaat suustaan. Niillä saatiin vaatteita metsätyöläisille ja nauloja rakentajille.
Sädettä käytettiin malliesimerkkinä kollektiivitalouden oppikirjoissa ja ero paikalliseen ”yksilölliseen talonpoikaistalouteen” olikin huomattava. Jo ennen 1930-lukua Säteen lehmä lypsi keskimäärin 2 500 kiloa vuodessa, kun paikallinen tuotto oli 800 kiloa.
Nationalismia ja vakoilua
Tuuli kääntyi vuonna 1933. Gyllingin aisaparina Karjalaa johtanutta Kustaa Roviota syytettiin virheistä maatalouden tilannearvioissa.
Päävaaraksi Karjalassa Leningradin puolueen aluekomitea määritteli paikallisen nationalismin. Suomalaisia alettiin syyttää vakoilusta ja vastavallankumouksen valmistelusta.
Vainot kiihtyivät aste asteelta. 1937 suomalaisiin kohdistunut ”iso viha” alkoi Stalinin käskyllä, joka velvoitti NKVD:n käynnistämään ”joukkorankaisutoimet”. Alueet saivat kiintiöt, joissa määrättiin, kuinka moni ammutaan ja moniko saa leirituomion. Syylliset oli löydetty, heille piti vain keksiä rikokset.
1937–1938 Karjalassa tuomittiin noin 9 500 ihmistä, joista 85 prosenttia kuolemaan. Kaikkiaan Neuvostoliitossa teloitettiin suomalaisvainoissa joidenkin arvioiden mukaan yli 20 000 ihmistä.
Teatterimies Ragnar Rusko kirjoitti vankijunasta Otto-Wille Kuusiselle 10. 1. 1938 arkistossa säilyneen kirjeen mielivallasta ja laittomuuksista.
”Haluan kysyä tapahtuuko moisia asioita muualla kuin fasistisessa Saksassa ja meillä?”
Vuoden 1918 kauhut uudelleen kokenut Rusko teloitettiin jossain Amurin alueella.
Säteen kommuuna suomalaisena yhteistaloutena tuhottiin kesään 1938 mennessä. Samana vuonna myös Gylling ja Rovio teloitettiin Moskovassa.
Ossi Kamppinen: Palkkana pelko ja kuolema – Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat. Docendo 2019. 314 sivua.
uutiskirje 