Futislegenda Diego Maradonasta kertova dokumentti kertoo, miten köyhän kaupungin seura osti riveihinsä maailman kalleimman jalkapalloilijan.
Urheilutoimittaja Daniel Arcuccin mielestä aika (1984–1991) italialaisen SSC Napolin riveissä on yhtä kuin Maradonan tarina. Näkemys kulkee brittidokkarin punaisena lankana, toki käsitellyksi tulee myös Maradonan osa Argentiinan maajoukkueessa erityisesti MM-tasolla.
Ohjaaja Asif Kapadian aiempia merkkitöitä ovat formula ykkösten kolminkertaisesta maailmanmestarista Ayrton Sennasta kertova Senna (2010) sekä laulajatähti Amy Winehousen muotokuva Amy (2015).
Maradona-filmi liittyy luontevasti niiden viimeisteltyyn ja tasokkaaseen seuraan. Kokonaisuuteen on luotu tarkkanäköinen silta päähenkilön julkisuuskuvan ja yksityisen minän välille.
Dokumentti perustuu Maradonan aktiiviseen läsnäoloon, lukuisiin haastatteluihin ja vankkaan arkistomateriaaliin. Sen suhteen on tehty toinen toistaan herkullisempia löytöjä. Mukana on paljon ennen näkemätöntä aineistoa. Tuoreemmat haastattelut tulevat kuvan ulkopuolelta.
Maradonan vuoristoratamaisen dramaattisen uran kelailussa osansa saavat myös yksityiselämän myrskyt naissuhteineen, kokaiiniriippuvuuksineen ja mafiayhteyksineen.
Kuvan ja äänen dynaaminen liitto pelaa hienosti. Puhuvien päiden yksitotinen virta kierretään kaukaa, jokin esitetty näkemys saa poikkeuksetta lisävahvistusta ja todistusvoimaa visuaalisella annilla. Varsin kiivassykkeinen kokonaisuus etenee kuin paraskin jännitysnäytelmä.
Jalkapallosta sosiaalisena ilmiönä italialaisittain dokumentti antaa poskettoman kuvan. Voiton juhlinnassa kaduilla on omanlaistaan uskonnollisen hurmoksen makua, banderollit katsomossa viestivät myös vastustajan solvaamisesta ja räikeästä rasismista.
Dokkari antaa vahvan tuntuman siitä, miten paine Maradonan sisällä yltyi näissä kehissä lopulta sietämättömäksi.
Diego Maradona (Englanti 2019). Ohjaus Asif Kapadia. Kesto 130 min. Ensi-ilta 5.7.
uutiskirje 